Vammaisfoorumin lausunto toimenpidesuunnitelma lainsäädännön ja toimintatapojen uudistamiseksi vuoroasuvien lasten tilanteissa

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/4198/2021

https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=ede74d6f-55c7-4913-ade0-5f03880009a8

Lisätietoja:

Lakimies Tanja.Salisma@tukiliitto.fi

Asiantuntija Ylva.Krokfors@invalidiliitto.fi

Lakimies Elias.Vartio@samsnet.fi

Yleiset huomionne toimeenpanosuunnitelmasta

Vammaisfoorumi kiittää mahdollisuudesta lausua toimeenpanosuunnitelmasta. Suunnitelma on aihealueiltaan varsin kattava ja oikeasuuntainen. Eriarvoisuuden ennaltaehkäisyn ja lapsen edun toteutumisen näkökulmasta vammaisnäkökulmaa ja enemmän konkretiaa olisi silti kaivattu tässä vaiheessa, kun asiaa on käsitelty jo yhden VN-TEAS-selvityksen ja kahden työryhmä raportin jälkeen.

Esimerkiksi vammaisten lasten vuoroasumisen esteenä usein olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja niitä koskevia lainsäädännön muutostarpeita käsitellään suunnitelmassa hyvin ohuesti ja yleistasoisesti. Käsittääksemme uudistuksen tarkoituksena on mahdollistaa enemmän yksilöllisesti ja perhekohtaisesti sopivat järjestelyt. Uudistusten myötä on todennäköistä, että myös yhä useammasta taustasta olevat perheet voivat soveltaa vuoroasumista arjessaan.  

Jotta myös vammaisten sekä muiden paljon sote-palveluita tarvitsevien lasten vuoroasuminen on jatkossa mahdollista yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa, on vammaisnäkökulmaan kiinnitettävä enemmän huomiota. On erittäin tärkeää käydä huolellisesti läpi etuuksien sekä sivistyspalveluiden lisäksi myös näitä palveluita koskeva lainsäädäntö ja tehdä sinne tarvittavat muutokset, joissa huomioidaan esimerkiksi vuoroasuvan lapsen molemmat kodit ja perheet. Muuten esimerkiksi vammaiset lapset perheineen jäävät perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta hyvin ongelmallisella tavalla epäyhdenvertaiseen asemaan muiden lasten ja perheiden kanssa. Tämä voi siten olla ristiriidassa YK:n vammaisyleissopimuksen ja muiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteesta edistää yhdenvertaisuuden toteutumista. Erityisesti välilliseen ja rakenteelliseen syrjintään tulee kiinnittää systemaattisesti huomiota myös tässä uudistuksessa.

Oikeus perhe-elämään ja yksityiselämään perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Oikeuden takaamiseksi ei riitä, että sitä ei aktiivisesti estetä, vaan julkisella on myös velvoite aktiivisesti edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista esimerkiksi erilaisin kohtuullisin mukautuksin.

Myös Suomen ratifioimassa YK:n vammaisyleissopimuksessa tunnustetaan vammaisten henkilöiden oikeus perhe- ja yksityiselämään. YK:n vammaissopimuksen artiklan 7 (Vammaiset lapset) alakohdan 1. nojalla ”sopimuspuolet toteuttavat kaikki tarvittavat toimet varmistaakseen, että vammaiset lapset voivat nauttia kaikista ihmisoikeuksista ja perusvapauksista täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa.” Artikla 7:n 3. alakohdan mukaan ”vuoroasumisen järjestelyissä tulee myös kuulla vammaisia lapsia heidän ikänsä ja kypsyytensä mukaisesti yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa ja tarvittaessa annettava siihen apua.” Vammaiset vanhemmat puolestaan tulevat esille YK:n vammaissopimuksen 23. artiklan 2. alakohdassa (Kodin ja perheen kunnioittaminen), jonka mukaan ”sopimuspuolet varmistavat vammaisten henkilöiden oikeudet ja vastuut, jotka liittyvät mm. huoltoon ja holhoukseen, edunvalvontaan; kaikissa tapauksissa lapsen etu on asetettava etusijalle. Sopimuspuolet antavat vammaisille henkilöille asianmukaista apua heidän lastenkasvatusvastuunsa kantamisessa.” 

