VAMMAISFOORUMI RY, 2023

Raportti Word muodossa

Vammaisfoorumi

Vammaisfoorumi on vuonna 1999 perustettu 27 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö, joka edistää vammaisten henkilöiden yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointia. Vammaisfoorumi edustaa Suomen vammaisjärjestöjä kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä, erityisesti Euroopan vammaisfoorumissa. Foorumin kotimainen vaikuttamistoiminta keskittyy vammaisten yhdenvertaisen osallistumisen turvaamiseen.

Raportissa esitetään suomalaisten vammaisjärjestöjen ja Ihmisoikeuskeskuksen keväällä 2018, kaksi vuotta YK:n vammaisyleissopimuksen ratifioinnin jälkeen, toteuttaman kyselyn (jäljempänä VF-kysely) tuloksia, jotka nostavat esiin vammaisten henkilöiden omaa näkökulmaa siitä, miten vammaisyleissopimuksen voimaantulo on vaikuttanut heidän elämäänsä. Aineisto antaa kattavan kuvan vammaisten henkilöiden haasteista nykypäivän Suomessa.

Kyselyn lähtökohtana olivat vammaisyleissopimuksen sisältämät oikeudet ja tavoitteet ja siihen saattoi vastata suomeksi ja ruotsiksi 27.3.–30.5.2018. Kyselyn saatekirjeessä kerrottiin vastausten käyttötarkoituksesta ja ensimmäisen virallisen maaraportin merkityksestä. Vastaajamäärä oli suuri (yli 2000), mutta kesken jääneet vastaukset (noin 25 %) eivät ole mukana raportissa.

JOHDANTO

Vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa on Suomessa pääosin asianmukaisesta lainsäädännöstä ja palvelujärjestelmästä huolimatta vakavia, jopa vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia uhkaavia ongelmia, joista keskeisimpinä Vammaisfoorumi ry nostaa esiin seuraavat:

Osallistamisvelvoitteen laiminlyöminen ja näennäinen osallistaminen estävät ja hidastavat vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista (4 artikla), eikä osallisuus toteudu myöskään asiakasprosesseissa.

Yksi keskeinen ongelma vammaisten henkilöiden oikeuksien ja palveluiden toteutumisessa on palveluiden kilpailuttaminen, jossa painotetaan halpaa hintaa laadun kustannuksella. Kilpailutus palvelujen järjestämistapana loukkaa vammaisten henkilöiden osallisuutta heitä itseään koskevissa asioissa, sillä asianosaisia ovat vain palvelujen tilaaja ja tuottaja, eikä vammainen henkilö itse (4 artikla).

Suomi ei ole tehnyt riittävästi vakiinnuttaakseen ja turvatakseen vammaisjärjestöjen ja kattojärjestö Vammaisfoorumi ry:n aseman ja rahoituksen suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa (4 ja 29 artiklat). Järjestöjen rahoitus heikkenee jatkuvasti, sen uudelleenkohdentaminen uhkaa heikentää vammaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä sekä autonomiaa ja siten vammaisten henkilöiden osallisuutta. 

Vammaisten lasten (7 artikla) osallisuus sekä oikeus ilmaista näkemyksiään ja tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa ei toteudu etenkään kuulo- ja puhevammaisten lasten kohdalla. Vammaiset lapset jäävät huomattavasti muita ikäryhmiä useammin vaille henkilökohtaista apua, vaikka YK:n lapsen oikeuksien komitea on toistuvasti huomauttanut Suomea asiasta (CRC/C/FIN/CO/4, kohta 40 b). Vammaisia lapsia joutuu jopa lastensuojelupalveluiden piiriin tai sijoitetuiksi kodin ulkopuolelle, koska perheiden tarvitsemat palvelut eivät toteudu. Inkluusiota on toteutettu koulutusjärjestelmässä ilman, että vamman vuoksi tarpeellinen tuki toteutuisi lapsen lähikoulussa (24 artikla).

Esteettömyyden ja saavutettavuuden ongelmat (9 artikla) koskevat Suomessa rakennettua ympäristöä, palveluita ja digitalisaatiota. Lainsäädäntö ei tunnista esteettömyyttä tarpeeksi laajasti. Esteetön asuntorakentaminen on riittämätöntä, eikä joukkoliikenne ole kaikille esteetöntä edes suurimmissa kaupungeissa. Oppilaitoksissa on esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyviä puutteita. Monet digitaaliset palvelut eivät ole saavutettavia, ja kognitiivinen saavutettavuus jää usein huomiotta. Digitalisoituminen parantaa palveluiden saavutettavuutta joidenkin vammaisten henkilöiden näkökulmasta, mutta jättää osan vammaisista henkilöistä, esimerkiksi kognitiivisesti vammaiset ja näkövammaiset henkilöt, yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle.

Koronaviruspandemian aiheuttamat poikkeusolot kärjistivät monia haasteita vammaisten henkilöiden palveluiden ja oikeuksien toteutumisessa (10 ja 11 artiklat). Myönnettyjä vammaispalveluja lopetettiin ilman palvelun lopettamisesta tai korvaamisesta tehtyjä päätöksiä. Vammaisten henkilöiden oikeutta tavata läheisiään tai välttämättömiä ammattilaisia rajoitettiin asumispalveluissa lainvastaisesti.

Vammaisten henkilöiden oikeus käyttää oikeudellista kelpoisuuttaan (12 artikla) toteutuu puutteellisesti erityisesti siihen tukea tarvitsevien henkilöiden kohdalla (12.3 artikla). Oikeudellisen kelpoisuuden käyttäminen edellyttää yhä useammin vahvan sähköisen tunnistautumisen välineitä, joita on hyvin vaikeaa saada, mikäli henkilö tarvitsee niiden käyttämiseen vammansa vuoksi toisen ihmisen apua. Tunnistautumisvälineiden käyttämisessä ei useinkaan tehdä kohtuullisia mukautuksia (5 artikla). 

Vammaisten henkilöiden oikeusturva (13 artikla) toteutuu Suomessa puutteellisesti. Ennakollista oikeusturvaa heikentää se, että lainsäädäntöprosesseissa ei tehdä säännönmukaista vammaisvaikutusten arviointia, eikä vammaisvaikutuksia arvioida systemaattisesti myöskään lakien toimeenpanon tasolla. Jälkikäteisen oikeusturvan ongelmana on, että ylimmätkään tuomioistuimet eivät tunne tai sovella vammaisyleissopimusta riittävästi. Viranhaltijatasolla vammaisyleissopimus sivuutetaan usein kokonaan. Viranomaiset laativat ja noudattavat usein lain ja oikeuskäytännön vastaisia soveltamisohjeita, mikä johtaa perusteettomiin ja pitkäkestoisiin muutoksenhakukierteisiin. Lainvastaisten soveltamisohjeiden käyttöä ei ole sanktioitu. Palveluiden valvonta ja valvonnan resurssit ovat riittämättömät, eikä keskeisessä asemassa oleva omavalvonta ole laillisuusvalvontaratkaisujen perusteella tehokasta. Epäkohtiin puuttuminen voi johtaa vastatoimiin asiakasta tai omaisia kohtaan.

Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta rajoitetaan palveluissa lainvastaisilla tavoilla. Vammaisiin henkilöihin, erityisesti naisiin, kohdistuva väkivalta on yleisempää ja vakavampaa kuin muuhun väestöön kohdistuva. Myös vammaiset lapset kohtaavat vammattomia ikätovereitaan enemmän henkistä ja fyysistä väkivaltaa (14 ja 15 artiklat).

Vammaisten henkilöiden yksilöllisiin tarpeisiin sopivia asumisvaihtoehtoja ei ole tarjolla riittävästi. Erityisesti vaikeimmin vammaisten henkilöiden valittavana on lähinnä ryhmämuotoisia asumispalveluja, joissa itsemääräämisoikeus toteutuu huonosti (19 artikla, vrt. CRPD/C/GC/5, kohta 24). Henkilökohtaisen avun ja liikkumisen palvelujen toteutumisessa (19 ja 20 artiklat) on myös haasteita. Viranhaltijat ja tuomioistuimet tulkitsevat henkilökohtaisen avun myöntämisedellytyksiä vaihtelevasti, ja avustajien saatavuudessa, vaihtuvuudessa ja osaamisessa on vakavia ongelmia. Liikkumisen tuen puutteet vaarantavat vammaisten henkilöiden osallisuutta monilla elämänalueilla.

Palvelujärjestelmä ei toteuta yksilöllistä harkintaa, mikä on aiheuttanut väliinputoajaryhmien syntymisen. Esimerkiksi neurokirjoon kuuluvat, harvinaissairaat tai aivovamman saaneet henkilöt sekä mielenterveyskuntoutujat jäävät usein sekä vammaispalveluiden että yleisten sosiaalipalveluiden ulkopuolelle, mikä johtaa ongelmien kärjistymiseen ja raskaampien palveluiden tarpeeseen myöhemmin.

Vammaiset henkilöt joutuvat muuta väestöä useammin elämään koko elämänsä minimisosiaaliturvan varassa, eikä vammasta johtuvia erityiskustannuksia huomioida täysimääräisesti (28 artikla). Köyhyys on usein vamman vuoksi elämänmittaista. Hyväkään koulutus ei merkittävästi paranna vammaisten henkilöiden työllisyyttä ja toimeentuloa (27 artikla). Vammaisten henkilöiden työsyrjintä on yleistä, mutta jää oikeusjärjestelmässä piiloon, minkä vuoksi siihen on hankalaa puuttua.

Suomi ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin tuottaakseen järjestelmällisesti tietoa vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevista asioista (31 artikla), mikä vaikeuttaa ongelmiin puuttumista.

Suomessa 1.3.2023 hyväksytty vammaislainsäädännön uudistus ei yksinään riitä korjaamaan edellä kuvattuja ongelmia etenkään sen rahoituksen epävarmuuden vuoksi.

Vammaisjärjestöjen osallistaminen on välttämätöntä, jotta järjestöjen kautta vammaisten henkilöiden ääni sekä vammaisjärjestöjen erityisasiantuntemus vammaisten henkilöiden arjesta ja ongelmista sekä lainsäädännön soveltamisen ja palvelujen puutteellisesta toteutumisesta saadaan viranomaisten käyttöön lainsäädäntöä ja palveluita kehitettäessä. Nykyinen puutteellinen osallistaminen aiheuttaa vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumatta jäämistä ja jopa vakavia ihmisoikeusloukkauksia.

Osa 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET (1-4 artiklat)

1 artikla Tarkoitus

2 artikla Määritelmät

3 artikla Yleiset periaatteet

4 artikla Yleiset velvoitteet               

Suomi ei ole onnistunut yleissopimuksen tiedottamis- ja suojeluvelvoitteen toteuttamisessa. Eduskunnan oikeusasiamies ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat osoittaneet Suomelle lainsäädännön toteutumisen valvontaan ja oikeusturvan toteutumiseen liittyviä ongelmia, joita valtio ei ole ratkaissut, ja jotka maaraportissakin sivuutetaan.  

Lainsoveltamisen erityishaasteena on, ettei Suomessa ei ole yleistä vammaisuuden määritelmää, vaan substanssilaeissa on omat määritelmänsä suhteessa kuhunkin palveluun tai tukitoimeen. Yleissopimuksen vammaisuuden määritelmä ei ole juurtunut käyttöön, vaan vallalla on edelleen medikalisoitunut vammaisuuden määritelmä.

Vuonna 2015 kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (kehitysvammalaki) muutokset hyväksyessään eduskunta edellytti hallituksen jatkavan itsemääräämisoikeutta koskevan sääntelyn kehittämistä (maaraportti kohta 9). Tämä lainsäädäntötyö on edelleen kesken. Myös yhdenvertaisuuslainsäädännön muutokset (maaraportti kohta 10) ovat vuosien 2015 ja 2022 uudistusten jälkeenkin riittämättömiä: esimerkiksi esteettömyyden ja saavutettavuuden laiminlyömistä ei määritellä syrjinnäksi.

Vuosien 2018-2019 toimintaohjelma vammaisyleissopimuksen täytäntöönpanon edistämiseksi (maaraportti kohta 15) toteutui vain osittain. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE) yhdessä ministeriöiden kanssa hallituskausittain laatiman toimintaohjelman toimenpiteet ovat jääneet yleisluonteisiksi, valtion sitoutuminen niihin heikoksi ja käytännön toimeenpanon merkitys vähäiseksi. Etenkään poikkihallinnollisuus ei ole toteutunut.

Vammaispalvelulainsäädännön uudistaminen (maaraportti kohta 21) on viivästynyt toistuvasti. Uusi vammaispalvelulaki hyväksyttiin viimein 1.3.2023. Lain toimeenpanoa uhkaa kuitenkin jo vuonna kunnissa 2016 alkanut vammaispalveluiden alibudjetointi, jota vuonna 2023 palveluista vastaavina viranomaisina aloittaneet hyvinvointialueet vaikuttavat jatkavan.  

Vammaisjärjestöjen kuuleminen ja osallisuus (maaraportti kohta 25) on edelleen osittain sattumanvaraista, vaihtelee hallinnonaloittain ja toteutuu lähinnä vammaisspesifeissä asioissa. Vammaisvaikutusten systemaattinen arviointi saatiin lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeeseen vasta vuonna 2022[1]. Jää nähtäväksi parantaako tämä vammaisten henkilöiden ja vammaisjärjestöjen osallistamista heitä koskevan lainsäädännön valmisteluun.

Kunnallisten vammaisneuvostojen (maaraportti kohta 26) toimintaresurssit ja tosiasialliset vaikuttamismahdollisuudet toteutuvat vaihtelevasti. Samoin vaikuttaa käyvän hyvinvointialueiden vammaisneuvostojen kohdalla. Uutena riskinä on havaittu, että vammaisjärjestöjen suoraa osallistumista pyritään rajoittamaan perustellen tätä vammaisneuvostojen olemassaololla.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. itsemääräämisoikeutta vahvistava kansallinen lainsäädäntö valmistuu?
2. esteettömyyden ja saavutettavuuden laiminlyönti säädetään yhdenvertaisuuslaissa syrjinnäksi?
3. viranomaisten ja oikeudenhoidon ammattilaisten tietämystä ja osaamista vammaisyleissopimuksesta lisätään?
4. vammaispolitiikan tavoitteita ja toimenpiteitä parannetaan ja toteutetaan yli hallituskausien?
5. vammaisvaikutusten arviointi toteutetaan systemaattisesti osana lainvalmistelua ja seurantaa?
6. vammaisten henkilöiden ja vammaisjärjestöjen systemaattista, pitkäjänteistä ja tosiasiallisesti vaikuttavaa osallistamista lisätään?
7. uuden vammaispalvelulain toimeenpanoa seurataan ja arvioidaan ja lakia tarvittaessa korjataan yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa?
8. sote-uudistuksen ja palveluiden järjestämisvastuun siirtymisen hyvinvointialueille vaikutuksia vammaisiin henkilöihin seurataan ja epäkohtiin puututaan?
   

OSA II ERITYISET MÄÄRÄYKSET (artiklat 5, 8–30)

5 artikla Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy syrjintää ja haluttomuutta parantaa vammaisten henkilöiden osallisuutta. VF-kyselyn vastaajista yli 50 % koki asenneilmapiirin huonoksi, ja 64 % oli kokenut syrjintää jollain elämänalueella.

Syrjintä ja työsyrjintä on kriminalisoitu rikoslaissa, ja vammaisuus on yhdenvertaisuuslaissa kielletty syrjintäperuste. Syrjintä vammaisuuden perusteella on yleistä, mutta ei etene poliisille eikä varsinkaan tuomioistuimiin saakka. Vammaisjärjestöjen selvityksen mukaan vuosina 2016–2019 käräjäoikeuksissa käsiteltiin 59 työsyrjintä- tai syrjintätapausta, joista ainoastaan kahdessa syrjintäperusteena oli vammaisuus. Syyttämättäjättämispäätöksissä ja esitutkintojen rajoittamisessa vammaisuus syrjintäperusteena esiintyi ko. ajanjaksolla useammin.  Epäillyissä syrjintä- ja työsyrjintärikoksissa tehdyistä 54 syyttämättäjättämispäätöksestä yhdessätoista, ja 69 esitutkinnan rajoittamispäätöksessä kolmessa oli syrjintäperusteena vammaisuus.  Maaraportti ei lainkaan käsittele syrjintää rikoslain ja oikeusturvan näkökulmasta.

Velvollisuus kohtuullisten mukautusten tekemiseen koskee yhdenvertaisuuslain mukaan vain viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä, työnantajia sekä tavaroiden ja palveluiden tarjoajia. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiöt, yhdistykset ja puolueet jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle. Velvoite yhdenvertaisuussuunnitelman tekemiseen koskee vain vähintään 30 henkeä työllistäviä työnantajia. Valtaosa yrityksistä (98,3 %) työllistää kuitenkin enintään 20 työntekijää. Vammaiset henkilöt kohtaavat edelleen syrjintää vapaa-ajalla ja työpaikoilla ja joka kolmas kertoo kokeneensa viimeisen viiden vuoden aikana syrjintää työssä tai työnhaussa[2].

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. yhdenvertaisuuslain kohtuullisia mukautuksia koskeva säännös laajennetaan  vammaisyleissopimuksen mukaiseksi?
2. positiivisen erityiskohtelun, kohtuullisten mukautusten ja muiden yhdenvertaisuutta lisäävien toimien, myös sanktioiden, käyttöä edistetään?
3. yhdenvertaisuussuunnitelmien toteutumista valvotaan?

8 artikla Tietoisuuden lisääminen

VF-kyselyn vastaajista kolmasosa katsoi vammaisiin henkilöihin kohdistuvien ennakkoluulojen lisääntyneen ja lähes puolet kunnioituksen vammaisia henkilöitä kohtaan vähentyneen vammaisyleissopimuksen ensimmäisinä voimassaolovuosina. Vastaajista 46 % oli kokenut epäinhimillistä ja 69 % halventavaa kohtelua. Sopimuksen voimaantulo ei näytä parantaneen vammaisten henkilöiden asemaa.

Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu on raportoinut vammaisiin kohdistuvan epäasiallisen käytöksen, ennakkoluulojen ja syrjinnän yleisyydestä ja katsonut sen kertovan kielteisistä asenteista sekä tiedon ja ymmärryksen puutteesta^[3]: ”suhtaudumme vammaisiin henkilöihin kuin he olisivat toisen luokan kansalaisia jossakin arkielämämme ulkopuolella.”

Vammaisyleisopimusta koskevan tietoisuuden lisäämistoimet ja siihen osoitetut resurssit (maaraportti kohdat 45-50) ovat riittämättömiä, joten sopimuksessa vaadittuja toimenpiteitä on vaikea toteuttaa. Ministeriöiden ja muun julkishallinnon tietämys vammaisyleissopimuksesta on puutteellista, eikä maaraportti esitä konkreettisia toimia tämän tietämyksen ja vammaisten henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi. Tämä työ jää pitkälti järjestöjen tehtäväksi, vaikka vammaisjärjestöjen yhteistyöjärjestö Vammaisfoorumille ei ole annettu lainkaan julkista rahoitusta.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisyleissopimuksesta tiedotetaan laajemmin ja systemaattisemmin yhteiskunnan eri tasoilla?
2. tietoisuutta vammaisyleissopimuksesta lisätään sosiaali- ja terveyspalveluissa, varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa?
3. vammaisjärjestöjen ja Vammaisfoorumin riittävät toimintaresurssit turvataan?

9 artikla Esteettömyys ja saavutettavuus

Rakennettu ympäristö

Rakennusten esteettömyydestä tarvitaan ajantasaista tutkittua tietoa. Asuinrakennusten ja pihojen esteettömyyttä on selvitetty viimeksi vuonna 2012^[4], ja vain 15 % asuntokannasta on esteetöntä.

VF-kyselyyn vastanneista 40 % oli kohdannut esteettömyyden ja saavutettavuuden ongelmia melko usein tai jatkuvasti (taulukko 1). Vastauksissa näkyi eri tahojen kielteinen suhtautuminen esteettömyyden toteuttamiseen. Julkisissa sisätiloissa esteettömyysongelmat liittyvät usein rakennusten sisäänkäynteihin (tasoerot, puuttuvat tai toimimattomat luiskaratkaisut), hankalasti avattaviin oviin ja hissien mitoitukseen.  Julkisissa ulkotiloissa korostui mahdottomuus liikkua lumisena aikana talvikunnossapidon puutteiden vuoksi.

Vuonna 2018 voimaan tullutta esteettömyysasetusta sovelletaan rakennuksiin ja niiden tonteilla oleviin ulkoalueisiin, mutta ei valtaosaan julkisesta ulkotilasta. Asetus huomioi esteettömyyden erityisesti liikkumisesteisen näkökulmasta, mutta ei esimerkiksi aistiympäristön eikä näkemis- ja kuulemisympäristön esteettömyyttä. Asetus ei koske kaikkea rakennettua ympäristöä eivätkä maankäyttö- ja rakennuslain esteettömyysmääräykset ja viranomaisohjeet riitä takaamaan esteettömyyden toteutumista asetuksen soveltamisalan ulkopuolella.  Vastuu esteettömyyden toteutumisesta jakautuu liian monelle toimijalle ja jää toteutumatta.

Joukkoliikenne

Maaraportti (kohta 64) viittaa julkisen liikenteen osalta EU-sääntelyyn, joka ei kuitenkaan takaa esteetöntä joukkoliikennettä. Joukkoliikennekalusto ja -pysäkit ovat pääosin esteellisiä, niitä voi käyttää vain pieni osa vammaisista henkilöistä. Pääsy kulkuneuvoon vaatii useimmiten toisen henkilön apua. Itsenäinen liikkuminen ei onnistu eikä kuljettajilta aina saa apua.  Pysäkkikorotuksia ei ole tehty riittävästi edes suurissa kaupungeissa, eikä pitkän matkan kulkuneuvoihin ole hankittu riittävää esteetöntä kalustoa[5].

Taksiliikenteen sääntelyuudistus (maaraportin kohdat 65-69) johti puutteisiin autojen välitystoiminnassa, turvallisessa ajokalustossa ja kuljettajien osaamisessa. Uudistus on osittain purettu, mutta ongelmia on yhä. Kuljetuspalvelujen saatavuutta vaarantavat uudistuksessa poistettu taksien päivystysvelvoite sekä kuljetusten ja kuljetusvälityskeskusten jatkuvat kilpailutukset. Kuljetusten yhdistely pidentää matka-aikoja kohtuuttomasti: 20 minuutin ajomatka voi yhdistelyjen vuoksi kestää jopa 1,5 tuntia[6].

Palvelut

Vammaiset henkilöt tarvitsevat myös muita sote-palveluita kuin vammaispalveluita. Palveluiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta sekä niiden käytön helpottamiseksi tarvittavia kohtuullisia mukautuksia ei kuitenkaan turvata, vaikka esimerkiksi päihdepalveluissa on asiakkaana vammaisia henkilöitä heidän väestöosuuttaan enemmän^[7].

Oppilaitokset ja työpaikat

VF-kyselyn vastaajista 37 % oli kokenut ongelmia työpaikan ja 45 % oppilaitosten esteettömyydessä tai saavutettavuudessa. Asenteellisuus näkyi ymmärtämättömyytenä vammaa kohtaan sekä väärinymmärryksinä kommunikointitilanteissa.

Työpaikkojen ja oppilaitosten esteettömyyshaasteita ovat sisäänkäynnit, hissien puuttuminen tai pienuus, induktiosilmukoiden ja kulkuväylien ohjauslistojen puuttuminen, wc-tilojen esteellisyys ja työtilojen ahtaus apuvälineitä käyttävälle. Ongelmia on tiedottamisessa sekä sosiaalisen esteettömyyden, esimerkiksi vuorovaikutuksen ja kommunikaation tuen toteutumisessa.

Työnantajat eivät tiedä esteettömän ympäristön rakentamisesta eivätkä työolosuhteiden muutoksiin saatavasta tuesta. Vammaiset työntekijätkään eivät aina tiedä, millaisiin työntekoa tukeviin järjestelyihin he olisivat oikeutettuja.[8]

Saavutettavuus

Maaraportissa (kohta 81) kerrotaan verkkosivujen saavutettavuuden arvioinnista. Verkkosivujen ylläpitäjä voi aluehallintoviraston julkaisemalla lomakkeella ilmoittaa sivujensa saavutettavuudesta^[9], ja verkkosivujen käyttäjä voi ilmoittaa saavutettavuusongelmista. Valtio ei kuitenkaan tee riittävän laajamittaista saavutettavuuden valvontaa.  VF-kyselyssä (taulukko 2) koettiin viranomaispalveluissa ongelmalliseksi erityisesti vuoronumerojärjestelmät. Monet palvelut ovat saatavissa vain puhelimitse, mikä syrjii kuulo- ja puhevammaisia, vaikka maaraportinkin mukaan (kohta 79) kaiken tiedon tulee olla saatavilla sekä äänenä että tekstinä.

