Vammaisfoorumin logo: Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni
Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Tarkennettu haku

Kannanotto: Onko apua tarvitsevan ihmisen elämä yhtä arvokas?

Takaisin Lausunnot -listaukseen

Kannanotto: Onko apua tarvitsevan ihmisen elämä yhtä arvokas?

Seuralehti uutisoi 26.4.2021 vammaisen henkilön elvytyskiellosta vastoin vanhempien tahtoa. Perusteluita elvytyskiellolle oli artikkelissa avattu seuraavasti: ”Lääkäri perusteli elvytyskieltoa sanomalla, että tällaisia ihmisiä, jotka ovat suuren avun tarpeessa, ei kannata elvyttää”.

Kanta on monin tavoin järkyttävä ja sitä on tarpeen tarkastella monesta eri näkökulmasta. Kanta asettaa vammaisen ihmisen vamman perusteella eriarvoiseen asemaan, mitä on pidettävä syrjintänä. Vaikka puhutaan suuren avun tarpeessa olevasta henkilöstä, sillä kuitenkin käytännössä tarkoitetaan vaikeasti vammaista ihmistä. Elvytyskieltopäätöksen perustaminen henkilön vammaisuuteen on vastoin perustuslakia ja useita ihmisoikeussopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut. Euroopan ihmisoikeussopimus turvaa oikeuden elämään ja kieltää epäinhimillisen kohtelun. YK:n vammaisyleissopimuksen keskeinen vaatimus on vammaisten ihmisten elämän yhdenvertainen suojelu. Sopimus tunnustaa vammaisten henkilöiden oikeuden parhaaseen mahdolliseen terveydenhuoltoon ilman syrjintää vammaisuuden perusteella. Yhdenvertaisuus ja oikeus elämään on turvattu perusoikeuksina ensimmäisinä. Perustuslakimme yksiselitteisesti kieltää vammaisten henkilöiden eriarvoisen kohtelun ja velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perus- ja ihmisoikeudet myös järjestettäessä terveydenhuollon palveluita. Kyseessä on siis lain asettama velvollisuus toimijoille, ei mielipidekysymys.

Elvytyskiellolla voi olla hyväksyttävät lääketieteelliset perusteet. On kuitenkin ongelmallista, jos vammaisen henkilön elämänlaadun arvottaminen avuntarpeen perusteella verhotaan lääketieteelliseksi perusteluksi. Tätä se ei ole. Lisäksi peruste ilmentää kovaa arvomaailmaa, jonka mukaan apua tarvitsevan ihmisen elämä olisi huonompaa tai vähemmän arvokasta kuin yksin pärjäävän. Yleensä muut henkilöt arvioivat vaikeavammaisen ihmisen elämän laadun huonommaksi kuin vaikeavammainen henkilö itse.  Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä on todettu, että elämänlaatu on kunkin potilaan oma subjektiivinen kokemus eikä sen luotettava arviointi ole mahdollista ulkopuolisen silmin. Koska elämänlaadun arviointi ulkopuolelta ei voi perustua objektiiviseen tietoon, se perustuu todennäköisesti asenteisiin ja tiedon puutteeseen. Lääkäri ei siis voi pätevästi tehdä yksin arvioita toisen ihmisen elämänlaadusta.

Ei ole tavatonta miettiä, ovatko vammaiset ihmiset kaiken tuen, avun ja erityiskohtelun arvoisia. Tällöin meidän on mietittävä mikä on vaihtoehto. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus näki päivänvalon 10.12.1948 toisen maailmansodan kauheuksien jälkeen. Vaihtoehto ihmisoikeuksien, ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden kunnioittamiselle on ihmisvihamielinen ja mielivaltainen yhteiskunta. Puhutaan siis syrjivästä, jopa sosiaalidarwinistisesta yhteiskunnasta. Tätä historian tuhoisaksi osoittamaa tietä emme voi Suomessa kulkea. Arvoista, kunnioituksesta ja yhdenvertaisuudesta on pidettävä kiinni myös vaikeissa, elämää ja kuolemaa koskevissa tilanteissa.

On välttämätöntä, että me yhteiskuntana luomme parempia ja eettisesti kestävämpiä ohjeistuksia. On myös tärkeää, että hoidonrajaukset ja elvytyskiellot ymmärretään hoitotyössä oikein. Pelkona on, että elvytyskiellon saanut henkilö saa myös muutoin huonompaa hoitoa. Elvytyskiellot esimerkiksi jäävät helposti virheellisesti pysyviksi, vaikka uudessa tilanteessa hoitavan lääkärin tulisi aina yksilöllisesti arvioida hoidon, mukaan lukien tehohoidon, tarve. Sekä potilaiden että lääkäreiden oikeusturvaa tulee kehittää. Muistutus on hyvin heikkotehoinen ja hidas oikeussuojakeino tilanteessa, jossa on kyse potilaan elämää ja terveyttä koskevista hoitopäätöksistä. Hallintokantelulla on yhtä lailla mahdotonta puuttua mahdollisiin oikeudenloukkauksiin äkillisissä tilanteissa. Potilailla ja omaisilla tulee olla selkeä käsitys mitkä hoidonrajauksen syyt ja vaikutukset ovat. Eduskunnan oikeusasiamies on useasti todennut, että potilaan ja läheisten informointi ja heidän tahtonsa selvittäminen on korostuneen tärkeää, kun määrätään elvytyskieltoja (ns. DNR-päätös). Asianomaisilla tulee myös olla ohjeet siitä, miten he voivat kyseenalaistaa ja tarvittaessa purkaa virheellisiin oletuksiin perustuvia päätöksiä. Tämä on myös lääkäreiden etu. Heitä ei tule jättää yksin tämän vastuun kanssa, vaan sen on perustuttava hyvin mietittyyn protokollaan. Jotta protokolla täyttäisi myös YK:n vammaisyleissopimuksen vaatimukset on välttämätöntä, että myös vammaiset ja heitä edustavat järjestöt osallistuvat valmisteluun täysiarvoisina jäseninä. Tällä tavoin voimme turvata paremmin yhdenvertaisuuden toteutumisen.

Vammaisfoorumi ry:n puolesta,

Elias Vartio, lakimies, SAMS – Samarbetsförbundet kring funktionshinder r.f
Annina Heini, suunnittelija, Kynnys ry
Elina Nieminen, lakimies, Invalidiliitto ry
Antti Teittinen, tutkimuspäällikkö, Kehitysvammaliitto ry
Miina Weckroth, toiminnanjohtaja, Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry
Katri Suhonen, asiantuntija, Kirkkohallitus


Kannanotto julkaistu 1.6.2021, lisätty virke elvytyskiellon päälle jäämisestä 15.6.2021

Siirry sisältöön