Vammaisnäkökulma on myös erityisen relevantti siksi, että vammaisten lasten perheissä vanhempien avo- ja avioerot ovat muita perheitä yleisempiä (ks. esim. Artikkeli Heikki Hiilamo ja Elina Ahola (2016): Onko vammaisen lapsen syntymä eroriski? löytyy teoksesta Laulu 573 566 perheestä, Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000 luvulla, toim. Anita Haataja, Ilpo Airio, Miia Saarikallio-Torp ja Maria Valaste, s. 308-321. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163822/Laulu_573566_perheesta.pdf).

Taustalla on yhtenä keskeisenä syynä varmasti arjen kuormittavuus, jota lisäävät haasteet palveluiden saamisessa ja toimivuudessa. Vuoroasuminen olisi usein vanhempien hyvinvoinnin ja kohtuullisemman kuormituksen näkökulmasta näissä perheissä erityisen hyvä vaihtoehto, mutta ongelmat palveluiden saamisessa kahteen kotiin tällä hetkellä pitkälti estävät vuoroasumisratkaisut, jättäen ne vain niiden vammaisperheiden saataville, joiden kotikunta on lainsäädännön puutteista huolimatta valmis joustaviin kaksi kotia huomioiviin palveluratkaisuihin ja/tai joiden omat taloudelliset ja muut voimavarat riittävät palveluiden ongelmien kompensointiin, kuten hankkimaan itse tarvittavat välineet ja palvelut siihen osoitteeseen, joka ei ole lapsen virallinen osoite.

Tämä voi myös olla osaselitys sille, miksi vuoroasuvien vanhemmat ovat tyypillisesti sosioekonomisesti paremmassa asemassa. Heillä voi olla varaa esimerkiksi kustantaa ja järjestää kuljetuksia sekä resursseja selvittää asioita. Kääntäen, vammaiset ihmiset ja vammaisten lasten perheet ovat usein keskimääräistä heikommassa sosioekonomisessa asemassa ja myös toimivien palveluiden järjestämisvaikeudet voivat tehdä vuoroasumisesta paljon vaikeammin toteutettavaa verrattuna perheisiin, joilla ei ole vammaisia lapsia tai vanhempia.  

Jos lainsäädäntö ei riittävästi tunnista sitä, että vammaisella lapsella on kaksi kotia, päädytään yleensä lapsen asumiseen pääasiallisesti toisen vanhemman luona ja tyypillisesti lapsen lähivanhemmaksi valikoituu äiti, jonka kuormitus voi tällaisessa tilanteessa kasvaa todella kohtuuttomaksi. Siinä on suurta vaihtelua kuntien kesken, millaista tukea perhe tilanteessa voi saada, mutta joka tapauksessa vammaisen lapsen vanhempien erotessa on iso riski sille, ettei lähivanhemmaksi jäävä vanhempi enää kykene jatkamaan työssäkäyntiä lapsen hoidon ohessa ja saattaa tarvita myös itselleen raskaampia palveluita hyvinvointinsa tueksi. Tähän epäkohtaan puuttumatta jättäminen johtaa siihen, että erityisesti naiset jäävät epätasa-arvoiseen asemaan, kun huomioidaan tulokehitystä, työuraa ja eläkkeiden karttumista.  