Moniin välttämättömiin palveluihin pääsemiseksi tarvitaan vahvan sähköisen tunnistautumisen välineitä, kuten verkkopankkitunnuksia, joita ei kuitenkaan luovuteta tunnusten käyttöön apua tarvitsevalle vammaiselle henkilölle. Tätä perustellaan lainsäädännön vaatimuksella tunnusten henkilökohtaisuudesta. Luottolaitostoiminnasta annetun lain muutoksen vuonna 2017 tarkoituksena oli muun muassa helpottaa vammaisten henkilöiden verkkopankkitunnusten saamista. Lain perustelujen mukaan pankkien tulee hyväksyä avustajan käyttö peruspankkipalveluiden, kuten pankkitunnusten, käytössä kohtuullisena mukautuksena.[10] Silti esimerkiksi kehitysvammaisten henkilöiden on hyvin vaikeaa saada verkkopankkitunnuksia. Maaraportti sivuuttaa kokonaan vahvojen sähköisten tunnistautumisvälineiden epäyhdenvertaisen saatavuuden ongelmien ratkaisemisen (12 artikla).

Teknisen saavutettavuuden lisäksi on huomioitava kognitiivinen saavutettavuus, esimerkiksi kielen selkeys ja ymmärrettävyys. Vuonna 2015 vain 10 % kunnista oli tuottanut selkokielistä materiaalia (maaraportti kohdat 280-281) vaikka Suomessa on noin 750 000 selkokielestä hyötyvää henkilöä[11]. Palveluiden helppokäyttöisyyden turvaaminen on välttämätöntä, jotta vammaiset henkilöt eivät jää niiden ulkopuolelle.  Digitaalisten palveluiden käyttöön ei kuitenkaan saa riittävästi apua tai apu on läheisten varassa.

Hätä- ja pelastuspalveluissa joulukuussa 2017 käyttöön otetun hätänumerotekstiviestipalvelun käyttöönotto vaatii vahvan tunnistautumisen sekä rekisteröinnin uusimisen määräajoin (maaraportti kohta 98). Rekisteröimättömästä numerosta tullut hätätekstiviesti ei saavuta hätäkeskusta, mikä voi pahimmillaan johtaa avuntarvitsijan kuolemaan. Rekisteröintipakosta ollaan luopumassa vasta vuonna 2025. Maaraportissa kerrotusta poiketen viittomakielinen hätäpuhelupilotti alkoi vasta kesäkuussa 2021[12] ja loppuu vuonna 2023. Palvelu on avoinna vain toimistoaikaan.

Suomessa edes suuret toimijat eivät vielä tunne kaikille sopivan suunnittelun periaatetta. Esimerkiksi pääkaupungin julkisen liikenteen lippuautomaattiuudistus toteutettiin tietäen sen soveltumattomuus näkövammaisille. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan todettua uudistuksen syrjiväksi kaikille näkövammaisille myönnettiin vapaamatkustusoikeus. Myöskään neljän suuren yliopiston yhteinen sähköinen opintojärjestelmä ei ole saavutettava. Saavutettavuustestaus jätettiin tekemättä, ja järjestelmän muuttaminen saavutettavaksi jälkikäteen kestää vuosia[13].

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. esteettömyyssääntelyn nykytila ja katvealueet selvitetään perus- ja ihmisoikeuslähtöisesti ja sääntelyn yhtenäisyyttä parannetaan?
2. rakennetun ympäristön esteettömyyden nykytila selvitetään ja varmistetaan, että tilojen esteettömyydestä on saatavilla luotettavaa ja saavutettavaa tietoa?
3. kaikille sopivan suunnittelun kansallista sääntelyä ja käyttöä lisätään ja toimijoiden vastuunjakoa esteettömyyden toteuttamisessa selkiytetään?
4. uudis- ja korjausrakentamisessa huomioidaan nykyistä kattavammin aistiympäristö sekä näkemis- ja kuulemisympäristö?
5. esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden edistäminen saadaan osaksi kaikkien yksityisten ja julkisten palveluntarjoajien toimintaa?
6. esteettömyydestä ja sen sääntelystä tarjotaan tietoa ja koulutusta rakennusalan toimijoille nykyistä paremmin?
7. asuntorakentamisen esteettömyysmääräysten väljennykset kumotaan ja taksilaista poistetut asemapaikka- ja päivystysvelvollisuudet palautetaan?
8. vammaiset henkilöt otetaan alusta saakka mukaan palveluiden suunnitteluun, muotoiluun ja esteettömyyden ja saavutettavuuden testaamiseen?
9. kognitiivista saavutettavuutta edistetään?
10. hätäpalveluiden käytön esteettömyys ja saavutettavuus varmistetaan?

10 artikla Oikeus elämään

VF-kyselyn vastaajista noin 27 % oli kokenut oikeuttaan elämään kyseenalaistetun suoraan tai välillisesti (taulukko 3), vammaisten lasten osalta noin 50 %. Moni oli kokenut palveluiden ja tuen huonon saatavuuden, viranomaisten kielteisten asenteiden sekä eutanasia- ja elvytyskieltokeskustelun kyseenalaistavan heidän oikeuttaan elämään yhdenvertaisesti muiden kanssa (11 artikla).

Vammaisjärjestöjen mukaan vammaisten lasten perheille suositellaan usein hoidonrajausten tekemistä esimerkiksi elvytykseen, tehohoitoon tai elämää ylläpitäviin hoitoihin. Rajoituksia ehdotetaan ja tehdään vammaisille lapsille, jotka eivät ole saattohoidossa tai lähellä kuolemaa. Asumisyksiköissä saatetaan ehdottaa hoidonrajauksen tekemistä, vaikka hoitolinjausten tulee aina olla lääkärin tekemiä ja perustua ajantasaisiin lääketieteellisiin seikkoihin. Eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä ohjeesta, joka rajoitti vammaisten lasten oikeutta (teho)hoitoon[14].

Suomessa vanhempia käytännössä kehotetaan raskaudenaikaisiin sikiöseulontoihin, ja rakennepoikkeavuuksien tai vamman riski esitetään syynä raskauden keskeyttämiseen. Tukea ei ole riittävästi saatavilla, jos perhe päätyy pitämään lapsen sikiöllä todetusta vammasta tai rakennepoikkeavuudesta huolimatta.[15]

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisuutta ei käytetä hoidonrajausperusteena eivätkä hoidonrajaukset riko vammaisten henkilöiden oikeutta elämään tai terveyspalveluihin?
2. raskauden ja synnytyksen yhteydessä on tarjolla puolueetonta tietoa ja tukea epäiltäessä lapsella vammaa, sairautta tai rakennepoikkeavuutta?

11 artikla Vaaratilanteet ja humanitaariset hätätilat

Vuonna 2020 Covid19-pandemian poikkeusolot aiheuttivat vammaisille henkilöille tiedotuksen saavutettavuuden ongelmia, palveluiden lakkautuksia ja laittomia vierailukieltoja sekä asianmukaiseen hoitoon pääsemisen kyseenalaistamista. Pandemian alkuvaiheessa poikkeustilannetietoa ei ollut tarjolla saavutettavasti ja monikielisesti. Sisäministeriö on lisännyt ohjeistuksiinsa viittomakielisen tiedotuksen kriisitilanteissa (maaraportti kohta 100), mutta valtioneuvoston suorana televisioituihin tiedostustilaisuuksiin järjestettiin viittomakielen tulkkaus vasta muistutusten jälkeen. Tekstitys näkyi aluksi vain internetlähetyksissä, vaikka lainsäädäntö on jo pitkään velvoittanut tv-tekstitysten toteuttamiseen.

Pandemian aikana vammaispalveluja lopetettiin useissa kunnissa epidemiatilanteeseen vedoten ilman erillistä päätöstä tai korvaavia palveluja. Päivä- ja työtoimintojen sulkeminen aiheutti myös tulonmenetyksiä ja toimeentulo-ongelmia.^[16] Sosiaali- ja terveysministeriö joutui muistuttamaan kuntia siitä, ettei palveluja saa lakkauttaa kokonaan poikkeusoloissakaan, eikä palveluiden viivästyminen saa vaarantaa arjessa selviytymistä ja turvallisuutta. Erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien henkilöiden palveluihin pääsystä on huolehdittava^[17].

Vierailut asumispalveluyksiköissä kiellettiin asukkaiden ja työntekijöiden terveysturvallisuuteen vedoten. Kiellot ulottuivat myös elintärkeisiin fysioterapiaan, tulkkauspalveluun ja avustajapalveluun. Kaikilla vammaisilla henkilöillä ei ollut laitteita tai osaamista etäyhteydenpitoon läheistensä kanssa tai verkkopalveluiden käyttämiseen. Yleisten rajoitusten hellittäessä ehdottomat vierailukiellot saattoivat yhä jatkua asumispalveluissa, eivätkä kaikki asukkaat päässeet edes ulkoilemaan. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi kategoriset vierailukiellot laittomiksi^[18].

Ensimmäisen covid-aallon aikana keskusteltiin julkisesti siitä, hoidetaanko vammaisia henkilöitä yhdenvertaisesti, mikäli tehohoitopaikoista tulee pulaa.[19] Eduskunnan oikeusasiamiehelle kanneltiin vammaisen henkilön hengityskonehoidon etukäteisestä rajaamisesta^[20] vastoin vammaisyleissopimuksen sääntelyä jokaisen elämän arvokkuudesta. Pandemiatilanteessa palvelujärjestelmä ei kyennyt vastaamaan myöskään vammaisten lasten ja heidän perheidensä palvelutarpeisiin. Välttämättömiäkin palveluita, kuten kuntoutusta keskeytettiin ja osassa perheitä vammaisen lapsen opetus jäi vanhempien vastuulle.  Syksyllä 2020 havaittiin monilla lapsilla selkeää oppimisvajetta[21].

Poikkeusolot osoittivat vammaisten henkilöiden tilanteen vaativan erityistarkastelua. Myös itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puuttuminen heikentää asiakkaiden ja potilaiden asemaa poikkeusoloissa. Sisäministeriö ei pyynnöistä huolimatta ole ryhtynyt vammaisjärjestöjen kanssa yhteistyöhön, jossa varmistettaisiin, että vammaiset henkilöt on riittävästi huomioitu mahdollisissa häiriö-, kriisi- ja hätätilanteissa. Varmistamatta on esimerkiksi se, miten vammaisten henkilöiden evakuointi tapahtuu, miten sähköisten apuvälineiden käyttö huomioidaan sähkönjakeluhäiriötilanteissa ja miten yleishälytykset saavuttavat myös kuulovammaiset henkilöt. Maaraportti esittelee valmiuslain säännöksiä, mutta ei osoita niiden tosiasiallista toteutumista ja valvontaa.

Viranomaiskeskusteluissa vastuuta vieritetään vammaisille henkilöille itselleen ja järjestöille, jotka eivät kuitenkaan voi korvata viranomaistoimintaa poikkeusoloissa. Koronakriisin seurauksena suurimmissa valtakunnallisissa sosiaali- ja terveysjärjestöissä oli laajoja lomautuksia^[22], vaikka järjestöiltä saatavan tiedon ja tuen tarve oli kasvanut entisestään.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden selviytyminen häiriö-, kriisi- ja poikkeusoloissa huomioidaan ja varmistetaan?
2. kriisitiedotus on vammaisille henkilöille saavutettavaa, reaaliaikaista ja yhdenvertaista?
3. vammaisten henkilöiden toimintakykyä ja elämää ylläpitävien sekä yhdenvertaisuutta turvaavien palveluiden jatkuvuus turvataan poikkeusoloissa?
4. vammaisten lasten opetus järjestetään poikkeusoloissakin yksilöllisiä tarpeita vastaavasti ja huoltajia kuormittamatta?

12 artikla Yhdenvertaisuus lain edessä

Suomen edunvalvontajärjestelmä sisältää toisen puolesta päättämiseen perustuvia elementtejä, eikä edunvalvontaa sääntelevä holhoustoimilaki ole kaikilta osin yhdenmukainen artiklan 12 velvoitteiden kanssa. Laki mahdollistaa vammaisen henkilön julistamisen vajaavaltaiseksi (18 §), ja edunvalvojan hoidettavana olevaan omaisuuteen liittyvä tulo ohjautuu vain edunvalvojan ilmoittamalle tilille (31 §). Tämä käytännössä rajoittaa merkittävästi vammaisen henkilön oikeutta hoitaa omaisuuttaan, vaikkei hänen toimintakelpoisuuttaan olisi rajoitettu.

12 artiklan mukaisten oikeuksien toteutumista estää myös vammaisten henkilöiden vaikeus saada käyttöönsä vahvan sähköisen tunnistautumisen välineitä, silloin kun he tarvitsevat niiden käyttöön toisen henkilön apua (9 artikla). Oikeudellisen kelpoisuuden käyttäminen edellyttää useissa tilanteissa vahvaa sähköistä tunnistautumista. Ongelmat tunnistautumisvälineiden saamisessa johtavat usein siihen, että vammaiselle henkilölle joudutaan hakemaan edunvalvojaa, vaikka tähän ei muuten olisi tarvetta.

Tuettu päätöksenteko

Maaraportin (kohta 114) mukaan vammaispalvelulain ja itsemääräämisoikeuslainsäädännön uudistamistyössä huomioidaan tuettu päätöksenteko. Itsemääräämisoikeuslainsäädännön uudistaminen ei ole edennyt vammaisten henkilöiden osalta lainkaan viimeisten hallituskausien aikana. Uusi vammaispalvelulaki sisältää tuetun päätöksenteon palvelun, johon on oikeus henkilön tarvitessa tukea voidakseen tehdä omaa elämäänsä koskevia merkittäviä, muita kuin jokapäiväiseen elämään kuuluvia päätöksiä. Säännöksen mukaan vammaisen henkilön oma näkemys ”tulee ottaa huomioon” päätöksen merkittävyyttä arvioitaessa, eli vammainen henkilö ei saa täysin itse määritellä, mikä on hänelle merkittävä päätös. On epävarmaa, turvaako sääntely sen, että vammaiset henkilöt voisivat käyttää oikeudellista kelpoisuuttaan yhdenvertaisesti kaikilla elämän osa-alueilla tahtonsa ja toiveidensa mukaisesti ja saisivat tähän tukea 12 artiklan edellyttämällä tavalla.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. holhoustoimilain sisältö ja soveltaminen eivät miltään osin ole ristiriidassa 12 artiklan kanssa?
2. vammaisen henkilön oikeus kohtuullisiin mukautuksiin, myös avustajan käyttöön, tosiasiassa sallitaan vahvassa sähköisessä tunnistautumisessa ja nostetaan säännöstasolle?
3. tuetun päätöksenteon käyttöä edistetään yhteiskunnan eri tasoilla?

13 artikla Oikeussuojan saavutettavuus

Järjestöjen selvityksen mukaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin vammaisyleissopimuksen ensimmäisten voimassaolovuosien (2016-2018) aikana 359 vammaispalveluasiaa, joista yleissopimus mainittiin vain kahdeksassa päätöksessä tai sen perusteluissa, yleensä lyhyellä toteamuksella, ettei annettu päätös ole ristiriidassa yleissopimuksen velvoitteiden kanssa. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että vammaisyleissopimusta ei vieläkään riittävästi tunneta tai sovelleta tuomioistumissa tai viranomaisissa. Myös viranhaltijapäätöksissä ja oikaisuvaatimusmenettelyssä usein sivutetaan vammaisyleissopimuksen oikeuksiin vetoaminen toteamalla, että asiassa on sovellettu kansallista lakia, tai jopa vain kunnan omia soveltamisohjeita. Tämän on todennut myös yhdenvertaisuusvaltuutettu[23].

Vammaispalvelupäätöksistä joudutaan liian usein muutoksenhakuun, joka kestää kohtuuttoman pitkään, jopa vuosia. Pitkän prosessin aikana palvelu ei ole vammaisen henkilön käytössä. Muutoksenhakuprosessin päättyessä ja palvelun tultua myönnetyksi, iäkkään vammaisen tai etenevää pitkäaikaissairautta sairastavan henkilön toimintakyky on usein alentunut niin, etteivät haetut palvelut ole hänelle enää riittäviä ja sopivia, tai hän on jo ehtinyt kuolla. Toisaalta vammaisen lapsen jääminen valitusprosessin vuoksi vuosiksi vaille tarvitsemaansa tukea haittaa suuresti lapsen kehitystä ja itsenäistymistä. Palvelunjärjestäjät eivät aina myöskään noudata hallinto-oikeuden päätöksiä[24].

Valitusprosessin ensimmäisessä vaiheessa viranhaltijapäätöksestä tulee tehdä oikaisuvaatimus. Usein kielteisen päätöksen tehnyt tai sen tekemistä ohjannut virkamies myös oikaisuvaatimuskäsittelyssä laatii ja esittelee päätösehdotuksen asian ratkaisevalle toimielimelle. Tällöin riippumaton ja oikeudenmukainen käsittely ei toteudu ja suurin osa oikaisuvaatimuksista hylätäänkin. Vuoden 2023 alusta on lainsäädäntöön jääneen virheen vuoksi mahdollista, ettei oikaisuvaatimuksia edes käsittele erillinen toimielin, vaan viranhaltija, mikä vaarantaa asiakkaan oikeusturvaa entisestään. Moni vammainen henkilö ei jaksa tai osaa laatia valitusta eikä valitusprosessissa tarvittavia vastineita. Oikeusturvan kannalta oikaisuvaatimusvaiheessa on ongelmana myös se, että oikeusaputoimistosta voi kyllä saada oikeudellista neuvontaa, mutta varsinaisen oikeusavustajan nimetyksi asiamieheksi vasta muutoksenhaun edetessä hallinto-oikeuteen.

Vammaisjärjestöjen selvityksen mukaan hallinto-oikeuksissa käsiteltiin vuonna 2017 6166 sosiaali- ja terveydenhuollon valitusta. Ennen vuotta 2020 subjektiivisena oikeutena turvattuja vammaispalveluita koskevista hallinto-oikeuden päätöksistä oli mahdollista valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO), mutta 1.1.2020 alkaen valittaminen on ollut mahdollista ainoastaan KHO:n myöntäessä valitusluvan. Valituslupia myönnetään äärimmäisen harvoin: vuonna 2021 vammaispalveluja koskevia valituslupahakemuksia jätettiin 134, ja valituslupia myönnettiin neljä. Hallinto-oikeuden käsittely jää siten useimmiten ainoaksi tuomioistuinkäsittelyksi.

Lainsäädäntö edellyttää palveluiden jatkuvuuden turvaamista silloin, kun kyseessä on pysyvä tai pitkäaikainen tuen tarve. Pysyvästi vammautuneille tai syntymästä asti vammaisille henkilöille tehdään silti usein määräaikaisia palvelupäätöksiä, jotka heikentävät oikeusturvaa ja kuluttavat turhaan resursseja vammaisilta henkilöiltä, heitä avustavilta järjestöiltä ja hakemuksia toistuvasti käsitteleviltä viranomaisilta.

Työntekijöiden vähyys, vaihtuvuus ja osaamispuutteet viivästyttävät palvelupäätösten saamista, ja aiheuttavat virheellisiä päätöksiä vaarantaen asiakkaiden oikeusturvan ja palveluiden saamisen. Eduskunnan oikeusasiamies on toistuvasti huomauttanut viranomaisia palvelutarpeen arviointia koskevien määräaikojen ylittämisestä ja palvelupäätösten viivästymisestä.

Kunnat kaventavat omilla sisäisillä ohjeistuksillaan asiakkaan lainmukaisia oikeuksia palveluihin[25]. Palvelunjärjestäjä määrittelee palvelun hankinnan tai toteuttamisen yksityiskohdat, eivätkä palvelut vastaa yksilöllisiin tarpeisiin. Yksilöllinen järjestäminen vaarantuu erityisesti silloin, kun vammainen henkilö ei kykene tuomaan esiin omia tarpeitaan kognition, kommunikaation tai sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteiden vuoksi eikä saa tarvitsemaansa tukea kommunikointiin.

Viranomaiset laiminlyövät lainmukaista neuvontavelvollisuuttaan, eikä asiakkaalle aina kerrota palveluista riittävästi, asiakkaan omalla kielellä tai hänen kommunikointikeinoaan käyttäen. Tämän vuoksi asiakas saattaa useinkin jättää hakematta palvelua, johon olisi oikeutettu. Vammaispalvelulaissa subjektiivisena oikeutena turvattuja palveluita myös järjestetään asiakkaille vain yleislainsäädännön perusteella asiakkaan oikeuksien ja edun vastaisesti (maksullisuus, harkinnanvaraisuus)[26].

Vammaisjärjestöt paikkaavat palvelujen puutteita tarjoamalla oikeudellista neuvontaa ja apua muutoksenhakuprosesseissa. Kaikki järjestöt eivät voi kuitenkaan tarjota tällaista palvelua vähäisen toimintarahoituksen vuoksi eikä monilla järjestöillä palvelu kata koko maata.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. muutoksenhakuprosessin kestoa lyhennetään merkittävästi?
2. palvelunjärjestäjät noudattavat ja toimeenpanevat hallinto-oikeuden päätöksiä?
3. subjektiivisina oikeuksina turvattuja vammaispalveluja koskevien hallinto-oikeuden päätösten valituslupapakosta luovutaan ja muita vammaispalveluita koskevien valituslupahakemusten käsittelyä nopeutetaan? 
4. oikaisuvaatimus- ja valitusmahdollisuus ulotetaan myös tilanteisiin, joissa viranomainen viivyttelee päätöksenteossa?
5. hallintomenettelyn viivytykset hyvitetään vammaiselle henkilölle samoin kuten hallintoprosessin viivästyessä?
6. vammaispalvelulainsäädäntöä tulkitaan perusoikeusmyönteisesti eivätkä palvelunjärjestäjät omilla soveltamisohjeillaan sivuuta lainsäädäntöä?

14 artikla Henkilön vapaus ja turvallisuus

Kehitysvammalain rajoitustoimenpiteitä koskevan sääntelyn ja sen soveltamisen yhteensopivuutta 14 artiklan kanssa ei ole systemaattisesti arvioitu vammaisyleissopimuksen ratifioimisen jälkeen, vaikka tämä olisi valvontaviranomaisen havaitsemien epäkohtien valossa perusteltua. Itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä erityishuollon asumis- ja laitospalveluissa valvovan viranomaisen (Valvira) selvitysten[27] mukaan rajoitustoimenpiteiden käyttö on lisääntynyt etenkin yksityisissä palveluissa. Myös niukat henkilöstöresurssit ja puutteet henkilöstön osaamisessa voivat lisätä rajoitustoimien käyttöä. Suomessa suositaan vähintään 15 asiakkaan asumisyksiköiden rakentamista, vaikka yksikön suuri koko näyttää lisäävän rajoitustoimenpiteiden käyttöä.

Valviran mukaan päätöksiä rajoitustoimenpiteistä saattavat tehdä henkilöt, joilla ei ole siihen toimivaltaa, ja lainmukaisten kirjallisten päätösten tekemistä laiminlyödään. Yksiköissä käytetään toisinaan henkilön vapauteen kohdistuvia rajoitustoimenpiteitä niille säädetyt aikarajoitukset ylittäen, ja käytössä on kokonaan lakiin perustumattomiakin rajoitustoimia[28].

Kehitysvammalain mukaan edellytyksenä rajoitustoimenpiteiden käytölle on, että sosiaalihuollon yksiköllä on käytettävissään riittävä lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamista ja seurantaa varten (maaraportin kohdat 133, 134). Vuonna 2019 neljänneksellä yksiköistä ei ollut käytössään lain vaatimaa asiantuntijatiimiä[29], vaikka lain mukaan asiantuntijatiimin olisi tunnettava yksikkö ja sen asukkaat.

Lapsiin sovelletaan samoja kehitysvammalain säännöksiä kuin aikuisiin, ja laki mahdollistaa säädettyjen edellytysten täyttyessä myös lapsiin kohdistuvat raskaatkin rajoitustoimet, mikä on lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta hyvin ongelmallista.

Kehitysvammalain rajoitustoimenpiteitä koskevien säännösten on tarkoitus olla voimassa vain väliaikaisesti, kunnes säädetään uusi sosiaali- ja terveydenhuollon itsemääräämisoikeuslainsäädäntö, jonka loppuunsaattaminen on laiminlyöty jo usean hallituskauden ajan. Valmistelu on parhaillaankin kesken, eikä eri vammaryhmiä edustavia vammaisjärjestöjä ole toistaiseksi laajasti osallistettu valmisteluun. Järjestöillä on epätietoisuutta siitä, mihin suuntaan lainsäädäntöä ollaan kehittämässä ja onko rajoitustoimenpiteiden käyttöala laajenemassa vammaisten henkilöiden oikeuksia vaarantaen.

Eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt vankilatarkastuksillaan (maaraportti kohta 148) huomiota esteettömyyteen ja vammaisten vankien yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien toteutumiseen. Tarkastushavaintojen mukaan invasellien sijoittelun vuoksi vangit eivät ole päässeet mukaan toimintaan tai ovat joutuneet suljetumpiin ja eristetympiin olosuhteisiin kuin järjestys ja turvallisuus edellyttävät.[30] Vankiloissa on liikkumisen apuvälineitä käyttäville henkilöille kokonaan soveltumattomia tiloja, ja kuulovammaisille henkilöille tarkoitettuja induktiosilmukoita puuttuu.[31] Esteettömyyspuutteet vaikuttavat myös läheistapaamisten toteutumista, mikäli vierailijalla on tarvetta esteettömyyteen.