Yhden vanhemman kanssa pääosin asumaan jääviä erityislapsia voi olla perheessä myös useampia, mikä lisää lähivanhemman taakkaa. Paitsi että palveluissa huomioitaisiin yhdenvertaisesti lapsen kaksi kotia, niin niistä päätettäessä tulisi myös huomioida se, että toinen vanhemmista – tyypillisesti lapsen/lasten isä – saattaa tarvita lapsen/lasten vuoroasuessa myös enemmän tukea omaan vanhemmuuteensa, jos vammaisperheille melko tyypilliseen tapaan toinen vanhemmista on ollut ennen eroa isommassa roolissa vammaisen lapsen/lasten asioiden hoitamisessa.

Toimenpanosuunnitelmassa tulisi huomioida myös tilanteet, joissa lapsen sijasta tai lisäksi vanhemmalla tai vanhemmilla on vammasta johtuvia tuen tarpeita. Nykylainsäädännön perusteella esimerkiksi lievästi kehitysvammaiset tai vastaavaa tukea tarvitsevat vanhemmat eivät yleensä muutoinkaan saa vammansa vuoksi tarvitsemaansa riittävää tukea lasten ja kodin hoitamiseen, saati silloin jos lapsen virallinen osoite on muualla kuin tukea tarvitsevan vanhemman luona.

Suuri osa toimenpide-ehdotuksista on kuvattu melko yleistasoisesti ja avoimesti, mikä heikentää mahdollisuuksia saada suunnitelman kautta aikaan tarvittavia muutoksia. Muutoksia edistäisivät parhaiten mahdollisimman konkreettiset toimenpiteet vastuutahoineen ja aikatauluineen sekä suunnitelman toteutumisen seuranta. Tämän tyyppistä lähestymistapaa on käytetty esimerkiksi uusimmassa YK:n vammaisyleissopimuksen kansallisessa toimintaohjelmassa (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162687).

Mainittakoon myös, että kyseisessä vammaisyleissopimuksen kansallisessa toimintaohjelmassa on erikseen kiinnitetty huomiota tarpeeseen selvittää julkisten palveluiden toteutuminen vammaisten lasten vuoroasumistilanteissa. Toimintaohjelman mukaan selvitys on ollut tarkoitus toteuttaa VN-TEAS-selvityksenä, mutta nyt olisi syytä siirtyä jo konkreettisiin pilottikokeiluihin lapsiperheiden eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Vammaisfoorumi peräänkuuluttaa myös tämän uudistuksen ja sen soveltamisen kohdalla yksilön ja perheiden yksilöllisen tarpeen huomioivaa harkintaa. Haasteeksi nousee esimerkiksi sellaisten lasten tilanne, jotka eivät täytä vuoroasumisen kriteerejä, mutta jotka kuitenkin viettävät toisen vanhempansa luona pitkiä ajanjaksoja. Näitä lapsia on paljon etenkin kouluikäisissä, joiden vanhemmat asuvat hieman kauempana toisistaan. Tällöin viikonloput ja koulujen loma-ajat eivät välttämättä riitä täyttämään vuoroasumisen kriteerejä, mutta lapset viettävät kuitenkin aikaa toisen vanhempansa kanssa silloin kun koulun puolesta pystyvät. Vuoroasumista koskevia toimenpiteitä esimerkiksi palvelujen saatavuuden osalta ei siten tulisi rajata kategorisesti huolto- ja tapaamisoikeuslain edellyttämään vuoroasumisen määritelmään (40% ajasta tai suunnilleen sitä vastaava määrä). Erilaiset tilanteet tulee siis huomioida. Esimerkiksi koulujen loma-ajat eivät mahdollista lain määritelmän täyttävää vuoroasumista, jos toinen vanhempi ei asu kohtuullisen koulumatkan päässä, vaikka vanhemmuutta pyrittäisiin jakamaan mahdollisimman tasaisesti. Näissäkin tilanteissa lapsella voi kuitenkin olla tarve asuintilaan, palveluihin ja esimerkiksi vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuksiin myös toisen vanhemman kotipaikkakunnalla.