Tarkastushavaintojen mukaan liikunta- tai toimintaesteinen vanki saatetaan siirtää vankisairaalaan, mikäli hän ei selviä vankilaympäristössä vankilan henkilökunnan avulla.[32] Vamman vuoksi tarvittavat apu ja tuki sekä kohtuulliset mukautukset eivät toteudu vankiloissa asianmukaisesti. Maaraportti ei esitä toimenpiteitä laillisuusvalvonnassa havaittuihin epäkohtiin puuttumiseksi.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. itsemääräämisoikeutta vahvistetaan, rajoitustoimenpiteiden käyttöä vähennetään ja itsemääräämisoikeutta koskevassa lainsäädännössä huomioidaan erikseen lapset ja nuoret?
2. erityisesti kehitysvammaisiin ja autismikirjon henkilöihin kohdistuva lainvastainen rajoitustoimenpiteiden käyttö lopetetaan?
3. palveluiden valvonnan riittävät resurssit ja tarkastuskäyntien tosiasiallinen vaikuttavuus varmistetaan?
4. vankiloiden esteettömyyttä ja vammaisten vankien yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia parannetaan?

15 artikla Vapaus kidutuksesta tai julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rangaistuksesta

Julkisuuteen nousee säännöllisesti tapauksia, joissa kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden, etenkin lasten ja nuorten, ihmisoikeuksia on loukattu räikeästi palveluiden piirissä. Kaltoinkohtelutapauksiin liittyy ylilääkitsemistä, eristämistä, nälässä pitämistä, sitomista, pahoinpitelyä, liikkumisen rajoittamista sekä yhteydenpidon rajoittamista läheisiin.[33]  Kaltoinkohtelu on voinut jatkua vuosien ajan ennen paljastumistaan.[34] Psyykenlääkkeitä määrätään vahvaa tukea tarvitseville autistisille ja kehitysvammaisille henkilöille käytösongelmien hillitsemiseksi,[35] mikä on eettisesti ja oikeudellisesti kestämätöntä sekä autismikirjon Käypä hoito -suosituksen vastaista.

VF-kyselyn räikeimmät esimerkit epäinhimillisestä kohtelusta koskivat ryhmäkodeissa käytettyjä rangaistuksia ja perusteettomia liikkumisen rajoituksia.  Osa vastaajista kertoi asumisyksikön henkilökunnan kieltäytyneen käyttämästä puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä, mikä tarkoittaa täyttä eristämistä kommunikaatiosta. Avoimet vastaukset kertovat erityisesti halventavasta tai vähättelevästä kohtelusta.

Kehitysvammalaissa säädettyjen rajoitustoimenpiteiden (14 artikla) lainvastainen käyttö voi johtaa myös 15 artiklan mukaisten oikeuksien loukkauksiin.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. asumis- ja laitospalveluissa sekä terveydenhuollossa ilmenevään epäinhimilliseen ja lainvastaiseen kohteluun puututaan?

16 artikla Vapaus hyväksikäytöstä, väkivallasta ja pahoinpitelystä

Vammaisilla henkilöillä on muuta väestöä suurempi riski kokea väkivaltaa ja hyväksikäyttöä lähisuhteissaan ja käyttämissään palveluissa^[36]. Lähisuhdeväkivallan tekijänä on useimmiten nykyinen tai entinen puoliso tai seurustelukumppani, joskus myös henkilökohtainen avustaja tai sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilainen.

Vammaisista henkilöistä 27-43 % pelkää joutuvansa ryöstön tai murtovarkauden uhriksi, ja noin 10 % välttelee usein liikkumista tietyillä kaduilla tai alueilla väkivallan pelon vuoksi^[37]. Kattava tilastointi väkivaltaa kokeneista vammaisista henkilöistä puuttuu.

VF-kyselyn vastaajista yli 15 % oli kokenut fyysistä ja lähes 60 % henkistä väkivaltaa (taulukko 4). Seksuaalisen väkivallan, hyväksikäytön tai kaltoinkohtelun uhreiksi oli joutunut lähes 10 %, muuta hyväksikäyttöä kokenut lähes 25 % ja turvattomuutta yli 60 % vastaajista. Kyselyn avoimet vastaukset kertovat erityisesti henkisen väkivallan kokemuksista ja fyysisen väkivallan uhkasta.

Vammaiset lapset ja nuoret kokevat merkittävästi väkivaltaa, josta on raportoitu jo nelivuotiaiden kohdalla (artikla 7). Vammaisiin poikiin ja miehiin kohdistuvaa väkivaltaa ei edelleenkään tunnisteta erilliseksi ongelmaksi, vaikka heihin usein kohdistuu erityisesti henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sekä lähisuhdeväkivaltana että tuntemattomien henkilöiden tekemänä.  Kehitysvammaisuus voi lisätä miestenkin riskiä kokea lähisuhdeväkivaltaa ja tutkimusten mukaan myös avun hakeminen ja saaminen väkivaltatilanteissa on miehille vaikeaa^[38].

Vammaisuus voi vaikeuttaa avun hakemista. Vammaisten henkilöiden haavoittuvuutta lisää riippuvuus toisen henkilön avusta ja kyvyttömyys suojautua väkivallalta sekä näkymättömyys ja heidän kokemustensa vähättely. Fyysisen koskettelun ja hoitotoimenpiteiden kohteena oleminen vaikeuttaa oman kehon rajojen tunnistamista ja saattaa rajoittaa suojautumismahdollisuuksia. Jopa 28 % jättää kertomatta kokemastaan väkivallasta, vain noin 50 % koki saaneensa apua viranomaiselta ja noin 40 % kokee avunsaamisen helpoksi. Avun hakemisen esteiksi koettiin saavutettavuus ja esteettömyys ja avun saamisen esteiksi tietämättömyys, avun hakuprosessin hankaluus ja asenteet. ^[39] Vammaisiin kohdistuva väkivalta jää pimentoon eivätkä ammattilaiset puutu siihen riittävästi. Poliisi ei aina ota vakavasti vammaiseen henkilöön kohdistunutta pahoinpitelyä, vaan vammaista uhria syyllistetään, ja vammaan liittyvät käyttäytymispiirteet tulkitaan esimerkiksi päihtymykseksi.

Turvakotipalveluiden laatusuosituksissa on vammaisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet huomioitu ylimalkaisesti. Saavutettavuuden ongelmana ovat turvakotiverkoston puutteellisuus ja pitkät välimatkat[40]. Kaikki turvakodit eivät ole esteettömiä (maaraportti kohta 172), eikä turvakotiin välttämättä saa yhteyttä muuten kuin puhelimitse.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden kohtaamasta väkivallasta kootaan systemaattista seurantatietoa?
2. eri alojen ammattilaisia koulutetaan väkivallan tunnistamisen ja puuttumisen keinoihin?
3. vammaisiin poikiin ja miehiin kohdistuvaan väkivaltaan puututaan?
4. turvakotien esteettömyyttä parannetaan ja varmistetaan ympärivuorokautisten palvelujen saavutettavuus myös kuulo-, kuulo-näkö- ja puhevammaisille?

17 artikla Henkilön koskemattomuuden suojelu

VF-kyselyn vastaajista lähes 30 % kertoi henkilökohtaista koskemattomuuttaan loukatun ja lähes 10 % oli kokenut loukkauksia usein tai melko usein (taulukko 5).

Vammaisjärjestöjen tietoon tulee yhä tapauksia, joissa sosiaalihuollon työntekijät painostavat kehitysvammaisia ja vastaavaa tukea tarvitsevia henkilöitä raskauden keskeyttämiseen tai ehkäisyn, esimerkiksi ihonalaisen ehkäisykapselin, käyttöön. Vammaisten henkilöiden lapsitoiveita myös kyseenalaistetaan heidän vammaisuuteensa vedoten.

Sukupuolisensitiivisyyden merkitystä vammaisille henkilöille ei aina ymmärretä. Erityisesti asumisyksiköissä asuville naisille aiheuttaa ongelmia se, ettei intiimihygienian hoitoon pyynnöstä huolimatta järjesty samaa sukupuolta olevaa avustajaa. Apulaisoikeuskanslerin vuonna 2019 antaman ratkaisun[41] mukaan vammaisen henkilön toivetta avustavan henkilön sukupuolesta on kunnioitettava, ja yksityisyys ja itsemääräämisoikeus on turvattava avustustilanteissa: ”[o]n perus- ja ihmisoikeuksien vastaista, että vammaisilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, kuka häntä avustaa henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvissä tilanteissa.”  

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus turvataan kaikissa tilanteissa, myös palveluiden käyttäjänä?
2. vammaisten henkilöiden yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan avustamistilanteissa?
3. vammaisia henkilöitä ei painosteta raskauden keskeyttämiseen tai ehkäisyn käyttämiseen?

18 artikla Liikkumisen ja kansalaisuuden vapaus

Vapautta valita asuinpaikkansa (maaraportti kohta 191) rajoittaa vammaisten henkilöiden kohdalla edelleen se, että vammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita vastaavaa asumismuotoa ei aina löydy henkilön kotikunnasta.

Haavoittuvassa asemassa olevalle vammaiselle turvapaikanhakijalle annettavaa tukea turvapaikkamenettelyyn liittyvien oikeuksien varmistamiseksi ja siihen liittyvien velvollisuuksien noudattamiseksi (maaraportti kohta 151) ei maaraportissa konkretisoida.

Kansallisuuden saamisen edellytyksenä olevasta kielitaitoedellytyksestä tulee poiketa, jos hakija ei terveydentilansa tai aisti- tai puhevammansa vuoksi pysty edellytystä täyttämään (maaraportti kohta 190). Poikkeamiskriteeriä kuitenkin sovelletaan lain edellyttämää tiukemmin, eikä huomioida sitä, että vaikka henkilöllä ei olisi oppimiseen liittyvää vammaa, vammaisuus voi kuitenkin merkittävästi vaikeuttaa ja hidastaa kielen oppimista (esimerkiksi harjoittelua sosiaalisissa tilanteissa).

Kansalaisuuden hakemisen kustannukset (hakemus 460-690 €) ovat kohtuuttomia etenkin eläkkeellä olevan vammaisen henkilön kannalta. Kielitaitoedellytyksestä poikkeamista hakeva voi joutua hakemaan kansalaisuutta ja maksamaan maksut useamman kerran.  Työvoiman ulkopuolella olevat, ja siten vaille kotoutumiskoulutusta jäävät vammaiset henkilöt joutuvat hankkimaan myös maksullisen (160 €) arvion kielitaidostaan.

Vamman vuoksi välttämättömät palvelut eivät ole yhdenvertaisesti maahan muuttavien vammaisten saatavilla, esimerkiksi vammaisten tulkkauspalveluun Kelan kautta on oikeutettu vasta, kun on kotikunta Suomessa ja toimiva kommunikointimuoto.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaiset henkilöt eivät joudu vastentahtoisesti muuttamaan kotiseudultaan sopivan asumisratkaisun puuttuessa?
2. kansallisuuden kielitaitoedellytyksestä poikkeamista terveydentilan tai vamman perusteella ei tulkita lain säännöstä tiukemmin?
3. hakemus- ja todistuskustannukset eivät ole kansalaisuuden hakemisen esteenä?
4. vamman vuoksi välttämättömät palvelut ovat käytettävissä jo ennen kotikunnan saamista?

19 artikla Eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä

Asumisen valinnanmahdollisuudet

Sopivien tukipalveluiden puuttuessa asuminen perheen kanssa ei usein ole mahdollista runsaasti apua ja tukea tarvitseville vammaisille henkilöille, ei edes lapsille ja nuorille.[42] Asumispalvelujen ja muiden palveluiden (kotihoito, henkilökohtainen apu) yhteensovittamisessa on vaikeuksia, eikä lainsäädännön mahdollistamaa palveluasumisen järjestämistä henkilön omaan kotiin henkilökohtaisella avulla juuri hyödynnetä[43].

Vammaisten henkilöiden asumisen rahoitus painottuu ryhmäkotien ja asuntoryhmien rakentamiseen, mikä estää yksilöllisten asumisratkaisujen syntymistä[44]. Valtaosa asumiseensa apua ja tukea tarvitsevista vammaisista henkilöistä asuu asumispalveluyksiköissä. VF-kyselyn vastaajista 42 % ei ollut saanut itse valita asumisjärjestelyään. Asumispalveluita järjestävän Aspa-säätiön vertaisarvioinneissa vastaajista 33 % ei ollut voinut valita itse asuinpaikkaansa, 29 % ei ollut voinut valita, kenen kanssa asuu, ja 25 % katsoi, ettei asumisen apu ja tuki ollut itselle sopivaa.

Erityisen vähän asumisvaihtoehtoja on kehitysvammaisille henkilöille, joista moni joutuu aikuisenakin asumaan vanhempiensa kanssa (vuonna 2016 noin 5000 henkilöä). Kehitysvammaisten Kehas-asumisohjelman toteutuksesta huolimatta laitosasuminen on vähentynyt hitaasti: vuonna 2018 kehitysvammalaitoksessa asui pitkäaikaisesti 521 ja vuonna 2021 403 henkilöä. Etenkään lasten pitkäaikaista asumista kehitysvammalaitoksissa ei ole saatu lopetettua valtion asettamien tavoitteiden mukaisesti (kaavio 1).

Kunnilla on paljon harkintavaltaa vammaispalvelulain mukaisista asunnon muutostöistä ja asuntoon kuuluvien välineiden myöntämisestä ja korvaamisesta päätettäessä, eikä vammaisen henkilön näkemyksiä usein huomioida päätöksenteossa.  Tämä vaikuttaa jopa asuinpaikan valintamahdollisuuksiin ja pahimmillaan viranomaisen virhearvioinnit vaarantavat vammaisen henkilön turvallisuuden kodissaan (tarpeisiin sopimaton palovaroitin, luiskien riittämättömyys).

Yleistä itsenäisen elämisen tukipalveluista

Itsenäisen elämisen mahdollistavien palvelujen järjestämisessä, saatavuudessa, sopivuudessa, laadussa ja toimivuudessa on paljon myös oikeusturvaan (13 artikla) liittyviä kysymyksiä. Palvelujen resurssipula on rakenteellinen, hallinnollisin ja poliittisin keinoin ratkaistava ongelma.[45] Viime vuosina on parannettu lastensuojelun ja vanhuspalveluiden henkilöstömitoitusta, mutta ei vammaispalvelujen. THL:n kuntakyselyssä korostuu huoli vammaispalvelujen henkilöstön riittävyydestä sekä päätöksenteossa että palvelujen toteutuksessa, erityisesti asumispalveluissa, mutta myös henkilökohtaisen avun ja liikkumisen palveluissa.[46] Uuden vammaispalvelulain tavoittelema kustannusneutraalius ei lisää palvelujen yksilöllisyyttä (maaraportti kohta 241).

Vastuu itsenäisen elämisen palveluista tai tuesta saatetaan jättää myös omaisille nimellisen omaishoidon tuen kautta. Seurauksena on usein ongelmien kärjistyminen ja lopulta raskaampien palveluiden tarve. Myös väliinputoajaryhmien (autismi- ja neurokirjon henkilöt, aivovamman saaneet, harvinaissairaat) jääminen vaille vammaispalveluita johtaa usein myöhempään raskaampien ja kalliimpien palveluiden käyttöön (lastensuojelun sijoitukset[47], psykiatrinen laitoshoito[48]). Palvelujärjestelmä ei tue eri palvelujen yhteensovittamista eivätkä eri palvelusektoreiden viranhaltijat tee joustavaa yhteistyötä.

Asumisen tuen järjestelmäkeskeisyys ja laitosperinteet[49] ylläpitävät vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia rikkovia käytäntöjä. VF-kyselyn mukaan asumisyksiköiden laitosmaisuus rajoittaa vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa päivärytmiinsä, arkeensa ja vapaa-ajan viettoonsa sekä lisää rajoitustoimenpiteiden käyttöä (12, 14 ja 15 artiklat). Myös hengityslaitteen käyttäjien kotiin järjestetyissä terveydenhuollon palveluissa on havaittu vastaavia ongelmia.[50] Asumisen epäkohdista ja laiminlyönneistä ei uskalleta puhua vastareaktioiden pelossa. Covid19-pandemia lisäsi tässä kuvattuja ongelmia (artikla 11)[51].

Vammaisten henkilöiden omaa päätöksentekoa ja itsemääräämisoikeutta tuetaan lähinnä silloin, kun se ei vaadi henkilöstöresursseja tai johda ristiriitaan palveluyksiköiden sääntöjen ja periaatteiden kanssa[52]. Riittämättömät henkilöstöresurssit ja henkilöstön puutteellinen osaaminen estävät itsemääräämisoikeuden toteutumista erityisesti vaikeimmin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluissa,[53] joissa itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttäisi toisen henkilön antamaa tukea.

Henkilökohtainen apu

Maaraportti (kohdat 216-227) ei kuvaa riittävästi henkilökohtaisen avun toteutumisen vakavia puutteita. VF-kyselyn vastaajista 39 % kertoo ongelmista, esimerkiksi henkilökohtaisen avun myöntämisessä sivuutetaan usein asiakkaan yksilöllinen kokonaistilanne ja vammasta johtuva tosiasiallinen avun tarve. Vaikka palvelu olisi myönnettykin, käytännössä vammaiset henkilöt eivät aina saa tarvitsemaansa apua. Palveluntuottaja tai palvelunjärjestäjä voi rajoittaa voimakkaasti esimerkiksi sitä, mihin, miten ja milloin henkilökohtaista apua käytetään, jolloin 19 artiklan yleiskommentin mukaiset vaatimukset henkilökohtaisesta avusta eivät toteudu.

Kunnista 35 % ilmoitti vuonna 2016 vähintään jonkin verran vaikeuksia henkilökohtaisen avun järjestämisessä, ja vuonna 2019 vastaava osuus oli jo 55 %.[54] Ongelmat kohdistuvat päätöksen toimeenpanoon, palvelunjärjestämistapaan, avun määrän riittävyyteen ja järjestelmän monimutkaisuuteen. Eduskunnan oikeusasiamies on edellyttänyt henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvon riittävyyden tarkistamista kustannusten noustessa ja tarvittaessa muutenkin[55].

Nykyinen vammaispalvelulaki asettaa henkilökohtaisen avun myöntämisedellytykseksi, että vammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Soveltamiskäytäntö on CRPD-komitean toteamalla[56] tavalla johtanut kognitiivisesti vammaisten henkilöiden syrjintään sen vuoksi, että he tarvitsevat tukea päätöksenteossaan. Komitean mukaan määräysvaltaa ko. palvelussa tulee voida käyttää tuetun päätöksenteon avulla[57], mutta tätä ei soveltamiskäytännössä aina sallita, eikä käytäntö ole siten ollut kaikilta osin linjassa vammaisyleissopimuksen kanssa. Uudessa vammaispalvelulaissa voimavaraedellytystä on hiukan lievennetty (henkilö kykenee itsenäisesti tai tuettuna muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä), ja lakiin on lisätty uusi erityisen osallisuuden tuen palvelu henkilöille, jotka eivät täytä henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytyksiä.

Maaraportti (kohdat 222-223) mainitsee henkilökohtaisen avun riittämättömät tuntimäärät, muttei niiden syitä. Tuntimäärän arviointi rajoitetaan arkielämän perustoimintojen ylläpitämiseen, eikä huomioida yhdenvertaista osallisuutta tai täysimääräistä osallistumista yhteiskuntaan. VF-kyselyn henkilökohtaista apua tarvinneista vastaajista 43 % toteaa henkilökohtaisen avun tuntimäärä olevan liian pieni ja riittävän lähinnä aivan välttämättömiin toimiin. Päivittäisiin toimiinkaan ei usein myönnetä tarvittavaa määrää avustajatunteja, ja vammaiset henkilöt joutuvat valitsemaan eri avuntarpeidensa välillä. Avustamistuntimäärät ovat pienentyneet vuosina 2010–2019 (kaavio 2), vaikka tarve henkilökohtaiselle avulle ei ole vähentynyt. Avustamispäätökset tehdään usein edellyttäen avustamista myös perheenjäseniltä.

Laissa määritellystä vapaa-aikaan ja harrastuksiin myönnettävästä henkilökohtaisen avun minimimäärästä 30 h/kk on tullut käytännössä maksimi; sen ylittävälle tuntimäärälle vaaditaan kohtuuttoman painavia perusteluja. Minimituntimäärän alittavia päätöksiä tehdään myös sillä perusteella, että henkilö käyttää asumisen palveluita ja saa väitetysti vapaa-ajan apua asumisen henkilökunnalta. Asumispalvelusopimukset eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kata yksilöllistä apua esimerkiksi harrastuksiin tai sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen. Näihin liittyvä apu jää monelta vammaiselta henkilöltä kokonaan saamatta. Maaraportin kohdissa 217 ja 218 kerrottu ei siis käytännössä toteudu vammaisten henkilöiden arjessa.

Hankintalain soveltaminen

Hankintalakia (maaraportti kohta 214) sovelletaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen, kun palvelunjärjestäjä päättää ulkoistaa palvelujen tuottamisen. Kilpailutuksessa asianosaisia ovat vain palvelujen tilaaja ja palveluntuottaja, joten vammaisten henkilöiden osallisuus, vaikutusmahdollisuudet ja oikeusturva heitä itseään koskevissa asioissa jäävät heikoiksi. Kilpailutukset ovat johtaneet esimerkiksi pakkomuuttoihin tai opiskelu- ja työpaikan menetyksiin (tulkkauspalveluiden kilpailutus, 26 artikla). Kilpailutukset ovat usein aiheuttaneet vammaisen henkilön toimintakykyä ja hyvinvointia merkittävästi heikentäviä seurauksia: esimerkiksi asumispalvelujen henkilöstöresurssien vähentäminen kilpailutuksissa on heikentänyt työn laatua ja lisännyt rajoitustoimien käyttöä (15 artikla). Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan vammaisten henkilöiden elämänmittaisten palveluiden, kuten asumispalveluiden, hankintamenettelytapaa ei tulisi jättää kuntien ja Kelan harkinnan varaan^[58]: ”Julkisiin hankintoihin sisältyvät, usein verraten lyhyet sopimusajat ja palveluntuottajan vaihdokset voivat tuoda huomattavaa epävarmuutta sellaisen henkilön elämään, joka on joka päivä riippuvainen yksilöllisistä palveluista.” 

Vammaisjärjestöt jättivät vuonna 2018 eduskunnalle kansalaisaloitteen vammaisten henkilöiden palvelujen irrottamiseksi hankintalain soveltamisalasta. Eduskunta hylkäsi vaatimuksen, mutta perusti ns. osallisuustyöryhmän valmistelemaan ehdotuksen sosiaalihuollon prosessien asiakasosallisuutta vahvistavasta lainsäädännöstä. Tämä pääosin vammaisjärjestöjen voimin tehty työ vaikuttaa menneen pitkälti hukkaan: ehdotuksen mukaista sääntelyä ei ole toteutettu kuin vähäiseltä osin.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden oikeus valita asuinpaikkansa sekä se, missä ja kenen kanssa asuvat, toteutuu?
2. asumispalveluissa varmistetaan riittävä, osaava ja pysyvä henkilöstö?
3. asumispalveluiden laitosmaisuudesta ja asumispalveluiden puutteista johtuvasta rajoitustoimenpiteiden käytöstä päästään eroon?
4. uuden vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltaminen on linjassa vammaisyleissopimuksen ja komitean Suomelle antamien suositusten kanssa, eikä määräysvaltaansa tuetusti käyttäviä henkilöitä suljeta palvelun ulkopuolelle?
5. henkilökohtaisen avun tuntimäärät mitoitetaan riittäväksi vammaisen henkilön tarpeisiin?
6. henkilökohtainen apu vastaa kaikilta osin 19 artiklaa ja sitä koskevaa yleiskommenttia?
7. henkilökohtaisten avustajien soveltuvuus alalle varmistetaan?
8. vammaisten henkilöiden osallisuutta kunnioittavia palveluiden järjestämistapoja edistetään?
9. parannetaan sote-viranomaisten osaamista tunnistaa asiakasprosessissa erilaiset vammat ja toimintarajoitteet nykyistä paremmin ja ymmärtää niiden vaikutus henkilön päivittäiseen elämään?
10. vammaissosiaalityöhön saadaan muita sosiaalityön osa-alueita vastaava erikoistumiskoulutus?
11. vammaisen henkilön palvelukokonaisuudet ovat toimivia ja perustuvat yksilöllisiin tarpeisiin?  
12. vammaispalveluiden yhteensovittaminen, moniammatillinen yhteistyö ja tarvittava erityisosaaminen turvataan?
13. vammaisten henkilöiden palveluiden riittävä resursointi ja henkilöstömitoitus varmistetaan?

20 artikla Henkilökohtainen liikkuminen

Puutteellinen liikkumisen tuki vaarantaa vammaisen henkilön yhdenvertaisen osallisuuden kaikilla elämänalueilla. Vuoden 2018 taksilainsäädännön uudistus heikensi merkittävästi kuljetuspalveluiden alueellista ja ajallista saatavuutta. Uudistuksen valmistelussa ei huomioitu vammaisten henkilöiden tarpeita. Erityisryhmiin kuuluvista esteetöntä kalustoa tarvitsevista 78 % piti muutosta erittäin tai melko huonona ja 37 % arvioi taksien saatavuuden olevan huono tai erittäin huono. Uudistus heikensi yhdenvertaisuutta^[59], eikä osa henkilöistä enää uskaltanut liikkua taksilla^[60].