Jokaisen toimenpiteen osalta tulisi harkita, soveltuuko se myös muihin tilanteisiin, joissa lapsi toteuttaa tapaamisoikeuttaan vanhempansa luona tai on kotilomalla lastensuojelun yksiköstä tai perhehoidosta.Esimerkiksi sateenkaariperheissä tai lastensuojelun perhehoidossa eletään käytännössä vuoroasumista muistuttavia tilanteita, jotka eivät kuitenkaan määrity lapsen huolto- ja tapaamisoikeuslain mukaisiksi vuoroasumisjärjestelyiksi, sillä lainsäädäntö ei tunnista näitä tilanteita vuoroasumiseksi. Lainsäädäntöä olisi näiltä osin tarkasteltava. Tämä on olennaista moniperustaisen syrjinnän ennaltaehkäisemiseksi.

Vammaisfoorumi yhtyy myös monimuotoiset perheet -verkoston esittämään kritiikkiin siitä, että selvitys päästää itsensä liian helpolla vetoamalla vuonna 2018 tehtyyn kaksoiskuntalaisuusselvitykseen eikä esitä riittävästi konkreettisia keinoja, joilla lapsen arki, palvelut ja sosiaaliturva voitaisiin turvata silloin, kun lapsen vanhemmat asuvat eri kunnissa.  Vammaisfoorumi yhtyy myös verkoston toiseen tärkeään huomioon. Monimuotoiset perheet -verkosto on huolissaan siitä, että selvityksen johtopäätökset palvelujen osalta perustuvat osin epärealistiseen kuvaan palvelujärjestelmän tämänhetkisestä toiminnasta. Selvityksessä todetaan esimerkiksi näin (s. 17): ”Vuoroasuvien lasten osalta on tärkeää varmistaa, että lapsen ja perheen tukemisessa säilyy kokonaiskuva ja koordinointivastuu yhdellä henkilöllä ja että lapsen hoitosuhteissa varmistetaan pysyvyys.” Tämä on tällä hetkellä utopistinen virke lasten ja perheiden palveluissa myös yhdessä kodissa asuvien lasten osalta. Palveluiden pirstaleisuus ja tiedonkulun haasteet ovat tällä hetkellä rakenteellinen ongelma myös perheille, joilla on vammaisia perheenjäseniä.

Suunnitelma sisältää eri hallinnonaloille kohdentuvaa pohdintaa sekä toimenpide-ehdotuksia, jotka on koottu yläotsikoiden alle. Seuraavissa kysymyksissä pyydetään erikseen huomioitanne koskien suunnitelmassa kunkin yläotsikon alle koottua tietoa sekä toimenpide-ehdotuksia.

Huomiot kokonaisuuteen 2 Palveluihin liittyvät toimenpide-ehdotukset

Varhaiskasvatusta koskevat toimenpide-ehdotukset ovat kannatettavia. Varhaiskasvatukseen liittyen tulisi huomioida myös se, että varhaiskasvatuslakiin hyväksytyt, 1.8.2022 voimaan tulevat varhaiskasvatuksen tukeen liittyvät säännökset huomioivat tuen tarpeet myös vuoroasumistilanteissa.