Kuljetuspalvelut ovat asiakasmäärältään suurin vammaispalvelu, vuonna 2019 käyttäjiä noin 90 400.^[61] Kuljetuspalvelukäytännöt poikkeavat kuntien ja alueiden välillä paljonkin, eivätkä keskitetyt kuljetuspalvelujen välitysjärjestelmät huomioi yksilöllisiä tarpeita. Sopimaton järjestämistapa voi estää välttämättömän palvelun käytön kokonaan. Vaikeudet kuljetuspalveluiden järjestämisessä, laadussa ja toimivuudessa ovat kuntienkin mukaan lisääntyneet vuodesta 2016 (kaavio 3).[62] Palveluja ei ole saatavilla, odotusajat ovat pitkiä eivätkä kuljetuspalvelut toimi asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Lakimuutosten nähtiin lisänneen vaikeuksia.

Taksiuudistuksen vaikutukset näkyvät edelleen. Kuljetuspalveluissa kuljettajien ammattitaito ja erityisosaaminen on heikentynyt, eikä kilpailutuksissa vaadita tarvittavaa ammattiosaamista. Palvelunjärjestäjät eivät täytä erityistä velvollisuuttaan järjestää asiakkaiden tarpeen mukaisia yksilöllisiä kuljetuspalveluita. Hankintahinnoilla ja -sopimusehdoilla ei riittävästi varmisteta asiakkaiden oikeutta saada palvelua, ja hankintasopimuksissa olevat sanktiot palveluntuottajien sopimusrikkomuksista ovat joko riittämättömiä tai niitä ei käytetä. Taksit yhä useammin jättävät vastaamatta kannattamattomaksi katsomiinsa tilauksiin.

VF-kyselyn vastaajista 41 % katsoi, että kuljetuspalvelut on järjestetty heille sopimattomalla tavalla eikä palvelua saa riittävästi. Osa joutuu esimerkiksi valitsemaan, käyttävätkö vähäiset matkansa kaupassa käymiseen, läheisten tapaamiseen vai lasten tarpeista huolehtimiseen. Tyytymättömämpiä kuljetuspalveluihin olivat alle 16- vuotiaat ja heidän perheensä.

Myös VANE:n kyselyn^[63] mukaan 77 % vastaajista koki mahdollisuutensa itsenäiseen henkilökohtaiseen liikkumiseen toteutuvan vammaisilla henkilöillä huonosti tai melko huonosti.  

Lain mukaan kuljetuspalveluita tulee saada yksilöllistä tarvetta vastaava määrä, mutta käytännössä yksilöllistä harkintaa ei käytetä ja vähimmäismäärästä (18 yhdensuuntaista matkaa/kk) on tullut maksimimäärä. Vammainen henkilö voi kuljetuspalvelun turvin poistua kotoaan ja palata sinne 9 kertaa kuukaudessa. Maaraportti (kohta 246) ei huomioi liikkumistarpeiden yksilöllistä harkintaa, vaan viittaa keskimääräiseen käyttömäärään ja antaa harhaanjohtavasti ymmärtää, että keskimäärin matkoja tarvitaan paljon alle minimimäärän. Vammaiset henkilöt ovat kuitenkin heterogeeninen ryhmä, jossa on vaihtelevia elämäntilanteita, ja liikkumistarpeet vaihtelevat kuten vammattomillakin henkilöillä. Isossa, harvaanasutussa maassa asuinpaikan vaikutus on suuri, ja julkista liikennettä on lähinnä suurissa kaupungeissa, sekin vain osin esteetöntä.

Kuljetuspalveluiden toimivuus on vammaiselle kuljetuspalveluita tarvitsevalle henkilölle ehdoton edellytys päivittäisistä toiminnoista suoriutumiselle ja itsenäiselle elämälle. Julkisilla tahoilla on vastuu kuljetuspalveluiden järjestämisestä.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. kuljetuspalveluiden saatavuus, toimintavarmuus, turvallisuus ja kuljettajien osaaminen varmistetaan?
2. laissa säädettyä minimimatkamäärää ei käytetä maksimina, ja yksilölliset liikkumistarpeet huomioidaan?
3. kuljetuspalvelut turvataan yhdenvertaisesti koko maassa?
4. Mitä Suomi aikoo tehdä, jotta henkilökohtaisen liikkumisen tukimuodoissa vammaisen auton ml. sähköauton tai muun kulkuneuvon hankintaan tosiasiassa annettaisiin taloudellista tukea?

21 artikla Sanan- ja mielipiteenvapaus ja tiedonsaanti

Kielelliset oikeudet ovat vammaisen henkilön oikeuksien toteutumisen perusta.  Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi (maaraportti kohta 257). Lisäksi perustuslaissa säädetään saamelaisten, romanien ja viittomakieltä käyttävien kielellisistä ja kulttuurisista oikeuksista ja vammaisuuden vuoksi tulkkauspalvelua tarvitsevien oikeuksien turvaaminen lailla.

VF-kyselyn perusteella kielelliset tai kommunikointiin liittyvät oikeudet eivät käytännössä vammaisten henkilöiden osalta lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Hallinnonaloista sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä poliisitoimessa kielelliset oikeudet toteutuvat usein huonosti ja maantieteelliset erot ovat suuria.^[64] Viranomaiset eivät aina palvele asiakasta tämän käyttämällä kielellä eikä asiakirjoja, tiedotteita tai lausuntopyyntöjä aina käännetä ruotsiksi. Ongelmia on myös digitaalisissa palveluissa. Oikeuskanslerinviraston mukaan ruotsin kieli on nääntymässä pois hallinnossa ja viranomaistoiminnassa[65]. Tilanne ei ole viime vuosien lainsäädäntömuutoksista huolimatta parantunut.

Suomessa käytetään kahta kansallista viittomakieltä, suomalaista ja suomenruotsalaista, joista jälkimmäinen on Unesco mukaan vakavasti uhanalainen (käyttäjiä alle 100). Valtion panostuksista kielen elvytystyöhön (maaraportti kohta 266) huolimatta suomenruotsalainen kuuro henkilö joutuu usein tyytymään asiointiin suomalaisella viittomakielellä ja saa vain puhuttua suomea osaavan tulkin, eli joutuu siis asioimaan itselleen vierailla kielillä (9 artikla).  Vuonna 2020 ensimmäisessä viittomakielibarometrissä^[66] näkyi kielellisten oikeuksien ja tulkkauspalvelun heikko toteutuminen, joihin yhdenvertaisuusvaltuutettukin on kiinnittänyt huomiota^[67].

Syrjinnän kokeminen tiedonsaannissa ja kommunikoinnissa on yleistä. VF-kyselyyn vastanneista viittomakielisistä 67 % ei koe tiedotusta saavutettavana, lähes 60 % ei tiedä, miten toimia vaaratilanteissa ja yli 50 % oli kokenut epäasiallista kohtelua kielellisten oikeuksien osalta. Viranomaiskieltä on vaikeaa lukea ja ymmärtää. Vaikeinta on iäkkäämmillä kuuroilla, joilla kirjoitetun kielen taito on heikompi[68].

Suomessa on noin 65 0000 puhevammaista henkilöä, jotka eivät tule arjessa toimeen puheen avulla. Puhevammaisilla henkilöillä kielelliset oikeudet tarkoittavat oikeutta ilmaista itseään sopivimmalla kielellä tai kommunikointikeinolla sekä mahdollisuutta saada tietoa heille saavutettavassa ja ymmärrettävässä muodossa (artikla 2). Vaikea puhevamma vaikuttaa henkilön koko toimintakykyyn ja läheisille jää suuri rooli kommunikoinnin tukemisessa ja mahdollistamisessa.

Viranomaisilla ei ole riittävästi tietoa velvoitteestaan viestiä ymmärrettävällä tavalla puhevammaisen asiakkaan kanssa eivätkä palveluntarjoajat tai viranomaiset eivät tee tarvittavia kohtuullisia mukautuksia, esimerkiksi varaa riittävästi aikaa asiointiin. VF-kyselyn mukaan avustajien heikko saatavuus vaikeuttaa osallistumista. Moni tarvitsisi avustajan jo tulkin tai kuljetuspalvelun järjestelyihin. Puhevammaisen henkilön ohi puhutaan usein tulkille tai avustajalle.

Puhevammaisten lasten oikeutta ilmaista näkemyksiään tai saada tietoa heille sopivalla tavalla vähätellään tai se sivuutetaan kokonaan. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat olemuskielellä kommunikoivat lapset. Koulussakaan opettajilla ei ole aina riittäviä kommunikointitaitoja, ja lapsella on harvoin yhtä aikaa tulkki ja avustaja tukenaan.  

Maaraportissa (kohdat 273-278) tärkeintä kuulo-, kuulonäkö- ja puhevammaisten yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta ja osallisuutta käytännössä edistävää palvelua eli Kelan tulkkauspalvelua kuvataan esittelemällä vain sen sisältöä ja vuosikustannuksia, ei palvelun käytännön toteutusta.

Vaikka tulkkauspalvelu on subjektiivinen oikeus, eikä laissa ole ikärajoja, pienille lapsille ei tavallisesti myönnetä oikeutta tulkkauspalveluun. Ylin muutoksenhakuaste on yksilöllistä tarvetta arvioimatta linjannut, ettei alle 1-vuotiaalla lapsella ole lain tarkoittamaa toimivaa kommunikointimuotoa eikä siten oikeutta tulkkauspalveluun[69].

VF-kyselyn vastaajista noin puolet kokee tulkkauspalveluissa ongelmia melko usein tai jatkuvasti. Puhevammaisista vain noin 2 % käyttää tulkkauspalvelua: siitä ei tiedetä riittävästi, sopivan tulkin löytyminen vaatii aikaa ja kilpailutus saattaa viedä ainoan tutun luotettavan tulkin[70].

Yhdenvertaisuusvaltuutettuun otetaan usein yhteyttä Kelan tulkkauksen toimimattomuuteen tai laatuun liittyvissä ongelmissa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on antanut useamman päätöksen sekä uhkasakon Kelalle tulkkauspalvelun toimimattomuuteen ja yksilöllisen tarpeen sivuuttamiseen liittyen[71]. Asiat eivät silti ole merkittävästi korjaantuneet.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden kielelliset oikeudet toteutuvat lainmukaisina yhdenvertaisesti koko maassa?
2. vammaisten henkilöiden kielelliset oikeudet ja selkokielen käytön tarve huomioidaan palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä? 
3. puhevammaiset saavat viranomaisasioinnissa riittävän ajan kommunikointiin?
4. tulkkauspalvelun saatavuutta, yksilöllisiin tarpeisiin vastaavuutta ja myöntämistä kaikille sitä tarvitseville vammaisille henkilöille parannetaan?

22 artikla Yksityisyyden kunnioittaminen

VF-kyselyn perusteella vammaisyleissopimuksessa ja Suomen perustuslaissa turvattu vammaisten henkilöiden yksityisyyden kunnioittaminen (kunnia ja kotirauha) toteutuu asumispalvelujen piirissä usein puutteellisesti (maaraportti kohta 283).

VF-kyselyn mukaan asiakkaiden luottamuksellisia tietoja sisältäviä asiakirjoja ei käsitellä asumisyksiköissä aina asianmukaisesti, postia saatetaan avata ja lukea ilman lupaa. Asiakkaan huoneeseen tullaan koputtamatta, ja on useita asumispalveluyksiköitä, joiden asukkailla ei ole avaimia kotiinsa.

Vammaispalvelujen palvelutarpeen arvioinnissa ovat yleistyneet yksityisyyteen tarpeettomasti puuttuvat menetelmät. Asiakkaan näkemys palvelutarpeestaan ohitetaan, ja arviointia laajennetaan tarpeettomasti käyttäen pakollisia, yksityisyyttä loukkaavia mittareita (esim. RAI). Mittareiden kaikkiin laajoihin kysymyksiin edellytetään vastattavan, vaikka osa niistä ei olisi relevantteja henkilön palvelutarpeen arvioimiseksi (seksuaalisuus, päihteiden käyttö, mielenterveys). Vaikka mittareiden käyttö vammaisten henkilöiden palvelutarpeen määrittämiseen ei perustu lakiin, valtio ei ole puuttunut mittareiden käytön laajentamiseen koskemaan henkilöitä, joille niitä ei ole tarkoitettu. Vammaisjärjestöjen huolta mittariston sopimattomasta käytöstä ei ole kuultu, ja mittariston kysymyskokonaisuus on sen lisensoinnin vuoksi salainen[72].

Ulkopuoliset arvioijat saattavat tulla viikoiksikin vammaisen henkilön kotiin arvioimaan ja seuraamaan henkilön elämää.  Asiakkaat eivät uskalla kieltäytyä pelätessään kieltäytymisen vaikuttavan palvelupäätöksiin. Vaikka palvelun saajan yksilöllisiä tarpeita tulee selvittää tämän omassa ympäristössä, arviointia ei saa tehdä yksityisyyttä loukaten.

Mittaamis- ja arviointikäytäntöjen taustalla vaikuttaa olevan epäily, että asiakas hakee palveluita perusteettomasti. Tätä oletusta tukee se, että pysyvää vammaa ja palvelutarvetta vaaditaan toistuvasti todistamaan uudelleen, esimerkiksi pysyvässäkin työsuhteessa olevan vammaisen henkilön on määrävälein toimitettava vammaispalveluille todistus työsuhteensa voimassaolosta.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisen henkilön yksityisyyden kunnioittamista vahvistetaan palveluprosessin kaikissa vaiheissa?
2. palvelutarpeen arvioinnin menetelmiä kehitetään yksityisyys ja tietosuoja huomioiden yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa?
3. asiakasta koskevaa tietoa ei kerätä tarpeettomasti ja asiakkaalla on tosiasialliset oikeusturvakeinot estää tiedon lainvastainen kerääminen?

23 artikla Kodin ja perheen kunnioittaminen

Kodin ja perheen kunnioittamiseen liittyvät ongelmat näkyvät esimerkiksi asumispalveluissa. Asumisen laatusuosituksista[73] huolimatta asumisyksiköissä käytetään yhä kahden hengen asiakashuoneita, ja toisaalta on asuntoja, joihin ei ole mahdollista muuttaa yhdessä toisen henkilön kanssa. Yövieraita ei sallita kaikissa asumispalveluyksiköissä.

Vaikka vammaisilla lapsilla ja nuorilla on yhdenvertaiset oikeudet perhe-elämään, heille ei ole riittävästi asumisen tuen palveluita, jotka mahdollistaisivat vammaisen lapsen asumisen perheen omassa kodissa.

Vammaisia lapsia joutuu lastensuojeluasiakkaiksi ja erityisesti neurokirjon lapsilla (autismi, ADHD, Tourette, kehityksellinen kielihäiriö) on korkea riski joutua sijoitetuksi kodin ulkopuolelle^[74], koska lasten ja perheiden tarvitsemat palvelut ja tukitoimet eivät toteudu. Tämä aiheuttaa perheille inhimillistä kärsimystä ja tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Sijaishuollossa olevien lasten määrä on noussut Suomessa jo 30 vuoden ajan, ja lapsiasiavaltuutetun mukaan ”sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten määrän jatkuvaa kasvua voi pitää lapsipolitiikan suurimpana lähivuosien epäonnistumisena”^[75]. Kehitysvammaisten lasten laitossijoitukset eivät ole vähentyneet (artikla 19). Laitossijoituksia tehdään esimerkiksi perheen uupumisen vuoksi, vaikka syynä uupumiseen on se, että lapset ja perheet eivät saa ajoissa yksilöllisten tarpeidensa mukaisia tukipalveluita.

VF-kyselyn mukaan vammaiset naiset kokevat epäasiallista kohtelua terveydenhuollossa vanhemmuuteen, perhesuunnitteluun ja lapsen huoltoon liittyen (6 artikla). Äidin vammaisuus nähdään perhesuunnittelussa automaattisesti lapsen edun vastaisena asiana, ja vammaisen naisen kykyä parisuhteeseen sekä äitiyteen epäillään myös vastaajien omassa lähipiirissä.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden, erityisesti vammaisten lasten yhdenvertaiset oikeudet perhe-elämään ja asumiseen oman perheen kanssa toteutuvat?
2. asumispalvelut mahdollistavat vammaisen henkilön oman perhekäsityksen mukaiset asumisratkaisut?
3. vammaisten henkilöiden vanhemmuutta tuetaan eikä kyseenalaisteta vamman perusteella?

24 artikla Koulutus

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä inkluusion ymmärrys ja toteutus ovat jääneet puolitiehen^[76], eivätkä inklusiivisuuden periaatteen edellyttämät tukitoimet sekä taloudelliset ja henkilöresurssit eivät tällä hetkellä toteudu riittävästi. Opetus- ja kulttuuriministeriön raportti sisältää kehittämisehdotuksia lainsäädäntöön, opetussuunnitelman perusteisiin, informaatio-ohjaukseen sekä monialaiseen yhteistyöhön inklusiivisen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen vahvistamiseksi^[77]. 

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen palvelumuotojen ja tukitoimien saatavuus vaihtelee alueittain, kunnittain ja ikäryhmittäin. Erityisesti rakenteellinen tuki (lisähenkilöstön tai avustajien palkkaaminen, ryhmäkoon pienentäminen) eivät toteudu lasten tarpeiden mukaisesti.^[78] Lainsäädäntö ei turvaa viittomakielisten lasten riittävää mahdollisuutta käyttää viittomakieltä. Lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukea uudistettaessa varhaiskasvatuslakiin lisättiin vuonna 2022 yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Tukimuotojen sisältöjä ei kuitenkaan määritellä tarkasti eikä velvoittavasti.

Perusopetus

Yhä useampi tukea tarvitseva oppilas on siirtynyt erityiskoulusta lähikouluun. Vuonna 2021 6 % erityistä tukea saaneista oppilaista sai opetusta kokonaan erityiskoulussa^[79], ja 27 % erityisryhmässä tai -luokassa muualla kuin erityiskoulussa. Erityiskouluissa annettu vahva tuki ei kuitenkaan aina ole siirtynyt oppilaiden mukana lähikouluun. Rehtorit, opettajat^[80] ja vanhemmat kaipaavat lisää resursseja tuen toteuttamiseen. Alueelliset ja kuntakohtaiset erot tuen saatavuudessa ovat suuria^[81].

VF:n koulukyselyyn vastanneiden vammaisten lasten vanhempien mukaan tukitoimet lähikoulussa ja etenkin yleisopetuksen luokilla ja ryhmissä toteutuvat vaihtelevasti ja monin paikoin puutteellisesti (kaavio 4)^[82]. Noin 40 % vanhemmista kokee, ettei lapsen saama tuki ole riittävää eikä oikea-aikaista eikä vastaa lapsen yksilöllisiä tarpeita. Oppituntien ulkopuolisiin tilanteisiin (välitunnit, ruokailu) on vaikea saada apua. Koulunkäynnin ohjaajien vähäinen määrä ja suuri vaihtuvuus sekä henkilökohtaisten ohjaajien/avustajien puute heikentävät tuen toteutumista. Opettajilta ja koulunkäynnin ohjaajilta koetaan puuttuvan osaamista eri tavoin vammaisten oppilaiden oppimisen tukemisessa. Suuret ryhmäkoot sekä pienryhmäpaikkojen ja erityisluokkien puute vaikeuttavat vammaisten lasten koulunkäyntiä ja oppimista. Tuki ei käytännössä aina toteudu tehtyjen suunnitelmien ja kirjausten mukaisesti. Lapsia myös sijoitetaan edelleen erityiskouluihin tai -ryhmiin, vaikka he pärjäisivät lähikoulussa tai yleisopetuksen luokassa riittävän tuen turvin.

Pitkät, jopa vuosia kestävät tuen haku- ja valitusprosessit kuormittavat osaa perheistä. Eniten haasteita oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisessa oli neurokirjon lapsilla, joista osalla tarpeiden mukaiset tukitoimet olivat viivästyneet huomattavasti, ja lapsen hyvinvointi oli ehtinyt heikentyä monin tavoin. Ongelmien kärjistyessä saattoi syntyä kouluakäymättömyyttä tai haastavaa käyttäytymistä, jota koulu yritti ratkoa esimerkiksi lastensuojeluilmoituksilla. Yleisopetuksen tuen puutteiden vuoksi osalle oppilaista pyrittiin järjestämään tukea siirtämällä heidät erityisluokalle.

VF:n koulukyselyssä nousivat esiin koulutilojen ahtaus ja meluisuus. Noin puolet vanhemmista koki, ettei lapsi ei pysty keskittymään koulun tiloissa, ja koki puutteita myös tilojen aistiesteettömyydessä. Vastaajista yli kolmanneksen mielestä tilojen esteettömyydessä oli puutteita.

Peruskoulujen valvonta on painottunut koulutuksen järjestäjän omavalvontaan, jota täydentää usein huoltajan käynnistämä laillisuusvalvonta. Valvonta on riittämätöntä etenkin heikoimmassa asemassa olevien oppilaiden oikeuksien turvaamiseksi^[83]. Tehostetusta tuesta ei tehdä valituskelpoista hallintopäätöstä, mikä heikentää vammaisen oppilaan oikeusturvaa.

Toisen ja kolmannen asteen opinnot

Koulutuksen tuki ei jatku yhtenäisenä perusasteelta toiselle asteelle, vaan siirtymävaiheessa vammaiselle nuorelle tarpeellinen tuki voi kadota. Ammatillisia erityisoppilaitoksia ei ole kaikkialla Suomessa, ja ne tarjoavat opiskelijoille rajatusti koulutusaloja. Valmentavia opintoja vammaisille opiskelijoille, erityisesti vaativinta tukea tarvitseville, ei ole tarjolla riittävästi. Ongelma on kärjistynyt sen jälkeen, kun oppivelvollisuus laajennettiin 18 ikävuoteen saakka. 

Korkeakouluopiskelijoiden vammaisuudesta ei ole rekisteripohjaisia tilastoja (maaraportti kohta 331). Toimintarajoitteisista henkilöistä vain 23 % oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon (muusta väestöstä 40 %).Tämä saattaa osittain selittyä opinto-ohjauksella: vammaisia henkilöitä ohjataan opiskelemaan ”vammaisille sopivia aloja” ja erityisoppilaitoksiin sen sijaan, että heitä kannustettaisiin toteuttamaan omia haaveitaan.^[84] Opinto-ohjauksessa ei ole riittävästi osaamista vammaisuuden kohtaamiseen, eikä vammaisen nuoren yksilöllisiä vahvuuksia ja toimintakykyä aina huomioida. Ei esimerkiksi tiedosteta, että korkeakouluopinnot saattavat todennäköisemmin johtaa työllistymiseen kuin usein hyvää fyysistä toimintakykyä edellyttävät ammatilliset opinnot. Asenteetkin vaikuttavat, erityisryhmiin kuuluvista opiskelijoista vain 50 % koki olevansa yhdenvertaisia muiden opiskelijoiden kanssa.^[85]

VF-kyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista 38 % oli kokenut esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyviä ongelmia julkisissa rakennuksissa ja 34 % oppilaitoksissa. Esteellisyys on vaikuttanut myös opiskelupaikan ja siten ammattiuran valintaan. Apuvälineiden puute tai sopimattomuus haittaa joidenkin vammaisten opiskelijoiden täysipainoista opiskelua ja saattaa johtaa opintojen keskeytymiseen tai oppilaitoksesta irtisanoutumiseen.

Uusi oppivelvollisuuslainsäädäntö on jättänyt vammaiset nuoret puutteellisten tukitoimien varaan ja hakemaan yksin palveluita (tulkkauspalvelua, henkilökohtaista apua, kuljetuspalveluita). Tukitoimet eivät välttämättä toteudu, mikä rajaa hakeutumisvapautta ja voi johtaa opintojen keskeytymiseen. Pula henkilökohtaisista avustajista pahentaa tilannetta. Lisäksi esimerkiksi neurokirjon oppilaille, joilla ei ole kehitysvammaa, ei usein myönnetä vammaispalvelulain mukaisia palveluja opintojen tueksi.

Korkeakoulutuksen saavutettavuuden ja osallisuuden kehityspyrkimyksistä^[86] huolimatta tukitoimet ja yhdenvertaisuuslain mukaiset kohtuulliset mukautukset toteutuvat korkeakoulutuksessa puutteellisesti ja sattumanvaraisesti.