Perusopetuksen koulumatkaetuuden osalta suunnitelmassa ei huomioida sitä, miten erityisesti YK:n vammaissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016, sekä mahdollisesti myös kansallinen yhdenvertaisuuslakimme voivat jo nyt edellyttää sitä, että esimerkiksi vuoroasuvalle vammaiselle lapselle järjestetään kohtuullisena mukautuksena koulukuljetukset hänen molemmista kodeistaan kouluun ja takaisin. KHO:n vuonna 2006 antamaa vuosikirjaratkaisua KHO 2006:10 on oikeuskirjallisuudessa kritisoitu lapsen oikeuksien ja edun riittämättömästä huomioimisesta, ja päätös on tehty myös ennen YK:n vammaisyleissopimuksen ratifiointia, joten on ongelmallista, että se edelleen ohjaa monen kunnan sivistystoimen käytäntöjä vuoroasuvien vammaisten oppilaiden koulukuljetusten järjestämisessä. Kun joissain kunnissa sivistystoimi kuitenkin tekee toisenlaisia ratkaisuja, tai vammaispalveluista suostutaan järjestämään vammaispalvelulain tai kehitysvammalain nojalla – joiden kuljetussäännökset eivät hyvin sovellu tähän tarkoitukseen – puuttuvat koulukuljetukset siitä osoitteesta, joka ei ole lapsen virallinen kotiosoite, niin vammaiset lapset ovat tässä suhteessa myös keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lainsäädäntöä, jossa vuoroasumista ei tällä hetkellä huomioida ja joka käytännössä vaikuttaa esimerkiksi vammaisten lasten vuoroasumista estävästi, käsitellään suunnitelmassa hyvin suppeasti, mainiten lähinnä yleiset perhepalvelut sekä uudistettavaan vammaispalvelulakiin (VPL) suunniteltu mahdollisuus saada esteettömän asumisen tukea (asunnon muutostöitä) vuoroasuvan lapsen molempiin koteihin. Uudistettavana olevassa VPL:ssä pitäisi huomioida läpileikkaavasti vuoroasuvat ja muutenkin moninaiset perheet. Lain mukaisia palveluita (kuten asumisen tukea, henkilökohtaista apua, liikkumisen tukea kuten kuljetuspalveluita, valmennusta, erityistä tukea ja lyhytaikaista huolenpitoa) tulee voida saada vuoroasuvan vammaisen lapsen kumpaankin kotiin ja niiden tulee olla yhtä lailla käytettävissä, vaikka lapsen vanhemmat asuisivat eri paikkakunnilla ja eri hyvinvointialueilla. Myös sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden, kuten lapsiperheiden kotipalvelun, saaminen tarpeiden mukaisesti kumpaankin vuoroasuvan lapsen kotiin tulisi huomioida suunnitelmassa tarkemmin.

Terveydenhuollosta tulee myös tarvittaessa saada vamman vuoksi välttämättömät apuvälineet käytettäväksi lapsen kummassakin kodissa, ja kuljetukset terveydenhuoltoon ja kuntoutukseen tulee voida saada tarvittaessa kahdesta osoitteesta, mikä tulee huomioida toimenpide-ehdotuksissa.

Myös omaishoidon tukea koskevaan lakiin tulee tehdä tarvittavat vuoroasumisen huomioivat muutokset. Tällä hetkellä pahimmillaan omaishoidossa olevan lapsen vanhempien erotessa ja jakaessa sen jälkeen vastuun lapsen arjesta voi pahimmillaan käydä niin, että omaishoidon tuki lakkautetaan sillä perusteella, ettei mahdollisesti hyvin vaikeastikaan vammaisen ja vaativahoitoisen lapsen hoito olisi enää kummallekaan vanhemmalle niin sitovaa ja vaativaa, että omaishoidon tukea voitaisiin myöntää. Ongelmia vuoroasumistilanteissa on ollut myös ainakin omaishoidon vapaiden järjestymisessä sekä tukipalkkion jakamisen käytännöissä.

Nämä ovat esimerkkejä rakenteellisesta vieraannuttamisesta, jossa lainsäädäntö ja viranomaisten toimenpiteet johtavat siihen, että lapsella ei ole tosiasiallista mahdollisuutta jakaa arkea molempien vanhempiensa kanssa. Tältä osin Vammaisfoorumi yhtyy myös mm. Monimuotoiset perheet verkoston ja Lastensuojelun Keskusliiton esittämiin huomioihin.

Suunnitelmassa huomioidaan vanhempien tiedonsaantiin liittyvät ongelmat, mutta lainsäädännön muutostarpeita tältä osin ei nähdä. Katsomme, että osaamisen vahvistamisen ja käytäntöjen parantamisen rinnalla myös mahdollinen lakimuutosten tarve olisi kuitenkin aiheellista selvittää. Lisäksi olisi hyvä huomioida se, mitä vaikutuksia vanhempien erolla lapsen asumisratkaisusta huolimatta on esimerkiksi lapsen edunvalvontaan sekä pankki- ja erilaisten viranomaisasioiden hoitoon ja tehdä niitä helpottamaan tarvittavia toimia, mukaan lukien lakimuutoksia.

Toimenpidesuunnitelmassa identifioidaan aivan oikein tiedonkulun ongelmat yhdeksi keskeiseksi vuoroasuvien lasten palveluissa olevaksi haasteeksi. Ratkaisuksi ehdotetut sähköiset palvelut ovat osoittautuneet perheiden kannalta hankalaksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi Omakannasta ei edelleenkään, vaikka laki jo muuttui, saa suurissa kaupungeissa tietoa yli 12-vuotiaan lapsen terveystiedoista.

Huomiot kokonaisuuteen 3 Elatusapu

Toimenpide-ehdotus on kannatettava. Elatusapuohjeen päivittäminen mahdollisimman pikaisesti vuoroasumistilanteiden paremmaksi huomioimiseksi on välttämätöntä.

Myös elatusapulainsäädännön kokonaisuudistus on tarpeen ja kannatettava.

Huomiot kokonaisuuteen 4 Sosiaaliturvaetuudet ja toimeentulotuki

Kannatamme, että osana sosiaaliturvauudistusta tai mahdollisuuksien mukaan myös jo aiemmin erillisuudistuksin varmistetaan, että vuoroasumistilanteissa lapsi huomioidaan molemmissa ruokakunnissa asumistukea myönnettäessä, vuoroasuminen huomioidaan oikeutta toimeentulotukeen ja sen määrää arvioitaessa sekä vuoroasumistilanteissa lapsilisän ja vammaisetuuksien kaltaiset etuudet voidaan jakaa lapsen kahden kodin/perheen kesken (huomioiden tukien jaossa toki myös vastuun lasten menoista jakautuminen vanhempien kesken). Myös lastenhoidon tukea ja elatustukea koskevat toimenpide-ehdotukset ovat nähdäksemme kannatettavia. Tosin ehdotukset ylipäänsä ovat toimenpidesuunnitelmaksi kovin yleistasoisia ja avoimia, mikä ei edistä sitä, että niiden kautta tosiasiassa kohtuullisessa ajassa saataisiin aikaan vuoroasumisen mahdollisuutta edistäviä muutoksia lakeihin ja käytäntöihin.

Vaikka vuoroasumisen sosiaaliturvaan liittyviä asioita sovelletaan jo käytännössä, olisi yksilöiden ja perheiden oikeusturvan näkökulmasta tarkoituksenmukaista, että tässä olisi säädetty myös laissa. Muutoin on vaarana, että päätökset ovat mielivaltaisia ja perustuvat säästöajatteluun, perheiden hyvinvoinnin ja oikeuksien kustannuksella.

Muistutamme, että myös tulonsiirroissa lähtökohdan on oltava sen tunnistaminen, että vuoroasuvasta lapsesta koituu enemmän kustannuksia kuin yhdessä kodissa asuvasta. Nämä ovat myös kiinteitä kustannuksia, jotka eivät liiku lapsen mukana, ja tämä on huomioitava toimeentulotuen lapsen perusosan maksamisessa.

Vaikka lapsi olisi puolet ajasta toisaalla, kiinteät kulut eivät vähene samassa suhteessa. Vuoroasuvalle lapselle on myös jatkuvasti hankittava ja ylläpidettävä tiettyä vaate- ja varustevarastoa molemmissa kodeissa, ei ole mahdollista eikä oikeudenmukaista, että kaikki lapsen vaatteet kulkevat jatkuvasti kahden kodin väliä. Esimerkiksi vammaiselle lapselle sähkösäätöinen sänky on elintärkeä apuväline ja kertakustannuksena suuri ja välttämätön edellytys toimivalle vuoroasumiselle.