SORA-lainsäädännön tavoitteena on parantaa koulutuksen ja työelämän turvallisuutta lisäämällä oppilaitosten keinoja puuttua opiskelijoiden alalle soveltumattomuuteen. Säännöksiä sovelletaan tiettyihin kasvatusalan, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä tekniikan ja liikenteen alan tutkintoihin. Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla hakijan sairaus, vamma tai muu terveydentilaan liittyvä asia, jonka katsotaan estävän koulutukseen osallistumisen tai käytännön tehtävistä tai harjoittelusta suoriutumisen. Käytännössä säännökset saattavat estää vammaisia henkilöitä opiskelemasta haluamaansa alaa.^[87]

Viittomakieltä koskeva lainsäädäntöpäivitys^[88] (maaraportti kohta 312) ei ole toteutunut. Kuurolle lapselle ei aina myönnetä vammaispalveluista viittomakielen kotiopetusta, ja perheiden tuen heikko toteutuminen näkyy lasten kielitaidossa.^[89] Perusopetukseen palkataan harvoin kuuroja opettajia, mikä on YK:n yleiskommentin nro 6 kohdan 65 mukaisesti tulkittavissa syrjinnäksi.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. oppimisen, koulunkäynnin ja opiskelun tukea vahvistetaan kaikissa vaiheissa varhaiskasvatuksesta korkea-asteen koulutukseen?
2. varmistetaan inkluusioperiaatteen tosiasiallinen toteutuminen ja ratkaistaan resurssien riittämättömyys, henkilökunnan osaamisen ja tukitoimien toteutumisenpuutteet?
3. oppilaiden oikeusturvaa parannetaan?  
4. opetustilojen esteettömyyttä parannetaan huomioiden fyysiset, sosiaaliset, kehityspsykologiset ja näkö-, kuulo- ja muuhun aistiympäristöön liittyvät tarpeet?
5. varmistetaan oppimateriaalien ja opinnoissa käytettävien digipalvelujen ja laitteiden saavutettavuus?
6. varmistetaan vammaisten henkilöiden yhdenvertainen pääsy perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen kaikilla koulutusasteilla?
7. SORA-säännökset eivät estä vammaisten henkilöiden yhdenvertaista oikeutta haluamansa tutkinnon suorittamiseen?
8. turvatakseen viittomakielen opetuksen resurssit ja viittomakieltä käyttävien lasten oikeuden saada opettajikseen kuuroja opettajia?
9. saavutettavamman korkeakoulutuksen suunnitelma pannaan täytäntöön?

25 artikla Terveys

Terveydenhuollossa on rakenteellista syrjintää ja puutteellista asiantuntemusta vammoista, esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Esteettömyys- ja saavutettavuusongelmat vaikeuttavat ja jopa estävät hoitoon pääsyä: ajanvaraus- ja viestintäjärjestelmissä ei huomioida esimerkiksi näkö- ja kuulovammoja eikä muita aistirajoitteita. Asiantuntemuksen puute näkyy erityisesti monimuotoisten ja harvinaisten vammojen ja sairauksien sekä neurokirjon asiakkaiden kohdalla, vaikka terveydenhuollon ammattihenkilöstöllä pitäisi koulutuksensa puolesta olla muuta väestöä paremmat valmiudet kohdata vammainen henkilö ja kohdella häntä yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi.  Erityisesti vammaiset naiset ja lapset kokevat terveydenhuollossa epäasiallista kohtelua (6 ja 7 artiklat) ja tutkimuslaitteiden ja -tilojen esteellisyyttä. Vastaavasta kertovat myös yhdenvertaisuusvaltuutetun saamat syrjintäyhteydenotot.[90] Eutanasia- ja elvytyskieltokeskustelussa (10 ja 11 artiklat) on kyseenalaistettu vammaisten henkilöiden oikeutta elämään suoraan tai välillisesti, esimerkiksi tehohoidon epääminen.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. parannetaan terveydenhuollon asiointitilojen, asiointikanavien ja tutkimuslaitteiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta?
2. varmistetaan, että vammaiset henkilöt saavat terveydenhuollon palveluita yhdenvertaisesti?

26 artikla Kuntoutus

Lääkinnällisen kuntoutuksen järjestelmä koostuu useasta kokonaisuudesta ja kuntoutusta järjestetään useiden lakien perusteella. Tämä aiheuttaa tulkintaongelmia, väliinputoamisia ja eriarvoisuutta. Puutteellinen palveluohjaus vaikeuttaa tilannetta. Vammaisille henkilöille ei myönnetä riittävästi vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta ja oikeutta kuntoutukseen rajataan esimerkiksi iän ja diagnoosin mukaan.

VF-kyselyn vastaajista kuntoutusta vammansa vuoksi tarvitsi noin 80 %, mutta vain hieman yli 50 % koki saaneensa sitä tarvettaan vastaavasti. Osa yli 65-vuotiaista kertoi jäävänsä kokonaan ilman kuntoutusta, sillä tämän ikäiset putoavat pois Kansaneläkelaitoksen järjestämän vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen piiristä. Kuntoutusvastuu siirtyy julkiselle terveydenhuollolle, joka ei tosiasiallisesti riittävästi vastaa ikääntyvien vammaisten kuntoutustarpeeseen. Vähentyneet kuntoutuspalvelut vaikeuttavat toimintakyvyn ylläpitämistä. Autismi- ja neurokirjon aikuiset jäävät usein kokonaan vaille kuntoutusta, ja lapsilla ja nuorilla neuropsykiatrisen kuntoutuksen tarpeeseen ei vastata riittävästi[91].

Apuvälinejärjestelmä koostuu useasta eri lakien perusteella rahoitettavasta erillisestä kokonaisuudesta. Maaraportti (kohdat 367–384) luo kuvan, että vammaiset henkilöt saavat tarpeisiinsa sopivat apuvälineet. VF-kyselyn vastaajista 23 % oli kuitenkin jäänyt ilman tarvittavia liikkumisen apuvälineitä ja yli 28 % ilman muita tarvitsemiaan apuvälineitä. Apuvälineistä ei tehdä muutoksenhakukelpoisia päätöksiä, eikä ilman apuvälinettä jäämisestä siten voi valittaa^[92].

Apuvälineitä koskeva viranomaisohje luokittelee tietyt apuvälineet (lumi- ja uima-allaspyörätuolit) kategorisesti harrastusvälineiksi, joita ei luovuteta lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineinä yksilöllisen tarpeen perusteella. Terveydenhuolto ei tunnista harvinaissairaiden arjen haasteita ja yksilöllisiä tarpeita, mikä näkyy apuvälineiden myöntämiskäytännöissä.   Monet vammaiset henkilöt ovat joutuneet ostamaan itse osan tai kaikki apuvälineensä, vaikka ne lainsäädännön mukaan ovat maksuttomia. Eduskunnan oikeusasiamies on katsonut apuvälineiden myöntämisohjeen kategoristen linjausten olevan ristiriidassa lainsäädännön kanssa.^[93]

Myös apuvälineiden huolto ja korjaus aiheuttavat VF-kyselyn mukaan ongelmia. Jopa välttämättömien liikkumisen apuvälineiden korjaaminen kestää kohtuuttomasti. Apuvälinekeskukset ovat avoinna vain arkisin päiväsaikaan, eikä huoltoa saa muulloin. Apuvälineiden pitkät huolto- ja vaihtoajat estävät vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista. Vammaisen henkilön opiskelu, työteko, liikkuminen ja päivittäisistä toimista suoriutuminen voi estyä viikoiksi tai jopa kuukausiksi apuvälineen ollessa huollossa.

Hankintalakia sovelletaan myös kuntoutuspalvelujen järjestämiseen palvelunjärjestäjän ulkoistaessa palvelujen tuottamisen. Kilpailuttamisessa laadun merkitys on heikentynyt: lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus painotti vuonna 2018 hintaa 80 % ja laatua 20 %. Noin 3500 kuntoutuksen tarpeessa olevaa henkilöä joutui tämän seurauksena vaihtamaan terapeuttia ja tyytymään jopa terapeuttiin, jolla ei ollut tarvittavaa erityisosaamista.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. kuntoutuksen palvelujärjestelmän yhteensopivuutta parannetaan ja estetään väliinputoaminen kuntoutuspalveluista?
2. kuntoutusta ei kategorisesti rajata ikä- tai diagnoosiperusteisesti tai sen vuoksi, ettei kuntoutuksella voida vahvistaa itsenäistä toimintakykyä tai työkykyä?
3. kategoriset ja rajaavat diagnoosit (ME/CFS, EDS) poistetaan toiminnalliset häiriöt -luokittelusta?
4. parannetaan apuvälineiden huollon ja vaihtamisen joustavuutta sekä yksilöllisten apuvälineiden saatavuutta myös harrastuksiin?
5. vahvistetaan apuvälineentarvitsijan oikeusturvaa?
6. apuvälineasetus päivitetään?
7. työllistyminen on tavoitteena kuntoutusprosesseissa alusta alkaen?
8. varmistetaan, että hankintalain soveltaminen ei heikennä kuntoutuksen laatua?

27 artikla Työ ja työllistyminen

Vammaisuuteen liittyvät työsyrjintätapaukset eivät tule työsuojeluviranomaisen tietoon, sillä syrjintää on vaikeaa näyttää toteen. Vammainen työnhakija tai työntekijä ei aina ole tietoinen oikeuksistaan ja vaikuttamismahdollisuuksistaan. Prosessin käynnistäminen voi tuntua raskaalta ja valittamista estää myös pelko vastatoimista sekä siitä, ettei valittamisesta ole hyötyä.^[94] Aluehallintovirastossa oli vuosina 2017-2018 vireillä noin 200 työsyrjintätapausta, joista vain 9 koski syrjintää vammaisuuden perusteella.

Yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaan työnantajan on tehtävä vammaisille henkilöille kohtuullisia mukautuksia, joilla turvataan yhdenvertaisuutta yksittäisissä tilanteissa. Kohtuullisten mukautusten epääminen on yhdenvertaisuuslain mukaan syrjintää.

VF-kyselyyn vastanneista 57 % oli kokenut syrjintää työhön pääsyssä tai työnhaussa. Positiivista erityiskohtelua käytetään harvoin, eivätkä tarvittavat kohtuulliset mukautukset aina toteudu käytännössä. Moni vastaaja koki, että heitä pidetään rasitteena ja kulueränä, ei yhteiskunnan aktiivisina ja tuottavina jäseninä, joilla on oikeus kouluttautua, työllistyä ja edetä urallaan.

Vammaisten henkilöiden työllistymisen esteenä voi olla myös palkkatulojen ja työkyvyttömyyseläkkeen yhteensovittaminen. Vuosina 2019-2023 työstetty ansiotulojen ja työkyvyttömyyseläkkeen joustavan yhteensovittamisen (lineaarinen malli) hanke ei edennyt lainsäädäntövaiheeseen. Lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen viivästyttää työttömyysetuuksien maksamista ja vaikeuttaa merkittävästi toimeentuloa.

Kehitysvammaisista henkilöistä vain noin 3 % työskentelee työehtosopimuksen mukaisessa palkkatyössä. Kuntouttava työtoiminta, työtoiminta tai avotyötoiminta johtavat vain harvoin oikeaan työllistymiseen. Työtoiminta on usein vammaiselle henkilölle pysyvä työnteon muoto, mutta sosiaalihuoltolain uudistus työtoiminnan osalta ei ole edennyt.

Avotyötoiminta on kehitysvammaisille ja vastaavaa tukea tarvitseville henkilöille usein ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Siihen liittyy oikeudellisia ongelmia. Avotyötoiminta voi täyttää työsopimuslain mukaiset työsuhteen tunnusmerkit, mutta koska kyse on muodollisesti sosiaalihuollon palvelusta, henkilö ei saa avotyöstä palkkaa eikä muutakaan työsuhteeseen perustuvaa turvaa tai oikeuksia (irtisanomissuoja, vuosiloma). Avotyötoiminnan muuttaminen määräaikaiseksi työharjoitteluksi tavoitteenaan palkkatyöhön työllistyminen voisi korjata asiaa.

Kehitysvammaisten henkilöiden asemaa työmarkkinoilla vaikeuttaa myös vaikeus saada henkilökohtaista apua palvelun tarpeen liittyessä työnteon kognitiivisessa puolessa avustamiseen. Tietoa kehitysvammaisten henkilöiden kokemasta varsinaisesta työsyrjinnästä ei ole saatavilla.

Vammaisten henkilöiden työllisyysasteesta ei ole tarkkoja tilastotietoja. Näkövammarekisterin mukaan näkövammaisten henkilöiden työllisyysaste oli vuonna 2018 40 % ja vuonna 2022 41 % (koko väestön 72 %). Työ- ja elinkeinoministeriön asiakaspalvelurekisterissä joulukuussa 2019 osatyökykyisiä työnhakijoita oli 30 172 ja marraskuussa 2022 29 337. Tilanne ei juurikaan ole muuttunut.

Yrittäjyys voi mahdollistaa vammaiselle henkilölle joustavammat työjärjestelyt ja perinteisten työmarkkinoiden työllistymisen esteiden välttämisen.  Yhteiskunta hyötyy vammaisten henkilöiden yrittäjyydestä verotulojen lisääntymisen ja sosiaalietuuksien käytön vähentymisen myötä. Vammaisten henkilöiden yrittäjyyden haasteita ovat kuitenkin kokemuksen, koulutuksen ja verkostoitumisen puute, rahoituksen hankkiminen, sosiaalietuuksien ja yritystulon yhteensovittaminen, toimintaympäristön esteellisyys ja yrittäjyyttä tukevien palvelujen varautunut asennoituminen vammaisen henkilön yritystoimintamahdollisuuksiin.[95]

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. lisätään tiedotusta vammaisten työllistämisestä, työelämän tukimuodoista ja kohtuullisista mukautuksista vammaisille työnhakijoille, työntekijöille ja työnantajille?
2. vammaisen henkilön työllistymiseensä tarvitsemat tuet ja palvelut (apuvälineet, kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu) myönnetään viipymättä ja tarpeenmukaisina?
3. työolosuhteiden järjestelytukea kehitetään vastaamaan yhdenvertaisuuslain mukaisia kohtuullisia mukautuksia nykytyöelämässä?
4. työntekijän oman tai läheisen vamman huomioivia työelämän joustoja lisätään?
5. positiivisen erityiskohtelun käyttöä työelämässä lisätään?
6. työympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus varmistetaan?
7. julkinen sektori aktivoidaan työllistämään vammaisia henkilöitä?
8. ansiotulojen ja työkyvyttömyyseläkkeen yhteensovittamista joustavoitetaan?
9. vammaisten henkilöiden yrittäjyyttä tuetaan?

28 artikla Riittävä elintaso ja sosiaaliturva

Useat vammaiset henkilöt saavat pääosan tuloistaan työkyvyttömyyseläkkeestä tai muista sosiaalietuuksista. Etuusjärjestelmän monimutkaisuus jättää etenkin vaikeimmassa asemassa olevia vammaisia henkilöitä tukien ulkopuolelle. Viranomaisetkaan eivät tunne kaikkia asiakkailleen sopivia etuuksia ja palveluita. Riittävän neuvonnan ja palveluohjauksen puute aiheuttaa syrjäytymistä ja köyhyyttä. Suomi on saanut toistuvasti moitteita Euroopan neuvostolta liian alhaisesta sosiaaliturvan tasosta[96].

Vammaistukea lukuun ottamatta etuuksien yhteensovittaminen satunnaisten työ- tai yrittäjätulojen kanssa on vaikeaa. Se tuottaa kannustinloukkuja, jotka tekevät lyhytaikaisen työn vastaanottamisesta riskialtista ja viivästyttävät työttömyysetuuksien maksua. Työtulot vaikuttavat voimakkaasti asumistukeen. Päätoiminen yrittäjyys pudottaa henkilön kokonaan työttömyysturvan ulkopuolelle riippumatta yrittäjän tuloista.

Vammasta aiheutuvien kulujen huomioiminen hoitotuki- tai vammaistukipäätöksiä tehtäessä on puutteellista. Toimeentulotuen siirtyminen Kelalle on huonontanut kulujen korvaamista myös toimeentulotuen kautta.[97]

Lääke- ja matkakulujen ja terveydenhuollon kulujen maksukertymien laskeminen aloitetaan vuosittain alusta, mikä aiheuttaa toimeentulo-ongelmia aina vuoden alkupuolella. Vammaisjärjestöt ovat toistuvasti ehdottaneet maksuihin välivuotta, jos jokin maksukatoista täyttyy kahtena vuonna peräkkäin.

Asiakasmaksujen takia monet vammaiset henkilöt joutuvat jatkuvasti hakemaan toimeentulotukea. Lainsäädännön mukaan julkisessa perinnässä ei saa käyttää perintätoimistoja, mutta sitä ei sovelleta asiakasmaksuihin. Perintämaksut nostavat asiakkaan kuluja merkittävästi, eikä niitä huomioida toimeentulotuessa.[98]

Vammaisten henkilöiden köyhyys on seurausta rakenteellisista ongelmista: sosiaaliturvan alhainen taso, monimutkainen etuusjärjestelmä, vammaisten henkilöiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaamaton koulutus- ja työllisyysjärjestelmä, työllistymisen asenteelliset ja fyysiset esteet.

VF-kyselyn mukaan eniten köyhyyttä kokivat kognitiivisesti vammaiset ja neurokirjon vastaajat, joista yli 40 % koki esimerkiksi terveydenhuoltonsa vaarantuneen köyhyyden takia. Kaikista vastaajista noin 30 % kertoi terveydenhuollon, välttämättömien lääkkeiden saannin, liikkumisen kodin ulkopuolella ja ihmissuhteiden ylläpidon varaantuneen köyhyyden vuoksi, ja lähes 50 % vapaa-ajanviettonsa vaaraantuneen. 

Vammansa vuoksi koko aikuisikänsä minimieläkkeen varassa elävä vammainen henkilö on koko elämänsä köyhä. VF-kyselyyn vastanneista vammaisista työikäisistä lähes 60 % oli kokenut köyhyyttä: eniten kuntoutustuen saajat (86 %), työttömät (79 %) ja sairauspäivärahan (73 %) tai kuntoutusrahan (64 %) saajat. Työssäkäyntikään aina turvaa vammaiselle henkilölle riittävää toimeentuloa: ansiotyötä tekevistä työkyvyttömyyseläkeläisistä köyhyyttä oli kokenut 48 % ja muista vammaisista työssäkäyvistä 41 %.

Hyväkään koulutus ei merkittävästi lisää vammaisten henkilöiden työllisyyttä. Suomen autismikirjon yhdistyksen kartoitukseen vastanneista kaikilla oli vähintään toisen asteen tutkinto ja yli 20 %:lla ylempi korkeakoulututkinto, mutta kokoaikatyötä vastaajista teki vain 17 %, samoin osa-aikatyötä. Työ ei aina vastaa vammaisen henkilön koulutustasoa eikä takaa riittävää toimeentuloa: puolet vastaajista oli työssä ollessaankin joutunut turvautumaan sosiaaliturvaetuuksiin tai läheistensä taloudelliseen tukeen.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. sosiaaliturvan minimitasoa nostetaan ja kokonaan sosiaalietuuksia vaille jääminen estetään?
2. asiakasmaksulain mukaisia maksualennuksia tosiasiallisesti myönnetään ja asiakasmaksut poistetaan kokonaan minimisosiaaliturvan varassa olevilta?
3. vammasta aiheutuvat kustannukset huomioidaan paremmin sosiaaliturvaetuuspäätöksiä tehtäessä?
4. maksukattosääntely ja -käytännöt yhdistetään?
5. asiakasmaksujen perinnästä ilman ulosottotuomiota tai -päätöstä luovutaan?

29 artikla Osallistuminen poliittiseen ja julkiseen elämään

Vammaiset henkilöt ovat aliedustettuina yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Sen seurauksena esimerkiksi esteettömyys ja vammaispalvelut sivuutetaan herkästi tai käsitellään vammattomien näkökulmasta.

VF-kyselyn vastaajista politiikkaan ja julkisten asioiden hoitoon osallistumisessa vaikeuksia koki 20 % ja kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten toimintaan osallistumisessa 25 % (taulukko 6). Myös muut tutkimukset kertovat vammaisten henkilöiden yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen osallistumisen olevan huomattavasti vähäisempää kuin vammattomilla[99]. 

Eduskunnan oikeusasiamies on toistuvasti huomauttanut, etteivät äänestyspaikkojen olosuhteet turvaa vammaisten äänestäjien sisäänpääsyä ja yksityisyydensuojaa (maaraportti kohta 42) ja puolueiden vaalitilaisuuksia on kanteluista huolimatta toistuvasti järjestetty esteellisissä tiloissa[100]. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaisia edistämään yhdenvertaisuutta, mutta ei koske yhdistyksiksi katsottavia poliittisia puolueita. Puolueiden työ vammaisten henkilöiden osallisuuden edistämiseksi riippuu yksittäisestä puolueorganisaatiosta.

Vammaispalvelutkaan eivät tue vammaisten henkilöiden osallisuutta politiikkaan ja julkisten asioiden hoitoon: lukuisissa tapauksissa vammainen henkilö ei ole saanut tarvitsemiaan kuljetuspalveluja osallistuakseen politiikkaan ehdokkaana tai päättäjänä.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. äänestyspaikkojen ja poliittisen toiminnan esteettömyys ja saavutettavuus varmistetaan?
2. varmistetaan vammaisille henkilöille riittävä tuki poliittiseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen?

30 artikla Osallistuminen kulttuurielämään, virkistys- ja vapaa-ajantoimintaan ja urheiluun

Yli 30 %:lla VF-kyselyn vastaajista oli vaikeuksia harrastuksiin, vapaa-aikaan ja kulttuurielämään osallistumisessa (taulukko 7). Osallistumista estivät esteelliset rakenteet ja heikko taloudellinen tilanne: vastaajista lähes puolet kertoi vapaa-ajanviettonsa vaarantuneen köyhyyden takia ja myös kieleen tai kommunikaatioon liittyvä syrjinnän vuoksi. Vastaavia havaintoja on muissakin tutkimuksissa[101].

Vammaisten liikuntaharrastustutkimuksessa vastaajista 65 % kertoi harrastavansa liikuntaa vähintään kahdesti viikossa, 81 % haluavansa liikkua nykyistä enemmän ja 91 % liikunnan harrastamisen olevan itselleen tärkeää. Yleisimmäksi liikunnan lisäämisen esteeksi ilmoitettiin kuljetuspalvelumatkojen riittämättömyys. Muita syitä olivat esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien puute, huono taloudellinen tilanne ja henkilökohtaisen avun riittämättömyys. Vastaajista 75 % kertoi tarvitsevansa kuljetuspalveluita liikuntaharrastukseen päästäkseen ja 54 % matkojen määrän olevan riittämätön.  63 % tarvitsi apuvälineitä liikuntaharrastuksessaan, mutta vain 6 % oli saanut vammaispalveluista taloudellista tukea liikuntaharrastuksen apuvälineen hankintaan. 52 % oli maksanut liikunnan apuvälineet itse.[102]

Vammaisjärjestöjen kokemuksen ja tutkimusten perusteella vammaispalveluiden ja apuvälineiden myöntämisessä ei huomioida vammaisten henkilöiden yhdenvertaista oikeutta harrastaa, eikä maaraporttikaan ei huomioi vammaispalveluiden roolia yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien mahdollistajana.   

Suomen Paralympiakomitean mukaan vammaisten liikkumiseen osallistumisen esteistä ei ole koottu tietoa systemaattisesti eikä esteettömyyttä ymmärretä laajasti. Liikuntapaikkarakentamisen ohjauksesta puuttuvat esteettömyyden toteutumista varmistavat käytännöt ja sanktiot. Liikunnan harrastamista ei kirjata kuntoutus- ja palvelusuunnitelmiin, eikä harrastamista yleensäkään nähdä tärkeänä osana vammaisen henkilön arkea.

Viittomakieltä käyttävät huomioidaan usein vain vammaisuuden näkökulmasta, vaikka kyse on myös kieli- ja kulttuurivähemmistöstä. Puolet VF-kyselyn viittomakielisistä vastaajista koki tarvitsevansa tukea kulttuuri- ja kieli-identiteettiinsä, mutta heistä vain kolmannes oli saanut tukea[103].

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua kulttuurielämään, virkistys- ja vapaa-ajantoimintaan ja urheiluun varmistetaan?

OSA III VAMMAISTEN POIKIEN, TYTTÖJEN JA NAISTEN TILANNE (artiklat 6 ja 7)

6 artikla Vammaiset naiset

Vammaisiin naisiin ja tyttöihin kohdistuu moniperusteista syrjintää. Maaraportti sisältää niukasti naisspesifejä kohtia tai toimenpiteitä vammaisten naisten aseman parantamiseksi. Hallitus on sitoutunut tasa-arvon edistämiseen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, mutta vammaisten naisten asema nousee esille harvoin, eikä aiheesta ole juurikaan tutkimusta.

Vammaisten naisten köyhyys on muita yleisempää heikon työmarkkina-aseman, matalan koulutustason ja minimiperusturvan varassa elämisen vuoksi ja heidän työelämäosallisuutensa toteutuu miehiä heikommin.  Vammaisen naisen tulotasosta löytyy tutkimustietoa vain näkövammaisten naisten osalta: heidän euronsa on 65 senttiä.^[104].

VF-kyselyn naisvastaajista lähes puolet kertoi kokeneensa terveyspalveluissa epäasiallista kohtelua, joka liittyy erityisesti vanhemmuuteen, perhesuunnitteluun ja lapsen huoltoon.

Suomessa 30–60-vuotiaat naiset kutsutaan syöpäseulontatutkimuksiin viiden vuoden välein. Tutkimusyksiköiden esteellisiä vaikeuttaa usein vammaisten naisten osallistumista eikä näitä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon matkoja korvata. Muita huonommat mahdollisuudet osallistua joukkotarkastuksiin ovat esimerkki vammaisiin naisiin kohdistuvasta rakenteellisesta väkivallasta^[105]. Tyttöjen ja naisten autismikirjo ja ADHD ovat alitunnistettuja ja alidiagnosoituja. Oireet ilmenevät heillä erilaisina kuin pojilla ja miehillä, ja oikea diagnoosi voi viivästyä tai jäädä kokonaan saamatta^[106].