Arvionne toimenpide-ehdotusten vaikutuksista ja toteuttamismahdollisuuksista:

Toimenpide-ehdotusten vaikutukset vammaisiin lapsiin sekä heidän perheisiinsä (vammaisvaikutukset) tulisi arvioida huolellisesti yhteistyössä vammaisjärjestöjen, erityisesti eri tavoin vammaisia lapsia edustavien toimijoiden, kanssa kuten esimerkiksi YK:n vammaissopimuksen 4.3 artikla edellyttää. Nyt suunnitelman johtopäätöksissä puhutaan vain lapsi- ja perhevaikutusten sekä yhdenvertaisuuteen ja sukupuolten tasa-arvoon kohdistuvien vaikutusten arvioinnista jatkovalmistelussa, mutta näiden lisäksi YK:n vammaissopimuksen pohjalta tulee erikseen arvioida ehdotusten vaikutukset vammaisiin ihmisiin, eli tässä käytännössä lähinnä vammaisiin lapsiin ja heidän perheisiinsä sekä niihin eroperheisiin, joissa vanhemmalla tai vanhemmilla on vamma. Jatkovalmistelussa keskeistä on myös suunnitelman arviointi nimenomaan lasten, heidän omien näkemystensä sekä heidän oikeuksiensa toteutumisen näkökulmasta. Koska näiden arviointien tulisi ohjata päätöksentekoa, olisi toki ollut hyvä, että niitä olisi tehty jo tämän toimenpidesuunnitelman pohjaksi ja ohjaamaan sen laatimista.

Jos erityisesti palveluihin liittyviä muutostarpeita ei ensin kattavasti kartoiteta ja tarpeen olevia muutoksia ei toteuteta, niin vammaisperheet ovat jatkossakin käytännössä muita perheitä huonommassa asemassa vuoroasumismahdollisuuden osalta, mikä todennäköisesti käytännössä estää lapsen vuoroasumisen monelta tällaiselta perheeltä, vaikka se olisi perheen toiveiden sekä lapsen edun mukainen ratkaisu.

Meillä uudistetaan parhaillaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää sekä myös näitä useita näitä palveluja koskevia sisältölakeja, kuten vammaislainsäädäntöä. Esimerkiksi meneillään olevissa lakiuudistuksissa olisi varmasti käytännössä suhteellisen helppoa huomioida kattavasti vuoroasumistilanteet. Sillä voi olla joitain välittömiä kustannusvaikutuksia, mutta toisaalta kyse on lasten ja perheiden hyvinvoinnista, joihin panostamalla aivan varmasti säästyy toisaalla (esimerkiksi kalliimmissa korjaavissa palveluissa) mahdollisesti isojakin kustannuksia.  

Tulisiko ehdotettuja toimenpiteitä priorisoida? Jos, niin millä tavoin?

Koska vuoroasuminen on tällä hetkellä erityisesti palveluita koskevan lainsäädännön puutteiden vuoksi erityisen haasteellista vammaisten lasten perheille, joille se kuitenkin erotilanteissa usein olisi esimerkiksi vanhempien kuormitusta tasatessaan hyvin toimiva asumisjärjestely, niin pitäisimme kiireellisimpinä niitä ehdotuksia ja muutoksia, joilla nimenomaan turvataan vamman tai sairauden vuoksi palveluita tarvitsevien lasten yhdenvertaista mahdollisuutta vuoroasumiseen. Erityisesti vammaispalvelulakia parhaillaan uudistettaessa on tärkeää huomioida kaikkien relevanttien ko. lain palvelupykälien osalta vuoroasumistilanteet. Myös lain 1 luvussa perusteluineen tulisi huomioida perheiden monimuotoisuus ja ylipäänsä kiinnittää vahvemmin huomiota koko perheen riittävään tukemiseen, jotta voidaan turvata vammaisen lapsen hyvinvointi.