Vammaiset henkilöt kokevat muuta väestöä enemmän väkivaltaa (artikla 16), vammaiset naiset jopa 2-3 kertaa muita naisia enemmän.^[107] Vammaiset naiset kokevat myös seksuaalista häirintää^[108] ja seksististä, sukupuolittunutta ja identiteettiin liittyvää vihapuhetta jopa viisinkertaisesti miehiä enemmän.^[109]  Moneen vähemmistöryhmään kuuluminen altistaa moniperusteiselle vihapuheelle.

VF-kyselyyn vastanneet naiset kokivat selvästi miehiä enemmän turvattomuutta, hyväksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa, jopa puolison tai tuttavan taholta. Vastaajat eivät olleet tehneet tai osanneet tehdä ilmoitusta kohtaamastaan väkivallasta.^[110] Lähisuhdeväkivalta ja myös sen seuraukset ovat vammaisilla naisilla vammaisuudesta johtuvan haavoittuvuuden erityispiirteiden vuoksi tavallista laajempia ja vakavampia (artikla 16). Vammaisten naisten kokeman fyysisen väkivallan erityispiirteitä ovat esimerkiksi hoidon, huolenpidon tai henkilökohtaisen avun epääminen tai laiminlyöminen sekä apuvälineen rikkominen^[111]. Kehitysvammaisilla naisilla on 4-10-kertainen riski kokea seksuaalista väkivaltaa vammattomiin naisiin verrattuna.^[112] Riski on erityisen korkea laitoksissa asuvilla, jotka osaa välttää uhkaavia tilanteita tai toimia joutuessaan seksuaalisen väkivallan uhriksi^[113].

Suomi on saanut CEDAW-komitealta ja YK:n kidutuksen vastaiselta komitealta lukuisia huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja väkivallan vastaisten toimien riittämättömyydestä^[114], mikä tarkoittaa kansainvälisten sopimusten puutteellista toimeenpanoa.^[115] Maaraportissa ei kuvata naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman (2010-2015) vammaisiin naisiin kohdistettujen toimenpiteiden tuloksia.^[116] Uudemmassa naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelmassa (2020-2023) toimenpiteistä puuttuvat vammaisten naisten ja tyttöjen erityiskysymykset.  Istanbulin sopimuksen toteuttamisen koordinointitoimikunnassa (2018-2021) ei ollut vammaisjärjestöedustusta. Sen toimintaohjelma oli laadittu viranomaislähtöisesti, vaikka GREVIO-raportissa kehotetaan järjestöyhteistyön vahvistamiseen.^[117]

CEDAW-komitea korosti[118] huolta vammaisiin naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja väkivallan uhrien erityispalvelujen, kuten esteettömien turvakotien ja ympäri vuorokauden palvelevien puhelimien puutteesta. Komitea piti valitettavana sitä, ettei vammaisten naisten sosioekonomisesta asemasta, elinoloista ja heihin kohdistuvasta väkivallasta ollut saatavilla riittävästi tietoa ja kehotti Suomea konkreettisiin toimiin, kuten kouluttamaan poliiseja vammaisiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta sekä tekemään säännöllisiä kattavia selvityksiä ja tilastoja.

Myös VF-kyselyn mukaan väkivaltaa kokeneille vammaisille naisille suunnatut erityispalvelut ovat puutteellisia, eikä maaraportti mainitse toimenpiteitä niiden korjaamiseksi. Istanbulin sopimuksen ratifioimisen seurauksena Suomessa avautui turvakotien koko vuorokauden vastaava puhelinpalvelu (Nollalinja), joka ei kuitenkaan ole kaikille saavutettava, koska sitä ei ole saatavilla tekstipohjaisena (SMS tai chat)^[119].

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten naisten kohtaamaa väkivaltaa torjutaan tehokkaasti?
2. sosiaali-, terveys- ja pelastusalan ammattilaisten riittävä osaaminen vammaisten naisten oikeuksista ja tarpeista varmistetaan?
3. vammaisten naisten seksuaaliterveyttä ja pääsyä joukkotarkastuksiin parannetaan?
4. vammaisten tyttöjen seksuaalioikeuksia edistetään?
5. vammaiset naiset huomioidaan tutkimuksissa siten, että heihin kohdistuvasta moniperustaisesta syrjinnästä saadaan tietoa?

7 artikla Vammaiset lapset

Maaraportti kuvaa vammaisten lasten ja nuorten oikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä, mutta ei juuri arvioi oikeuksien toteutumista käytännössä. Maaraportissa keskitytään pääosin lapsen kuulemiseen. Muut oikeudet jäävät vähemmälle huomiolle.

Oikeusministeriö arvioi lapsen osallistumisoikeuksia koskevan lainsäädännön ja osallistumisen rakenteiden olevan pääosin kunnossa, mutta lainsäädännön toteutumisessa olevan puutteita vammaisten lasten osalta.^[120] Vammaisen lapsen kuulemiseen on kehitetty menetelmiä, mutta käytännössä heitä koskevia päätöksiä tehdään yhä lasta kuulematta tai kuuleminen tapahtuu aikuisten ehdoilla.^[121] Etenkin kuulo- ja puhevammaisten lasten oikeuksissa ilmaista näkemyksiään on suuria puutteita. Vammaisten lasten osallisuus ja heiltä kerätty tieto on vähäistä, eikä aiheesta löydy juurikaan tutkimustietoa.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on toistuvasti kehottanut Suomea varmistamaan vammaisille lapsille riittävän määrän henkilökohtaisia avustajia sekä tulkkaus- ja kuljetuspalveluja[122]. Silti palvelujen saatavuus ja riittävyys ei edelleenkään vastaa tarpeita. VF-kyselyyn vastanneilla alle 16-vuotiailla oli muita vastaajia enemmän palvelutarvetta, ja eniten koettuja puutteita palvelujen saamisessa, määrässä ja laadussa. Alle 17-vuotiaiden henkilökohtaisen avun saajien määrä on hieman lisääntynyt, muttei läheskään yhtä voimakkaasti kuin muissa ikäryhmissä (kaavio 5). Lapsen henkilökohtaisen avun voimavaraedellytyksen tulkinta on vaihdellut suuresti kunnissa ja oikeuskäytännössä, mikä asettaa vammaiset lapset eriarvoiseen asemaan (artikla 19.)

Vaikeudet lapsen henkilökohtaisen avun saamisessa, kuljetuspalveluissa ja perheiden tukemisessa heikentävät vammaisten lasten osallisuutta.^[123] VF-kyselyssä 72 % alle 16-vuotiaiden vammaisten lasten perheistä ilmoitti, ettei lapsi saa joko lainkaan tai riittävästi tarvitsemaansa henkilökohtaista apua (kaavio 6) ja 69 % ilmoitti harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintaan osallistumisen toteutuneen huonosti tai melko huonosti. Avun tarve oli suurin vapaa-ajan toiminnoissa, koulunkäynnissä ja päivittäisissä toimissa. Henkilökohtaisen avun ja kuljetuspalveluiden lisäksi tarvetta olisi tulkkauspalveluille.   Vammaisille lapsille sopivaa harrastustarjontaa on liian vähän ja harrastuksissa ja vapaa-ajalla avustaminen jää muutenkin kuormittuneiden vanhempien varaan.

Erityislapsiperheet jäävät usein vaille tarvitsemaansa tukea ja palveluja. Tiedon etsiminen, toistuva palvelujen hakeminen, päätöksistä valittaminen sekä järjestely- ja koordinointityö työllistävät ja uuvuttavat vammaisten lasten vanhempia.^[124] He väsyvät ja sairastuvat itse, ja heidän työssäkäyntinsä vaarantuu lakisääteisistä palveluista ja tukitoimista taistellessa^[125].

Lasten terapiamäärät ovat vähentyneet^[126], vaikka kuntoutusta saavien lasten määrä on lisääntynyt^[127]. Kielteisiä päätöksiä perustellaan muun muassa lastenneurologien kuntoutussuosituksella, jonka mukaan koulu kuntouttaa ja terapiat tulee käydä ennen kouluikää. Lainsäädännössä ei ikärajausta ole eikä kuntoutus ole lähtökohtaisesti perusopetuksen tehtävä.

VF-kyselyssä 58 % alle 16-vuotiaista oli kokenut epäasiallista kohtelua terveydenhuollossa. Syrjintäkokemuksia aiheuttivat vammaisuuden perusteella tehdyt hoidonrajaukset, vaikeudet hoitoon pääsyssä, diagnoosin ja hoidon saamisessa sekä vähättelevä ja epäasiallinen kohtelu. Henkilökunnalla ei ole riittävästi osaamista vammaisten lasten kohtaamisesta eikä kommunikoimisesta heidän kanssaan. Palvelujärjestelmä ei riittävästi vastaa mielenterveyden vuoksi apua hakevien lasten ja nuorten tarpeisiin^[128]. Asiakasmäärä on vuodesta 2015 kasvanut noin kolmanneksella^[129] ja johtanut lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon ruuhkautumiseen ja pitkiin jonoihin.^[130]

Vammaiset lapset voivat muita ikäisiään huonommin ja kohtaavat enemmän henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa ja kiusaamista.^[131]  Toimintarajoitteiset nuoret kokivat väkivaltaa noin 1,5 kertaa useammin kuin muut nuoret, tytöt poikia yleisemmin^[132]. Seksuaalisen häirinnän ja seksuaaliväkivallan kokemukset ovat etenkin toimintarajoitteisilla tytöillä muita yleisempiä, ja lisääntyneet vuosina 2019-2021. Yläkouluikäisistä vammaisista tytöistä 60–62 % oli kokenut seksuaalista häirintää ja 22–26 % seksuaaliväkivaltaa. Toimintarajoitteiset lapset ja nuoret ovat muita harvemmin tyytyväisiä elämäänsä, heillä on vähemmän osallisuuden ja enemmän yksinäisyyden kokemuksia ja huonompi koettu terveys. He kokevat saaneensa harvemmin apua tai voivansa keskustella koulun aikuisen kanssa kuin muut ikäisensä nuoret.  Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Kouluterveyskyselyssä 2021 noin kolmannes tytöistä kertoi kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta, pojista noin 8 %.^[133]

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaiset lapset tulevat aina kuulluiksi heitä koskevissa asioissa?
2. vammaiset lapset saavat vammaispalveluita ja muita palveluita oikea-aikaisesti, riittävästi ja yksilöllisen tarpeensa mukaisina; erityisesti kuljetuspalveluita ja henkilökohtaista apua, joiden puuttumisesta lapsen oikeuksien komitea on Suomea huomauttanut?
3. lisätään vammaisten lasten perheille tiedotusta palveluista ja tukimuodoista ja tuetaan perheiden jaksamista?
4. vammaisen lapsen yhdenvertainen oikeus terveydenhuoltoon ja kuntoutukseen turvataan?
5. vammaisten lasten pitkäaikainen laitosasuminen lopetetaan Suomen kansallisen tavoitteen mukaisesti?
6. vammaiset lapset huomioidaan lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkimuksessa ja ennaltaehkäisyssä?

OSA IV ERITYISET SOPIMUSVELVOITTEET (artiklat 31-33)

31 artikla Tilastot ja tietojenkeruu

Artiklan velvoittamaan tiedontuotantoon ei ole panostettu. Tutkittua ja tilastoitua, indikaattoreihin pohjaavaa ja systemaattisesti koottua tietoa vammaisista henkilöistä on vain vähän.  Vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin seuraaminen osana lain velvoittamaa sosiaalista raportointia on puutteellista. 

Esimerkiksi turvakodeissa tilastoidaan asiakkaiden äidinkieli, mutta ei tietoa terveystiedoksi luokitellusta vammaisuudesta. Tilastoiminen olisi palvelujen saatavuuden seuraamisen vuoksi tärkeää, eikä vamman, kuten äidinkielenkään tilastoimisesta voisi tunnistaa yksittäistä henkilöä.

Vammaistutkimukselle ei ole erillistä julkista rahoitusta, siihen liittyviä yliopistovirkoja on vain kaksi, ja muita työsuhteita alle 10. Akatemian tutkimusrahoitus on riippuvainen tutkijan työsuhteesta. Yksittäiset tutkijat saavat vain satunnaisesti tutkimusrahoitusta säätiöiltä.

Vammaisia koskevan tiedon tuottaminen jää paljolti järjestöille, joiden tutkimus- ja selvitystyö ei kuitenkaan kiinnity osaksi akateemista keskustelua tai julkisen sektorin tiedontuotantoa. Järjestöillä ei myöskään ole resursseja seurantatutkimukseen. 

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. systemaattiseen tiedontuotantoon, tilastointiin ja vammaistutkimukseen turvataan riittävät resurssit ja edistetään järjestöjen osallisuutta tiedontuotannossa?
2. kootaan tietoa eri-ikäisten ja eri tavoin vammaisten elinoloista ja hyvinvoinnista ja myös haetuista, mutta evätyistä palveluista ja tukitoimista?
3. sosiaalista raportointia toteutetaan lainmukaisesti vammaiset henkilöt huomioiden?

32 artikla Kansainvälinen yhteistyö

Suomi on tukenut vammaisjärjestöjen ja vammaisten henkilöiden osallistumista kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Tuki mahdollistaa kehittyvien maiden vammaisjärjestöjen vahvistamisen ja tiedon ja kokemusten vaihdon suomalaisten vammaisjärjestöjen kanssa. Kansalaisjärjestöjen hankkeissa vammaisinkluusio ja sen seuranta on edennyt. Suomen kehitysavusta valtaosa kuitenkin ohjautuu EU:n, YK-järjestöjen ja vastaavien suurten toimijoiden kautta, ja vammaisjärjestöille myönnetyt resurssit ovat vähäisiä.

Suomen kehityspoliittinen linjaus vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien edistämisen valtavirtaistamisesta kaikkeen kehitysyhteistyöhön on edistyksellinen. Suomi pitää vammaisten ihmisoikeuksia esillä kansainvälisesti ja on merkittävästi rahoittanut YK:n vammaiskumppanuusohjelmaa ja vammaisten henkilöiden oikeuksien erityisraportoijan työtä.

Kevään 2023 hallitusneuvotteluista julkisuuteen saatujen tietojen perusteella kehitysyhteistyön rahoitusta ollaan kuitenkin leikkaamassa.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien edistämistä kaikessa kehitysyhteistyössä jatketaan ja työn vaikuttavuutta seurataan?
2. vammaisjärjestöjen resurssit tehdä kansainvälistä yhteistyötä turvataan?

33 artikla Kansallinen täytäntöönpano ja seuranta

Vammaisyleissopimuksen täytäntöönpanotoimet ovat jo edellä kuvatusti olleet yleisluonteisia ja niiden käytännön merkitys vähäinen. Kansalliseen täytäntöönpanoon ja seurantaan liittyvien velvoitteiden merkitys korostuu entisestään uuden vammaispalvelulain tullessa voimaan 1.10.2023.

Yleissopimuksen toimeenpanoa valvovien viranomaisten, eduskunnan oikeusasiamiehen ja Ihmisoikeuskeskuksen, resurssit ovat riittämättömiä eikä valvonnassa annettuja huomautuksia tai muuta ohjausta useinkaan käytännössä noudateta eikä niiden sivuuttamista ole sanktioitu. Valvontaviranomaisten muun muassa lainsäädäntöä koskevat kehittämisehdotukset eivät myöskään etene valtionhallinnossa.  Kaikki tämä heikentää valvontatoiminnan vaikuttavuutta sopimuksen kansallisessa täytäntöönpanossa ja seurannassa.

Kysymysehdotukset

Mihin toimiin Suomi ryhtyy, jotta

1. vammaisyleissopimuksen kansallista täytäntöönpanoa ja seurantaa kehitetään?
2. sopimusta valvovien viranomaisten ratkaisuja noudatetaan ja kehittämisehdotukset toteutetaan?
3. vammaisjärjestöjen osallistamista sopimuksen täytäntöönpanoon ja seurantaan vahvistetaan?  

Liite 1 Taulukot ja kaaviot

Taulukot (lähde VF-kysely)

Taulukko 1: Niiden vastaajien osuus, jotka olivat viimeisen 2 vuoden aikana kokeneet esteettömyyteen liittyviä ongelmia seuraavissa:

julkisissa tiloissa	78 %
joukkoliikenteessä	70 %
katu- ja puistoalueilla	68 %
ystävien ja sukulaisten luona	65 %
kotona	50 %

Taulukko 2: Niiden vastaajien osuus, jotka olivat viimeisen 2 vuoden aikana kokeneet saavutettavuuteen liittyviä ongelmia seuraavissa:

Tiedotuksessa ja viestinnässä	59 %
Opasteissa	54 %
Internetissä ja muussa tietoliikenteessä	49 %
Hätä- ja pelastuspalveluissa	26 %

Taulukko 3: Onko sinun oikeuttasi elämään kyseenalaistettu?

Ei	73.1 %
Kyllä	26.9 %

Taulukko 4: Oletko viimeisen 2 vuoden aikana kokenut?

	En koskaan	Harvoin	Melko usein	Usein
Fyysistä väkivaltaa	84.6 %	12.5 %	2.1 %	0.8 %
Henkistä väkivaltaa	43.7 %	35.7 %	15.2 %	5.5 %
Seksuaalista väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai kaltoinkohtelua	90.8 %	6.9 %	1.6 %	0.8 %
Muuta hyväksikäyttöä	75.2 %	18.3 %	4.3 %	2.1 %
Turvattomuutta	38.1 %	36.2 %	17.1 %	8.5 %

Taulukko 5: Oletko viimeisen 2 vuoden aikana kokenut?

	En koskaan	Harvoin	Melko usein	Usein
Henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkausta	71.2 %	19.9 %	6.1 %	2.7 %

Taulukko 6 Oletko halutessasi päässyt osallistumaan seuraaviin?

Oletko halutessasi päässyt osallistumaan seuraaviin?	Huonosti	Melko huonosti	Melko hyvin	Hyvin	En ole halunnut
Vaaleihin äänestäjänä tai ehdokkaana	4.3 %	5.4 %	19.0 %	56.7 %	14.6 %
Politiikkaan ja julkisten asioiden hoitoon	10.6 %	9.4 %	14.3 %	15.9 %	49.8 %
Kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten toimintaan	8.7 %	19.3 %	23.5 %	34.2 %	24.1 %

Taulukko 7: Oletko halutessasi päässyt osallistumaan seuraaviin?

Oletko halutessasi päässyt osallistumaan seuraaviin?	Huonosti	Melko huonosti	Melko hyvin	Hyvin	En ole halunnut
Harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan	13.8 %	19.3 %	31.1 %	30.9 %	4.9 %
kulttuurielämään	12.8 %	20.4 %	31.0 %	28.2 %	7.7%
Urheiluun	18.7 %	20.6 %	20.9 %	17.6 %	22.2 %

Kaaviot

Kaavio 1: Kehitysvammalaitosten 0-17-vuotiaat pitkäaikaisasiakkaat. Lähde: THL, Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi

Kaavio 2: Henkilökohtaisen avun tuntimäärät 2010–2019 (%). Lähde: THL (2020), kuntakyselyn osaraportti.

Kaavio 3: Kuljetuspalvelujen järjestäminen kunnissa vuosina 2007, 2010, 2013, 2016 ja 2019, % vastanneista kunnista. Lähde: Vammaispalvelut 2019: Kuntakyselyn osaraportti 2019.

Kaavio 4: Vammaisten ja toimintarajoitteisten lasten vanhempien näkemyksiä oppimisen ja koulukäynnin tuen toteutumisesta. Lähde: Vammaisfoorumi 2022.

Kaavio 5: Henkilökohtaisen avun asiakkaat / 100 000 vastaavan ikäistä vuosina 2010-2019. Lähde: THL, Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi.

Kaavio 6: Henkilökohtainen apu ikäryhmittäin, ”kyllä”-vastanneet, %. Lähde: VF-kysely.

Liite 2 Vammaisfoorumi ry:n kyselyn sitaatit

8 artikla Tietoisuuden lisääminen

”… virkailija muistuttaa, että ymmärränhän että konsertissa pitää olla hiljaa. Pyörätuoli ei tarkoita mielestäni, että en ymmärtäisi yleisiä sääntöjä ja käytöstapoja.”

9 artikla Esteettömyys ja saavutettavuus

”Hissit … pieniä, ettei sähkärillä pääse ystävien luokse. Pitää mennä työnnettävällä pyörätuolilla.”

”Asumme 2-kerroksisessa rivitalossa. En pääse itse suihkuun… puoliso kantaa reppuselässä pesulle.”

“Viikoittain eteen tulee paikkoja, joihin en pääse pyörätuolilla, koska sisäänkäynnissä on portaat.”

”Työnantaja pelkää miten vamman kanssa pärjää työelämässä ja varsinkin turvallisuuteen liittyvissä asioissa.”

13 artikla Oikeussuojan saavutettavuus

”Huutolaisia meistä tehtiin. Joku muu tietää aina paremmin mitä apuvälineitä ja palveluita tarvitsen.”

16 artikla Vapaus hyväksikäytöstä, väkivallasta ja pahoinpitelystä

”Jouduin purkamaan työsuhteen avustajan aggressiivisen käytöksen ja väkivallan uhan takia.”

”Lapseni isä on väkivaltainen ja käyttää yhä henkistä väkivaltaa, vaikka erosta on kulunut yli 9 vuotta.”

19 artikla Eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä

”Kaupunki ei anna vaikeavammaiselle vaihtoehtoja asumiseen vaan on asuttava siellä missä paikka osoitetaan.”

”… oon hakenut lisää avustajatunteja kesää varten, koska haluisin kesällä yhdenvertaisesti ulkona niin kaikki muutkin, mutta sosiaalityöntekijäni ei suostu siihenkään.”

20 artikla Henkilökohtainen liikkuminen

”Kävisin kavereiden kanssa enemmän tekemässä kaikenlaista, jos olisi kuljetuspalvelumatkoja.”

”Koska olen monellakin tavalla aktiivinen ihminen ja toimin järjestötyössä useammassa järjestössä, sekä harrastan monenlaisia kulttuuriin liittyviä asioita, joudun liikkumaan kodin ulkopuolella melko paljon, eivät kuljetuspalvelun matkat tahdo riittää.”

21 artikla Sanan- ja mielipiteenvapaus ja tiedonsaanti

”Puhevamman vuoksi varsinkin virkaihmiset eivät puhu minulle, vaan avustajalleni tai äidilleni. …minua kohdellaan kuin kolmivuotiasta, enkä saa tietoa ikäiselleni sopivista ja tarpeellisista tiedoista muualta kuin äidiltäni.”

”Tietämättömyys vammaisista henkilöistä ja heidän tarpeistaan on yhä suurta. Tulkin järjestäminen monissa paikoissa ei vieläkään ole itsestään selvä asia. Yhä kuulee sanonnan: Teidän ei tarvitse tietää kaikkea.” 

”Kelan tulkkauspalvelut ovat välillisesti vaikeuttaneet elämääni siten, että olen joutunut hartiavoimin taistelemaan oikeudestani tulkkauspalveluun.”

“Tunnen voimakasta ulkopuolisuutta ilman tulkkauspalvelua.”

22 artikla Yksityisyyden kunnioittaminen

”Kotirauha, työntekijä voi tulla milloin hyvänsä avaimella selvittämään jotakin asiaa ja minut on puolipakotettu tekemään työntekijöille viikoittain viikko-ohjelma siitä mitä päivittäin teen, se on perusteltu sillä, että saisin apua tarvitessani.”

24 artikla Koulutus

”Tehostettu tuki paperilla eskarista asti, silti vasta vuosien väännön ja lapsen kuormituksen vuoksi romahtamisen ja osastojakson jälkeen koulussa tajuttiin edes vähän helpottaa. Paperilla on ohjaajan apu, oikeasti ohjaaja on nuori, osaamaton, eikä koulu ole koskaan esimerkiksi järjestänyt tapaamista, jossa me vanhemmat voisimme kertoa lapsesta ohjaajalle. Lyhennetty kouluviikko on ainut oikea apu, se on lapsen oikeuksia vastaan. inkluusio ei toteudu. ”

”Henkilökohtaista avustajaa ei ole vaan avustajalla on useampi lapsi. Viittomakielistä avustajaa ei ole, vaikka se on lapsen äidinkieli”.

”Olemme itse joutuneet taistelemaan lapselle apuvälineet ja ymmärryksen näkövamman tasosta koulussa. Lapsemme myös yrittää viimeiseen saakka olla reipas ja tehdä kuten muut, joten opettaja luulee tilanteen olevan parempi kuin on, vaikka kuinka selitämme.”

”Tukea saatiin vasta kun lapsi oli jo koulussa taantunut puhumattomaksi [– –]. se vaati raivokkaan vaatimisen, paljon   erikoissairaanhoidon tutkimista, useita koulun tekemiä lastensuojeluilmoituksia, joiden myötä saimme lisästressiä ja jouduimme vakuutella lastensuojelutyöntekijöitä, että emme ole huonoja vanhempia. [– –] emme ole vieläkään toipuneet perheenä tästä nöyryytyksestä ja stressistä, mikä lähti täysin koulun haluttomuudesta ymmärtää lapsen haasteita ja antaa tukea.”

26 artikla Kuntoutus

”Apuvälineistä joutuu taistelemaan!  Esim. pitäisi päättää, kummassa paikassa tarvitsee wc-tuolia enemmän päivätoiminnassa vai asumisyksikössä!”

27 artikla Työ ja työllistyminen

”Minua, koulutettuna kuurona ei pidetä riittävänä asiantuntijana alaani koskevissa työasioissa, vaan on haluttu kuulla mieluummin kuulevan asiantuntijan näkemystä.”

”Työelämään pääsy vaikeaa, vain työharjoitteluja ja kokeiluja järjestyy, ei muuta.”

28 artikla Riittävä elintaso ja sosiaaliturva

”Köyhyys on sitä, kun ei voi tehdä mitään, mitä muut tekee. Silloin jää kotiin eikä lähde mihinkään.”

” Minulla on 15v vanhat silmälasit, eikä ei ole varaa ostaa uusia.”

”Lääkehoito on ehkä isoin ongelma, kun en ole pystynyt ostamaan tarvitsemiani lääkkeitä.”

”Liian alhaiset vammaistuet aiheuttavat köyhyyttä, joten en kykene panostamaan haluamallani tavalla terveelliseen ruokaan, ehjiin vaatteisiin, osa harrastuksista on jäänyt, en pääse tapaamaan ystäviä ja/tai perhettä riittävästi (taksimatkojen riittämättömyys, juna- ja lentomatkojen hinta), joten olen huomannut alkavani syrjäytymään.”

6 artikla Vammaiset naiset

”Gynekologi puhui epäasiallisesti seksielämästäni, vaikka ei liittynyt siihen itse asiaan. Usein ei puhuta mulle, vaan avustajalle tai vanhemmille. Ei ehkä oteta tosissaan kipuja/oireita.”

7 artikla Vammaiset lapset

”Minua ei ole edes yritetty haastatella, mutta samalla on arvioitu, etten osaa määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä.”

”Haettu mutta hylätty (henkilökohtainen apu), joten nuoren vanhempi joutunut jättämään ansiotyön avustaakseen lastaan.” 

”Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten tutkimukseen pääsy ontuu pahasti. Vanhemman tulee tietää, miten tutkimuksiin pääsee, tietoa saa vertaistuesta, mutta ei ammattilaisilta. Oikea aikainen, varhainen diagnostiikka ja kuntoutus on tärkeää, jotta lapsi ei syrjäydy ja hänen koulupolkunsa lähtee hyvin käyntiin.”  

”Vaikeavammaisen hoidon järjestelyiden kokonaisvastuu on täysin omaisilla. Omaisia on yritetty painostaa allekirjoittamaan hoitorajoituksia. Infektioherkkä, heikko ja kommunikaatiokyvytön vaikeavammainen joutuu odottamaan pitkiä aikoja päivystyksessä.”

Liite 3 Iäkkäät vammaiset henkilöt

Ikääntyneiden oikeuksien itsenäinen asiantuntia Claudia Mahler vieraili Suomessa 26.10. – 4.11.2021. Hän raportoi YK:n ihmisoikeusneuvostolle ikääntyneiden oikeuksiin liittyvästä lainsäädännöstä ja oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Mahler tapasi valtakunnallisia ja alueellisia päättäjiä, järjestöjen edustajia, iäkkäitä henkilöitä. Mahler esitteli raporttinsa Suomen maavierailustaan YK:n ihmisoikeusneuvoston 51. istunnossa Genevessä 19.9.2022. Raportti sisältää suosituksia Suomen hallitukselle toimista ikääntyneiden oikeuksien turvaamiseksi. Tässä tiivistäen iäkkäitä vammaisia koskevista havainnoista ja suosituksista.

Ikääntyneillä ei näytä olevan mahdollisuutta saada riittäviä elämän sujuvuutta tukevia palveluita muiden lakien, kuten sosiaalihuoltolain nojalla. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kolmannes kaikista vammaispalveluita saavista on yli 65-vuotiaita ja he edustavat nopeimmin kasvavaa ryhmää.

Yleisesti iäkkäitä koskevia huomioita: sosiaaliturvan taso on alhainen, on puutteita turvallisen yksilöllisen asumisen ja hoivan järjestämisessä. Iäkkäisiin kohdistuu valitettavan paljon fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Kieleen sekä etniseen ja alkuperäistaustaan perustuva erityisesti saamelaisiin ja romaneihin kohdistuva syrjintä syvenee ikääntyneillä. Huoli sellaisten rajoittavien toimenpiteiden käytöstä, joita sovelletaan enemmän tai pidempään kuin on tarpeen tai ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä riittämättömän henkilöstön korvaamiseksi terveydenhuollon yksiköissä. Puutteelliset tai kokonaan puuttuvat digitaidot vaikeuttavat tai ovat esteenä osallistumiselle ja asioinnille digitalisoituvassa yhteiskunnassa osalla ikääntyviä henkilöitä.

Suositukset Suomen valtiolle:

Lähteet:

https://www.ohchr.org/en/documents/country-reports/ahrc5127add1-visit-finland-report-independent-expert-enjoyment-all-human

https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/uutiset/yk-n-ikaantyneiden-oikeuksien-asian/

Liite 4 Mielenterveydenhäiriöitä sairastavien oikeus vammaispalveluihin ja vammaisetuuksiin

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujen perusteella mielenterveydenhäiriöitä sairastavien oikeus vammaispalveluihin ja vammaisetuuksiin toteutuu puutteellisesti. Asiasta ei ole saatavilla laajempaa tilastollista tutkimusta tai muuta selvitystä, eikä tilanteista, joissa palveluun tai etuuteen mahdollisesti oikeutettu ei edes hae palvelua tai etuutta, ei synny sellaista aineistoa, jota voitaisiin käyttää hyödyksi ongelman yleisyyttä arvioidessa. Psyykkisen sairauden vuoksi vammaisen määritelmän täyttävien henkilöiden oikeuksien toteutumisen tutkimisessa keskeinen ongelma on myös se, että heitä ei ole useinkaan mahdollista tavoittaa sellaisten kanavien kautta, joiden kautta saadaan yhteys henkilöihin, jotka itse identifioituvat tai jotka yleisesti identifioidaan vammaisiksi.

Eduskunnan oikeusasiamies kritisoi Kansaneläkelaitoksen vammaisetuuksia koskevaa asiakaskohtaista neuvontaa ja yleistä vammaisetuuksista tiedottamista ratkaisussa EOAK/682/20201, jossa kantelija ei ollut saanut Kansaneläkelaitoksen kautta tietoa siitä, että mielenterveydenhäiriötä sairastavana hän olisi voinut olla oikeutettu yli 16-vuotiaan vammaistukeen. Oikeusasiamiehen mukaan ”tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttaminen eri vammaistuen saajien kesken voi edellyttää viranomaiselta oma-aloitteisia nimenomaisia toimenpiteitä tarkoituksenmukaisella tavalla”, mikä olisi käytännössä tarkoittanut asiasta erikseen tiedottamista. Vastineessaan Kansaneläkelaitos kertoi kehittävänsä verkkosivujaan palautteen perusteella, mikäli tarvetta on. ^[134]

Eduskunnan oikeusasiamies antoi vuonna 2021 huomautuksen Kuopion kaupungille, joka oli lakkauttanut terveydenhuollon toimialalla järjestämänsä mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnan ilman, että se oli huolehtinut riittävällä tavalla palvelujen jatkuvuuden turvaamisesta. Lisäksi päivätoiminnan järjestäminen terveydenhuollon alla on ollut jo lähtökohtaisesti ongelmallista, koska kyseessä pitäisi olla vammaispalvelulain mukaisesti järjestetty sosiaalihuollon palvelu, jonka myöntämistä tai päättämistä koskevat asiakaskohtaiset ratkaisut tulisi antaa valituskelpoisina hallintopäätöksinä.^[135]

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies julkaisi alkuvuodesta 2023 kaksi ratkaisua, joissa käsitellään mielenterveyskuntoutujien oikeutta vammaispalveluihin ja tuon oikeuden toteuttamisen puutteita.^[136] Ratkaisuissa apulaisoikeusasiamies kertoo pitävänsä ongelmallisena, ”jos oikeutta vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin ei tunnisteta, silloin kun henkilön palvelun tarve aiheutuu toimintakykyä rajoittavasta pitkäaikaisesta psyykkisestä sairaudesta”^[137]. Apulaisoikeusasiamies on käynnistänyt omasta aloitteestaan selvityksen siitä, miten hyvinvointialueet huolehtivat jatkossa siitä, että vastaavat laiminlyönnit eivät toistu.

Liite 5 Vammaisfoorumin jäsenjärjestöt

Aivoliitto ry

Aivovammaliitto ry

Autismiliitto ry

Epilepsialiitto ry 

FDUV rf

FMA – Funktionsrätt med ansvar

Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf

Hengitystuki ry

Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry

Invalidiliitto ry 

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaliitto ry

Kuuloliitto ry

Kuurojen Liitto ry

Kynnys ry

Lihastautiliitto ry 

Mielenterveyden Keskusliitto ry

Muistiliitto ry

Neuroliitto ry 

Näkövammaisten liitto ry

 Sams – Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf

Selkäydinvammaiset Akson ry 

Suomen CP-liitto ry

Suomen Kuurosokeat ry 

Suomen Polioliitto ry

Suomen Reumaliitto ry

Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry 

Liite 6 Lähteet

Alila Kirsi, Eskelinen Mervi, Kuukka Katri, Mannerkoski Merja, Vitikka Erja 2022. Kohti inklusiivista varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta. Oikeus oppia – Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia valmistelevan työryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:44. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164421/OKM_2022_44.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Arvio Maria, Körkkö Jarmo, Salokivi Tommi, Aaltonen Seija (2017) Kehitysvammaiset aikuiset käyttävät paljon lääkkeitä Lääkärilehti 19.2.20217/2021 vsk 76s. 430 – 431. https://www.laakarilehti.fi/tyossa/kehitysvammaiset-aikuiset-kayttavat-paljon-laakkeita?public=63f4a34da463e00a447db80a2d31138f

ASPA 2011. Verkkoartikkeli 9.11.2011. Vammaisten ihmisoikeudet Suomessa, VIA-tutkimushanke vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumisesta asumisen palveluissa, https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/ajankohtaista/vammaisten-ihmisoikeudet-suomessa.

Assulin Ami 2020. Yle Uutiset 8.5.2020 Pikku Hildan ei pitänyt elää: “Edelleenkin jotkut lääkärit sanovat, että kohta Hilda kuolee – se vaikeuttaa hoitojen ja avun saamista” https://yle.fi/a/3-11339681

Autismi- ja Aspergerliitto 2018. Äärirajoilla mennään. Autismikirjon lasten vanhempien arjessa jaksaminen ja perheiden tukipalvelut. https://www.autismiliitto.fi/files/2990/Autismiliitto_raportti_vanhempien_jaksaminenen_web.pdf

CEDAW-komitea 2018.YK Naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus  https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/seuranta/maaraaikaisraportointi-yk-en/raportoinnin-aikataulut/cedaw/

CEDAW 2014. Naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea Loppupäätelmät Suomen seitsemännestä määräaikaisraportista 28.4.2014 https://um.fi/documents/35732/48132/komitean_loppup%C3%A4%C3%A4telm%C3%A4t_suomen_7__m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4aikaisraportista__28_2_2014/a3d35ffb-9fe5-a2ee-afc8-6c025b6371b5?t=1525646895127

CEDAW-komitea 2018.YK Naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus  https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/seuranta/maaraaikaisraportointi-yk-en/raportoinnin-aikataulut/cedaw/

CRC/C/GC/9. Committee on the rights og the child General comment No. 9 (2006) The rights of children with disabilities https://www.refworld.org/docid/461b93f72.html

CRPD/C/26/D/46/2018 https://tbinternet.ohchr.org/_layouts/15/treatybodyexternal/Download.aspx?symbolno=CRPD%2FC%2F26%2FD%2F46%2F2018&Lang=en

^{EAPN Finland 2023. Vastaus kanteluun: Suomelle jälleen moitteita perusturvan liian alhaisesta tasosta https://www.eapn.fi/vastaus-kanteluun-suomelle-jalleen-moitteita-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta}

^{EOAK/3624/2007 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/3624/2007}

^{EOAK/166/2018 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/166/2018}

^{EOAK/2295/2019 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/2295/2019}

^{EOAK/2549/2019  https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/2549/2019}

EOAK/2657/2019 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/2657/2019

^{EOAK/4063/2019 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/4063/2019}

EOAK/3232/2020, https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/3232/2020.

EOAK/3479/2020 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/3479/2020.

EOAK/5684/2020 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/5684/2020

EOAK/4937/2021 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/4937/2021

Ewalds Helena 2013. Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://tane.fi/documents/1429808/1978776/ewalds.pdf/e7932720-66ab-4415-a467-50bcf5d3708e/ewalds.pdf

Forsell Martta 2022. Lasten ja nuorten mielenterveysperusteinen tutkimus ja hoito 2020. Tilastoraportti 21/2022. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/144513/TR_21_2022_Lasten%20ja%20nuorten%20mielenterveysperusteiset%20k%c3%a4ynnit%202020.pdf?sequence=1&isAllowed=y

GREVIO Baseline Evaluation Report Finland 2019 https://rm.coe.int/grevio-report-on-finland/168097129d

Haarni Ilka 2019. Hengityshalvauspotilaiden arki, hyvinvointi ja palvelut. Selvitys hengityshalvausstatuksen omaavien asemasta. Hengityslaitepotilaat ry. https://hengitystuki.fi/wp-content/uploads/2019/11/HLP-raportti-2019.pdf

HE 123/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2016/20160123

Heini Annina, Hokkanen Liisa, Kontu Katariina, Kunttu Katriina, Lindroos Nelli, Ronimus Heli 2019. Osallisuus vammaissosiaalityössä on yhteistyötä – asiakkaiden kokemuksia https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63745/Osallisuus_vammaissosiaalityossa.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Heini Annina, Klemetti Jari 2018. Selvitys vammaisten korkeakouluopiskelijoiden työelämätarpeista ja -haasteista https://www.esteettatoihin.fi/wp-content/uploads/Kynnys-ry_Selvitys-vammaisten-korkeakouluopiskelijoiden-ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4tarpeista-ja-haasteista.pdf

Heiskanen Noora, Marita Neitola, Marja Syrjämäki, Elina Viljamaa, Piia Nevala, Mari Siipola, Riitta Viitala 2021. Kehityksen ja oppimisen tuki sekä inklusiivisuus varhaiskasvatuksessa: Selvitys nykytilasta kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa sekä esitys kehityksen ja oppimisen tuen malliksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:13 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162927/OKM_2021_13.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Helakorpi Satu Kivimäki Hanna 2021 Lasten ja nuorten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2021. Iso osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä – yksinäisyyden tunne on yleistynyt. Tilastorapotti 30/2021. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/143063/ktk_tilastoraportti2021_2021-09-09_kuviot_kuvana.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Hiilamo Elli-Alina HS 5.4.2020 Järjestöt pelkäävät, että vammaisia rajataan nyt tehohoidon ulkopuolelle – bioeetikon mielestä nykyinen ohjeistus on ”liian lavea” https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006464944.html

Hiilamo Heikki 2022. Lapsipolitiikka ja yhteiskunta 2017-2021. Teoksessa: Lapsiasiavaltuutettu 2022 Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022. K 3/2022 vp. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163787/Eduskuntakertomus%20FINAL%20saav%20suomi.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Huikko Eeva, Peltola Katriina Aalto-Setälä  Terhi 2023. Lasten ja nuorten mielenterveystyön vaikuttavuuden lisääminen. Kansallisen lapsistrategian toimenpiteen 13 loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos työpaperi 3/2023. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146096/URN_ISBN_978-952-408-015-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Invalidiliitto 2018. Mitä mieltä taksipalveluista? Yhteenveto Invalidiliiton taustaselvityksestä koskien käyttäjäkokemuksia sairausvakuutuslain ja vammaispalvelulain mukaisia taksipalveluita 1.7.2018 jälkeen. https://www.invalidiliitto.fi/sites/default/files/2018-10/Yhteenveto%20Invalidiliiton%20taustaselvityksest%C3%A4%2010102018.pdf

Jokela Liisa 2021. Päihteet ja vammaisuus.https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/paihteiden-kayton-erityisryhmia/paihteet-ja-vammaisuus

Jyväskylän yliopisto 2022 VIKKE – Viittomakielisten lasten kielellisen kehityksen arviointi, kartoitus ja tukitoimenpiteet https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/kivi/opiskelu/oppiaineet/viittomakieli/tutkimus-2/vikke-viittomakielisten-lasten-kielellisen-kehityksen-arviointi-kartoitus-ja-tukitoimenpiteet.

Kaaro Jani 2023a. 15 minuuttia ulkoilua talutushihnassa – Kehitysvammaisten äidit kertovat lastensa julmasta kohtelusta ja karusta arjesta nyky-Suomessa. Seura-lehti 14.02.2023  https://seura.fi/asiat/tutkivat/kehitysvammaisten-lasten-julma-kohtelu-jarkyttaa-aidit-kertovat-kaltoinkohtelusta/

Kaaro Jani 2023b.Tarkastus paljasti: Lahden kehitysvammapsykiatrian yksikössä ilmeni lääkepoikkeamia, väkivallan uhkaa – turvahuone oli käytössä jopa joka kolmas päivä, Seura-lehti 6.3.2023  https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/lahden-kehitysvammapsykiatran-yksikko/?fbclid=IwAR33A-76fo-mmbZHZLXbjvOvwlCkYMe0UCKcmQN2DVphsd1UIwT1lny9WrQ

Kanste Outi, Sainio Päivi; Halme Nina, Nurmi-Koikkalainen Päivi 2017. Toimintarajoitteisten nuorten hyvinvointi ja avun saaminen – Toteutuuko yhdenvertaisuus? Kouluterveyskyselyn tuloksia. https://www.julkari.fi/handle/10024/135231

Karppinen Kirsi 2022. Yle Uutiset 18.3.2022 8-vuotiaalle autistiselle pojalle suositeltiin lisää puheterapiaa, mutta Kela oli eri mieltä. https://yle.fi/a/3-12364090

Karppinen Kirsi 2023. Yle uutiset 1.3.203 Helpoksi lääkitty. https://yle.fi/a/74-20015869

Kaukonen Hertta-Mari 2021. Kehitysvammaiselle Laurille, 32, määrättiin elvytyskielto vastoin vanhempien tahtoa. Seura-lehti 26.4.2021 https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/kehitysvammaiselle-laurille-32-maarattiin-elvytyskielto-vastoin-vanhempien-tahtoa/

Kela 2017. Kelan kuntoutustilasto 2017 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/179106

Kela 2021. Kelan kuntoutustilasto 2021 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/343057

Kela 2023. Kelan verkkosivu Erityiskustannukset https://www.kela.fi/elaketta-saavan-hoitotuki-erityiskustannukset

Kestilä Laura, Härmä Vuokko Rissanen Pekka 2020 (toim.)  Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen Asiantuntija-arvio, syksy 2020. Raportti 14 / 2020 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140661/URN_ISBN_978-952-343-578-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Koponen Veera, Jehkonen Mervi 2019. Naisen tarkkaavuushäiriö – lapsuudesta aikuisuuteen. Lääketieteellinen aikakauskirjaDuodecim 2019;135(3):283-8. https://www.duodecimlehti.fi/duo14762

KPGM 2018. Onko Suomi maailman turvallisin maa kaikille? Turvallisuuden toteutuminen eri sukupuolten ja väestöryhmien kannalta KPMG Oy Ab 25.5.2018 https://intermin.fi/documents/1410869/4024872/Turvallisuuden+yhdenvertaisuus+selvitys+310518.pdf/9091cbbf-6dd9-4d8a-b337-01be26de818a/Turvallisuuden+yhdenvertaisuus+selvitys+310518.pdf.pdf

Kujanpää Sari 2023. Autismikirjon häiriö tytöillä ja naisilla. Autismikirjon käypä hoito -suositus. https://www.kaypahoito.fi/nix03176

KVANK 2010. Kehitysvamma‐alan asumisen neuvottelukunta Laatusuositukset kehitysvammaisten henkilöiden asuntojen rakentamiseen vuosiksi 2010‐2017 https://www.kehitysvammaliitto.fi/wp-content/uploads/laatusuositukset_asuntojen_rakentamiseen_2010_2017.pdf

Kääriälä Antti, Gyllenberg David, Sund Reijo, Pekkarinen Elina, Keski‑Säntti Markus, Ristikari Tiina, Heino Tarja, Sourander Andre 2021. The association between treated psychiatric and neurodevelopmental disorders and out‑of‑home care among Finnish children born in 1997. In: European Child & Adolescent Psychiatry 31, 1789-1798. https://link.springer.com/article/10.1007/s00787-021-01819-1

Kröger Teppo, Wrede Sirpa 2021. Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön lausunto hallituksen esitykseen laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 15 ja 20 §:n muuttamisesta 14.11 .2021  https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/en/research/projects/agecare/coe-lausunto-henkilostomitoitus-lopullinen.pdf

Lapsiasiavaltuutettu 2016. Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2015. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164128/LA_vuosikirja_0515.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Lehto Reeta, Huhta Aleksi, Huuhka Essi 2019. KAIKKIEN KORKEAKOULU? Raportti OHO!-hankkeessa vuonna 2018 tehdyistä korkeakoulujen saavutettavuuskyselyistä. http://www.esok.fi/oho-hanke/julkaisut/kaikkien-korkeakoulu-1

Lepistö Joonas 2022. MTV Uutiset 17.4.2022 Mielenterveyshoitoa yli lain määräämän ajan odottaneita nuoria nyt 9 kertaa enemmän kuin ennen koronaa https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isompi-pommi-kuin-on-ymmarretty-mielenterveyshoitoa-yli-lain-maaraaman-ajan-odottaneita-nuoria-nyt-9-kertaa-enemman-kuin-ennen-koronaa/8401856#gs.vme9qe

Lindell Marina 2021. Språkbarometern 2020 Oikeusministeriön julkaisuja Selvityksiä ja ohjeita 2021:3 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162838/OM_2021_3_SO.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Lintuvuori Meri 2020. Kuntien välillä eroja oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarjonnassa – tarkempi ohjaus tarpeen? e-Erika: Erityispedagogista tutkimusta ja koulutuksen arviointia 1/2020, 26–35. https://journals.helsinki.fi/e-erika/article/view/1341/1341.

Lithovius Satu 2023. Ensitieto luo perheen tulevaisuudelle turvallista pohjaa, kun vauvalla ei olekaan kaikki hyvin. https://www.vau.fi/vauva/kun-vauvalla-ei-olekaan-kaikki-hyvin-ensitiedon-laatu-vaikuttaa-perheen-loppuelamaan/

LVM 2022. Liikenne- ja viestintäministeriö tiedote 4.11.2022. Selvitys: Joukkoliikenteen matkaketjujen saavutettavuudessa parantamisen varaa  https://lvm.fi/-/selvitys-joukkoliikenteen-matkaketjujen-saavutettavuudessa-parantamisen-varaa-1856984

Mattinen Johanna, Mäntymaa Jaakko, Roslund Riku 2020. Yle Uutiset 4.4.2020. Lääkärit päättivät rajata 8-vuotiaalta monivammaiselta pojalta hengityskonehoidon epidemian keskellä – TAYS kieltää koronan vaikuttaneen päätökseen https://yle.fi/a/3-11292537

Mietola Reetta, Teittinen Antti, Vesala, Hannu T. 2013. Kehitysvammaisten ihmisten asumisen tulevaisuus Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen, Suomen ympäristö 3/2013, Ympäristöministeriö, Helsinki 2013. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10138/40351/SY3_2013_Kehitysvammaisten_asuminen_FINAL.web.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mietola Reetta, Vehmas, Simo 2019. ’He is, after all, a young man’: Claiming ordinary lives for young adults with profound intellectual disabilities . Scandinavian Journal of Disability Research, 21(1), 120-128. ks. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/304545/590_2726_1_PB.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Myllyoja Essi 2023. HS 24.3.2023 Työntekijät kantelivat sairaalan kriisi­tilanteesta – ”Nuoret, jotka eivät ole vaarassa tappaa itseään, on laitettu kotilomalle” https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009475527.html

Mäntymaa Jaakko 2021. Yle Uutiset 8.11.2021: Päivät teipattuna tuoliin ja yöt kuormaliinoilla kiinni sängyssä – kehitysvammaisen pojan lainvastainen kohtelu ja pahoinpitely hoivakodissa sai jatkua vuosia. https://yle.fi/uutiset/3-12175567?fbclid=IwAR287zW3VC8yBPYzt4OSue7nhEsdXooB_3OLvLnYkT0zIJ2FC2AhKCXiS14

Mäntylä Niina, Karjalainen Ville, Refors Legge Maria, Pernaa Hanna-Kaisa 2021. Pukki kaalimaan vartijana – kuka valvoo peruskouluja? Kunnallisalan sarjan julkaisu nro 111. https://kaks.fi/julkaisut/pukki-kaalimaan-vartijana-kuka-valvoo-peruskouluja/

Naisjärjestöjen keskusliitto 2019. Peking +25 kansalaisjärjestöraportti Tehdään tasa-arvo – Mikä on naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien tilanne Suomessa?  https://naisjarjestot.fi/wp-content/uploads/2020/11/PEKING_raportti_taitto_V4_DIGI-002.pdf

Nieminen Markku 2021. Blogikirjoitus 24.8.2021 Hätäkeskuspalveluiden saatavuus turvataan viittomakielellä. https://112.fi/blogit/-/blogs/hatakeskuspalveluiden-saatavuus-turvataan-viittomakielella.

Nollalinja 2017.  https://www.nollalinja.fi/tietoa-nollalinjasta/

OAJ 2017. Oppimisen tukipilarit: Miten varmistetaan oppimiselle ja koulunkäynnille riittävä tuki? 2017. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n ehdotukset oppimisen ja koulunkäynnin tuen parantamiseksi. Saatavilla https://www.oaj.fi/ajankohtaista/julkaisut/2017/oppimisen-tukipilarit–oajn-ehdotukset-oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuen-parantamiseksi/

Odedeyi Aino, Passi Annetta 2019. Vammaispalvelut liikunnan harrastamisen mahdollistajana  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/220959/vammaispalvelut_liikunnan_harrastamisen_mahdollistajana.pdf?sequence=2&isAllowed=y

OKV 2014 Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2013 https://oikeuskansleri.fi/documents/1428954/98543495/oikeuskanslerin_kertomus_2013.pdf/5ea2307c-74de-3c1d-b302-d9b4d02ccf65/oikeuskanslerin_kertomus_2013.pdf?t=1637062156543

OKV/1/50/2018 https://oikeuskansleri.fi/-/vammaisten-henkiloiden-oikeudet-sukupuolisensitiivisissa-avustamistilanteissa-tulee-turvata

OKM 2021. Kosunen Tapio Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:35 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163235/OKM_2021_35.pdf?sequence=1&isAllowed=y

OM 2020. Lasten osallistumisoikeudet Suomessa. Tiivistelmä tilannekuvasta ja keskeiset kehittämistarpeet. Oikeusministeriö 2020. https://oikeusministerio.fi/documents/1410853/4750802/OM-lasten-osallistumisoikeudet-esite-A4-FI_FINAL.pdf/bfa23bde-fc7b-d9ca-6202-965a97af0570

OM 2021a. Perusoikeusbarometri. Oikeusministeriö 2021:17. Helsinki 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163261/OM_2020_17_SO.pdf?sequence=1&isAllowed=y

OM 2021b. Rainò Päivi Viittomakielibarometri 2020 Tutkimusraportti. Oikeusministeriön julkaisuja Selvityksiä ja ohjeita 2021:4. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162839/OM_2021_4_SO.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Orjala Anne 2016. Yle Uutiset 12.12.2016 Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän haastattelu https://yle.fi/uutiset/3-9340733

PeVM 10/2014 vp – HE 294/2014 vp https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Documents/pevm_10+2014.pdf

Piispa Minna (toim) 2013. Uskalla olla, uskalla puhua- vammainen nainen ja väkivalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2013. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110395/THL_OPA2013_028_verkko.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Pöyhtäri Reeta, Haara Paula, Raittila Pentti 2013. Vihapuhe sananvapautta kaventamassa. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/103170/978-951-44-9249-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Roisko Eija, Vesala Hannu T, Ylitalo Juho 2018  Myönnetty ei käytetty. Selvitys puhevammaisten tulkkauspalvelun haasteista ja mahdollisuuksista vuosina 2011–2014. Kela, työpapereita 143/2018. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/251192/Tyopapereita143.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Räty Ville 2023. Lasten ja nuorten neuropsykiatrisen kuntoutuksen tarve ylitti odotukset, ja nyt kuntoutuksen määrärahat ovat loppumassa kesken. Sosiaalivakuutus. https://sosiaalivakuutus.fi/lasten-ja-nuorten-neuropsykiatrisen-kuntoutuksen-tarve-ylitti-odotukset-ja-nyt-kuntoutuksen-maararahat-ovat-loppumassa-kesken/

Saarela Tiina toim. 2020. Asiakasmaksut aiheuttavat ahdinkoa Raportti kyselystä julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista johtuvasta taloudellisesta ahdingosta paljon palveluja käyttävien arjessa https://www.eapn.fi/wp-content/uploads/2020/05/Asiakasmaksut-aiheuttavat-ahdinkoa.pdf

Salakari Minna 2023. HS 27.3.2023 Nuorisopsykiatrian palvelut ovat tukossa; ”Jono erikoissairaanhoitoon yltää elokuulle.”  https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009449986.html

Sormunen Elli Yle Uutiset 23.8.2021 Koulukyydistä tuli seitsemänvuotiaan down-lapsen painajainen – Vilin pitäisi istua sidottuna autossa 1,5 tuntia, vaikka matkan ajaisi alle 20 minuutissa.
https://yle.fi/a/3-12062832.

SOSTE 2020. Tiedote 3.4.2020. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen lomautusnäkymät yli viisinkertaistuneet alkuvuodesta – Jo 41 prosenttia järjestöistä on sulkenut toimipisteitään  https://www.soste.fi/uutinen/sosiaali-ja-terveysjarjestojen-lomautusnakymat-yli-viisinkertaistuneet-alkuvuodesta-jo-41-prosenttia-jarjestoista-on-sulkenut-toimipisteitaan/

STM 2020. Sosiaali- ja terveysministeriö KUNTAINFO 4/2020 8.5.2020 Sosiaali- ja terveydenhuollon kriittiset palvelut COVID-19 epidemian aikana. Kumottu.  https://stm.fi/documents/1271139/21203212/Verkkoversio_Kuntainfo4-Sote-huollon+kriittiset+palvelut+covid-10-epidemian+aikana+%28003%29.pdf/44cf9894-5cd8-9d40-53d5-483804464fad/Verkkoversio_Kuntainfo4-Sote-huollon+kriittiset+palvelut+covid-10-epidemian+aikana+%28003%29.pdf?t=1588945466000

STM 2022. Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelu. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuus 18.5.2022. https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/lastensuojelun-kokonaisuudistuksen-tavoitteena-on-turvata-lasten-hyvinvointi-ja-kehitys

STV Suomen virallinen tilasto: Oppimisen tuki [verkkojulkaisu]. ISSN=2954-0658. Helsinki: Tilastokeskus. https://stat.fi/tilasto/erop

Särkikangas Ulla 2020 Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityisperheiden arjessa – toiminnan ja ajankäytön näkökulma. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/314663/SOSIAALI.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Takala Anna 2012. Helsingin Sanomat 21.5.2021 Helsingin yliopiston suursatsauksena tehty tietojärjestelmä on osalle käyttäjistä painajainen
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000007984231.html.

THL 2013. Verkkosivu Vammaisuus ja väkivalta   https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/vammaisuus-yhteiskunnassa/vakivalta-ja-vammaisuus/millaista-vammaisiin-ihmisiin-kohdistuva-vakivalta-on#seksuaalinen.

THL 2019a. Turvakotipalvelujen kansalliset laatusuositukset, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138009/URN_ISBN_978-952-343-335-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

THL 2019b. Työkalupakki vammaisen lapsen näkemysten selvittämiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, verkkosivu. https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/asiakasprosessi/tyovalineet-ja-menetelmat/tyokalupakki-vammaisen-lapsen-nakemysten-selvittamiseen

THL 2020. Vammaispalvelut 2019: Kuntakyselyn osaraportti: Vammaispalvelujen palvelutarpeisiin vastaamisessa haasteita Tilastoraportti 37/2020 08.10.2020 https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140576/Tr37_20.pdf?sequence=6&isAllowed=y

Teittinen Antti, Vesala Hannu T 2015. Vammaispalveluja tarvinneiden taloudellinen tilanne ja osallistuminen – ATH-tutkimuksen tuloksia Teoksessa Jukka Murto, Oona Pentala, Satu Helakorpi, Risto Kaikkonen (toim.) Yksinäisyys ja osallistuminen, ATH-tutkimuksen tuloksia – Järjestökentän tutkimusohjelma Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpapereita 25/2015, s. 25–31.  https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127100/URN_ISBN_978-952-302-547-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

THL 2023. Vammaispalvelut 2022 Tuloksia kunta- ja työntekijäkyselystä Päivi Hömppi, Maija Voutilainen, Anna Väre, Päivi Nurmi-Koikkalainen THL:n Työpaperi 15/2023  https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146522/URN_ISBN_978-952-408-074-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Traficom 2019. Taksiliikenteen koettu palvelutaso ja kokemukset liikennepalvelulaista Kyselytutkimus https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/publication/Traficomin%20tutkimuksia%20ja%20selvityksi%C3%A4%204-2019%20-%20Taksiliikenteen%20koettu%20palvelutaso.pdf

UPR, 2017 Suomi YK:n ihmisoikeustarkastelussa 2017 https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/seuranta/upr/upr-2017/

Vaarne Ville 2015. Yle Uutiset 29.1.2015 Kahden kehitysvammaisen pojan isä: ”Aborttia tarjotaan liian herkästi” https://yle.fi/a/3-7763785

Valvira 2017. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2017. https://www.valvira.fi/documents/14444/1835702/Itsemaaraamisoikeuden_toteutuminen_kehitysvammahuollon_asumis_ja_laitospalveluissa.pdf/faca3f47-bd10-2f9f-ecab-c4df45897ae7?t=1565855381352.

Valvira 2019. Selvitys itsemääräämisoikeuden toteutumisesta kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2019. https://www.valvira.fi/documents/14444/1835702/Itsemaaraamisoikeuden_toteutuminen_kehitysvammahuollon_palveluissa_2019.pdf/af9edf52-d201-7589-c5db-87aa280c2f17?t=1598508674718.

VAMLAS 2016 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Katsaus lasten ja nuorten henkilökohtaiseen apuun. Helsinki. https://vamlas.fi/wp-content/uploads/2017/09/katsaus-lasten-ja-nuorten-henkilokohtaiseen-apuun.pdf

Vammaisfoorumi 2019a. Miten vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa? Työelämä ja köyhyys –teematyöryhmän raportti 4.9.2019 https://vammaisfoorumi.fi/wp-content/uploads/2019/09/RAPORTTI-Ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4-ja-k%C3%B6yhyys.pdf ja Hannu T. Vesala Hannu T, Vartio Elias Miten vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa? Vammaisfoorumin vuonna 2018 toteuttaman kyselyn tulokset taulukkomuodossa https://vammaisfoorumi.fi/wp-content/uploads/2019/09/VFKyselyn-perusraportti2019.pdf

Vammaisfoorumi 2019b. Vammaisfoorumin naistyöryhmän raportti vammaisten naisten asemasta Suomessa https://vammaisfoorumi.fi/wp-content/uploads/2019/09/RAPORTTI-Naisty%C3%B6ryhm%C3%A4.pdf

Vammaisfoorumi 2022. Lausunto: SORA-säännösten muuttaminen 29.8.2022 https://vammaisfoorumi.fi/lausunto-sora-saannosten-muuttaminen-29-8-2022/

Villa Tiia, Kivisalmi, Sanna 2016. Korkeakoulujen saavutettavuus. Katsaus korkeakoulujen sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen saavutettavuuteen opiskelijoiden näkökulmasta, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, OTUS 53/2016. https://drive.google.com/file/d/0B9L1fvjudy3GOU01dE43UjRJSGM/view?resourcekey=0-xxlRCFrppdPUB1g5OjnCsg

VN 2017. Niemelä Pyry, Renko Maija, Nikoskinen Tuomas, Heinonen Jarna, Hytti Ulla, Lindberg Jukka, Ray Kaija, Kaarnasaari Anne, Savela Kati, Kallionpää Pekka, Kämäräinen Vesa, Pakarinen Jaana Vammaisten henkilöiden yrittäjyys ja sen tuki Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 22/2017. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160231/Vammaisten_henkil%C3%B6iden_yritt%C3%A4jyys_ja.pdf

VN 2020a. Valtioneuvoston julkaisuja 2020:21 Lasten ja nuorten hyvinvointi koronakriisin jälkihoidossa Lapsistrategian koronatyöryhmän raportti lapsen oikeuksien toteutumisesta 24.6.2020 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162318/VN_2020_21.pdf?sequence=7&isAllowed=y

VN 2020b. Kati Nieminen, Laura Jauhola, Outi Lepola, Kati Rantala, Risto Karinen, Tuomas Luukkonen Aidosti yhdenvertaiset Yhdenvertaisuuslain arviointi Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:50 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162552/VNTEAS_2020_50.pdf.

VN 2021a. Katsui Hisayo, Koivisto Maija, Tepora-Niemi Suvi-Maaria, Meriläinen Niina, Rautiainen Pauli,  Rainò Päivi, Tarvainen Merja, Hiilamo Heikki Viitotut muistot Selvitys kuuroihin ja viittomakielisiin Suomen historiassa 1900-luvulta nykypäivään kohdistuneista vääryyksistä sekä niiden käsittelyyn tarkoitetun totuus- ja sovintoprosessin käynnistämisen edellytyksistä Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:61 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163689

VN 2021b. Kansallinen lapsistrategia: Komiteamietintö. Kansallisen lapsistrategian parlamentaarinen komitea Valtioneuvoston julkaisuja 2021:8. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162864/VN_2021_8.pdf?sequence=4&isAllowed=y

VN 2022a. Valtioneuvoston julkaisuja 2022:66 Lainvalmistelun vaikutusarviointiohje. Valtioneuvosto Helsinki 2022. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164423/VN_2022_66.pdf?sequence=4&isAllowed=y

VN 2022b. Luoma Minna-Liisa, Valtokari Maria, Väre Anna, Holm Marja, Sainio Päivi, Ervasti Eetu, Vuorenmaa Maaret, Hiekkala Sinikka, Leppäjoki-Tiistola Sanna, Heini Annina, Purhonen Sanni Vammaisten henkilöiden kokema lähisuhdeväkivalta ja palvelujen saatavuus Määrällinen ja laadullinen tarkastelu Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:24  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-016-5

YM 2016. Yksilölliseen ja monimuotoiseen asumiseen. Kehitysvammaisten asumisen ohjelman arviointi asumisratkaisujen osalta. Ympäristöministeriö 2016. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74911/YMra18_2016.pdf?sequence=1&isAllowed=y

YVTLTK 423/2018.  https://www.yvtltk.fi/fi/index/materiaalit/tapausselosteet_3/tapausselosteet2018.html#

YVV 2018. Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuosikertomus 2018. https://syrjinta.fi/documents/25249352/64891090/Yhdenvertaisuusvaltuutetun+vuosikertomus+2018+(PDF,+4523+kt).pdf/07e2e7af-a865-abd3-81de-659347d8f2cb/Yhdenvertaisuusvaltuutetun+vuosikertomus+2018+(PDF,+4523+kt).pdf?t=1615552344380

YVV 2019. Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuosikertomus 2019. https://syrjinta.fi/documents/25249352/34268324/Yhdenvertaisuusvaltuutetun+vuosikertomus+2019.pdf/7a475629-0243-1115-5ce0-ee6539a10b95/Yhdenvertaisuusvaltuutetun+vuosikertomus+2019.pdf?version=1.2&t=1606461048713

YVV 2020a. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto SOTE-uudistuksesta 25.9.2022 https://syrjinta.fi/documents/25249352/42721244/Yhdenvertaisuusvaltuutetun+lausunto+SOTE-uudistuksesta+(PDF).pdf/008b9ac4-6df8-ee92-b641-5b0296a651f6/Yhdenvertaisuusvaltuutetun+lausunto+SOTE-uudistuksesta+(PDF).pdf?t=1612857964073

YVV 2020b. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto viittomakielilain ensimmäisestä arvioinnista.  https://syrjinta.fi/-/yhdenvertaisuusvaltuutetun-lausunto-viittomakielilain-ensimmaisesta-arvioinnista

YVV 2020c Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto hallituksen vuosikertomuksen 2019 liitteestä 3 – Toimenpiteet eduskunnan lausumien ja kannanottojen johdosta 2020 lausunnossaan hallituksen vuosikertomukseen https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2020-AK-314384.pdf

Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2012. Lausunto 10.08.2012 koskien Lakia julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta.

VANE 2018. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta Kysely oikeuksien toteutumisesta
vammaisten henkilöiden arjessa https://vane.to/documents/2308875/2395516/Raportti+kyselyn+tuloksista.pdf/e6bd3b12-1554-43b4-8f6a-38a21143e419/Raportti+kyselyn+tuloksista.pdf

Vainikainen Mari-Pauliina Vainikainen, Meri Lintuvuori, Maiju Paananen, Mervi Eskelinen, Tanja Kirjavainen, Ninja Hienonen, Markku Jahnukainen, Helena Thuneberg, Mikko Asikainen, Eira Suhonen, Alisa Alijoki, Nina Sajaniemi, Jyrki Reunamo, HannaLeena Keskinen & Risto Hotulainen 2018. Oppimisen tuki varhaislapsuudesta toisen asteen siirtymään: tasa-arvon toteutuminen ja kehittämistarpeet. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 55/2018. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-606-5.

Valjakka Sari, Krokfors Ylva, Meriläinen Johanna, Vesala Hannu T. 2021. Toteutuuko vammaisten lasten yhdenvertainen oikeus oppimiseen? Teoksessa: Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa. Toim. Elina Pekkarinen ja Anton Schalin. Lapsiasiainvaltuutetun toimisto 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163568/Vammaisuus%20ja%20lapsen%20oikeudet.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Valjakka Sari, Krokfors Ylva, Marttinen Johanna, Meriläinen Johanna, Tyynysniemi Annika, Vesala, Hannu T. 2022. ”Paperilla lapsi saa tukea, käytännössä ei.” Vammaisten ja toimintarajoitteisten lasten vanhempien kokemuksia koulukäynnin ja oppimisen tuen toteutumisesta. Vammaisfoorumi ja Ihmisoikeuskeskus. Vammaisfoorumi 2022. https://vammaisfoorumi.fi/wp-content/uploads/2022/10/Vammaisfoorumin-koulukyselyn-yhteenveto-ja-ehdotukset-suomi.pdf

Verma Ira, Kilpelä Nina, Hätönen Johanna 2012. Asuinrakennusten ja pihojen esteettömyyden tila. Ympäristöministeriön raportteja 13/2012. Ympäristöministeriö. (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41403/YMra13_2012_Asuinrakennusten.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Virtanen Riku-Heikki 2008. Julkaisusarja 4. Vammaisten henkilöiden oikeus työhön. Kohtuullisista toimenpiteistä ja vammaisyrittäjien sekä vammaisten työtekijöiden yhdenvertaisuudesta. Vammaisten ihmisoikeuskeskus VIKE, Arkmedia.

Vitikka Erja, Eskelinen Mervi, Kuukka Katri 2021. Oikeus oppia. Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa valmisteleva työryhmän väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:30. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163069/OKM_2021_30.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Vuorela Mika 2008. Työtä haluaville uusia mahdollisuuksia työhön. Työ- ja elinkeinoministeriö 2008.

YVV 2022. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022 K 7/2022 vp https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kertomus/Documents/K_7+2022.pdf

---

[1] VN 2022a.

[2]  OM 2021a.

[3] Orjala 2016.

[4] Verma ym. 2012.

[5] Joukkoliikenteestä vammaisten näkökulmasta LVM 2022.  

[6] Sormunen 2021.

[7] Jokela 2021.

[8] Vammaisfoorumi 2019a.

[9] https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi/saavutettavuusseloste/

[10] HE 123/2016 vp, s. 20 ja 33.

[11] https://www.kehitysvammaliitto.fi/selkokieli/

[12] Nieminen 2021. 

[13] Takala 2021.  

[14] EOAK 3624/2007.

[15] Vaarne 2015; Lithovius 2023.

[16] Kestilä ym. 2021.

[17] STM 2020.

[18] EOAK/3479/2020.

[19] Hiilamo 2020.

[20] Assulin 2020; Mattinen ym. 2020; Kaukonen 2021; Hiilamo 2020.

[21] VN 2020a.

[22] SOSTE 2020.

[23] YVV 2022, s.37.

[24] EOAK/4937/2021.

[25] YVV 2022, s. 37.

[26] EOAK/4063/2019; EOAK/2549/2019.

[27] Valvira 2017 ja Valvira 2019.

[28] Valvira 2019. Ks. myös EOAK/1686/2022, EOAK/4119/2022.

[29] Valvira 2019.

[30] EOAK/2449/2019. Ks. myös Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2019.

[31] EOAK/6206/2017.

[32] EOAK/3183/2018.

[33] Kaaro 2023a ja 2023b.

[34] Mäntymaa 2021.

[35] Arvio ym. 2017; Karppinen 2023.

[36] VN 2022b, s. 13.

[37] OM 2021a, s. 59-61.

[38] VN 2022b.

[39] VN 2022b.

[40] THL 2019a.

[41] OKV/1/50/2018

[42] Vrt. CRPD/C/GC/5, kohta 37.

[43] CRPD/C/26/D/46/2018.

[44] Mietola ym. 2013.

[45] Heini ym. 2019.

[46] THL 2023b.

[47] Kääriälä ym 2021: Riski kodin ulkopuoliseen sijoitukseen oli neuropsykiatrisen diagnoosin saaneilla noin nelinkertainen: heistä 18 % oli ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle ennen 18 vuoden ikää, muista lapsista vain noin 5 %.

[48] Lepistö 2022.

[49] YM 2016.

[50] Haarni 2019.

[51] EOAK 3232/2020.

[52] ASPA 2011.

[53] Mietola ym 2013; Mietola ja Vehmas 2019.

[54] THL 2020.

[55] EOAK/5684/2020.

[56] CRPD/C/26/D/46/2018.

[57] CRPD/C/GC/5, kohta 16. d) IV.

[58] YVV 2019; YVV 2020a.  

[59] Traficom 2019.

[60] Invalidiliitto 2018.

[61] THL 2020.

[62] THL 2020.

[63] VANE 2018.

[64] Lindell 2021.

[65] OKV 2014.

[66] OM 2021b.

[67] YVV 2020c.

[68] VN 2021a.

[69] Vakuutusoikeus 3370/2020/896

[70] Roisko ym. 2018.

[71] YVTLTK 423/2018.

[72] Mittareiden käyttöön kohdistuvasta kritiikistä Kröger ja Wrede 2021.

[73] KVANK 2010.

[74] Kääriälä ym. 2022. STM 2022.

[75] Hiilamo 2022.

[76] Vitikka ym. 2021.

[77] Alila ym. 2022.

[78] Heiskanen ym. 2021.

[79] STV Oppimisen tuki.

[80] Vainikainen ym. 2018; OAJ 2017.

[81] Lintuvuori 2020.

[82] Valjakka ym. 2021. Valjakka ym. 2022.

[83] Mäntylä ym. 2021.

[84] Heini ym. 2018.

[85] Lehto ym. 2019; Villa ym. 2016.

[86] OKM 2021.

[87] Vammaisfoorumi 2022.

[88] PeVM 10/2014 vp.

[89] Jyväskylän yliopisto 2022.

[90] YVV 2018.

[91] Räty 2023.

[92] Lapsiasiavaltuutettu 2016. 

[93] EOAK/2295/2019.

[94] VN 2020b.

[95] VN 2017.

[96] EAPN Finland 2023.

[97] Kela 2023.

[98] Saarela 2020.

[99] Teittinen ym. 2015.

[100] EOAK/2657/2019; EOAK/166/2018.

[101] Teittinen ym. 2015.

[102] Odedeyi ym. 2019.

[103] YVV 2020b.

[104]Naisjärjestöjen keskusliitto 2019.   

[105] Piispa 2013.

[106]  Kujanpää 2023; Koponen ym. 2019.

[107] KPGM 2018.

[108] VN 2022c.

[109] Pöyhtäri ym. 2013.

[110] Vammaisfoorumi 2019b.

[111] Piispa 2013.

[112] Naisjärjestöjen keskusliitto 2019.  

[113] THL 2023.

[114] UPR 2017; CEDAW-komitea 2018.

[115] Naisjärjestöjen keskusliitto 2019.

[116] Ewalds 2013.

[117] GREVIO 2019.

[118] CEDAW 2014.

[119] Nollalinja 2021.  

[120] OM 2020.

[121] THL 2019b.

[122] CRC/C/FIN/CO/4, kohta 41 b.

[123] VAMLAS 2016.

[124] Särkikangas Ulla 2020.

[125] Autismi- ja Aspergerliitto 2018.

[126] Karppinen 2022.

[127] Kela 2017; Kela 2021.

[128] Huikko ym. 2023.

[129] Forsell 2022.

[130] Salakari 2023; Myllyoja 2023.

[131] Naisjärjestöjen keskusliitto 2019; Kanste ym. 2017

[132] VN 2022b.

[133] Helakorpi ym. 2021.

[134] EOAK/682/2020 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/682/2020] (5.5.2023)

[135] EOAK/2719/2021 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/2719/2021]. (5.5.2023)

[136] Skitsofreniapotilaille ei tarjota heille lain mukaan kuuluvia sosiaalipalveluja. Eduskunnan oikeusasiamies 30.1.2023 https://www.oikeusasiamies.fi/w/skitsofreniapotilaille-ei-tarjota-heille-lain-mukaan-kuuluvia-sosiaalipalveluja-. (5.5.2023)

[137] 5 EOAK/6600/2021, s. 17. https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/6600/2021] sekä EOAK/1942/2021, s. 17; [https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/1942/2021]. (5.5.2023)