Ehdotuksia, joiden toteutumiseen lainsäädännön uudistamisen kautta, menee niiden vaatimien lisäselvitysten vuoksi todennäköisesti hiukan pidempään, voitaisiin kuitenkin pyrkiä edistämään esimerkiksi tekemällä jo tällä hallituskaudella rajattuja kokeiluja, joista saataisiin lisätietoa muutosten tekemisen tueksi. Vuoroasuvan lapsen koulukuljetuksia kahdesta osoitteesta olisi luontevaa kokeilla jo siksikin, että vammaisille oppilaille niitä jo nykyään toisinaan järjestetään (ja siis myös yhdenvertaisuuslain 15 §:n perusteella voi tilanteesta riippuen myös olla velvollisuus järjestää). Toisaalta jos lainsäädäntöä muutetaan mahdollistamaan etäopetus lähiopetuksen apuna ja täydentäjänä myös muuten kuin poikkeusaikana, kuten esimerkiksi lapsistrategian koronatyöryhmän raportissa (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162647/VN_2021_2.pdf?sequence=1&isAllowed=y) on esitetty, niin kahdessa etäällä toisistaan sijaitsevassa kodissa vuoroasuvien vammaisten lasten kohdalla voisi vaihtoehtona mahdolliselle kahden koulupaikan ratkaisulle (joka esimerkiksi monille kehitysvammaisille ja neurokirjon lapsille voi olla erityisen hankala) kokeilla sitä, että vuoroasuva lapsi kävisi lapsen ja perheen näin halutessa vain yhtä koulua ja saisi kauempana asuvan vanhemman luona ollessaan etäopetusta riittävin tukitoimin. Myös tätä voi vammaisen oppilaan osalta edellyttää jo vammaissopimuksen ja yhdenvertaisuuslain mukainen kohtuullinen mukauttaminen. Etäopetus ei kuitenkaan saa olla ainoa vaihtoehto.

Vastaako toimenpidesuunnitelma riittävästi vuoroasuvien lasten ja muiden kahden kodin lasten tarpeisiin?

Ei vastaa erityisesti sen vuoksi, ettei siinä huomioida riittävästi sosiaali- ja terveyspalveluita koskevan lainsäädännön muutostarpeita sen varmistamiseksi, että vammaisilla ja muilla paljon sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitsevilla lapsilla perheineen olisi muiden lasten ja perheiden kanssa yhdenvertaiset mahdollisuudet vuoroasumiseen. Tämän tärkeyttä korostaa se, että eroon päätyvissä vammaisperheissä tarve vuoroasumisen kaltaisille ratkaisuille on usein erityisen suuri, koska se auttaisi hiukan helpottamaan vammaisesta lapsesta tai useammasta huolehtimisen kuormittamaa arkea ja myös varmasti monessa tilanteessa mahdollistaisi muunlaisia ratkaisuja helpommin molempien vanhempien työssäkäynnin myös eron jälkeen. Suuri osa toimenpide-ehdotuksista on myös kuvattu melko yleistasoisesti ja avoimesti, mikä helposti heikentää mahdollisuuksia saada suunnitelman kautta aikaan tarvittavia muutoksia. Sitä edistäisivät parhaiten mahdollisimman konkreettiset toimenpiteet vastuutahoineen ja aikatauluineen sekä suunnitelman toteutumisen seuranta.

Lapsen edun ja kehityksen näkökulmasta on myös erityisen tärkeä huomioida, että toimiva vuoroasumisjärjestely mahdollistaa turvallisen tunnesiteen rakentamisen, muodostamisen ja ylläpitämisen molempiin vanhempiin. Yhteiskunnan, yksilöiden ja perheiden resilienssin näkökulmasta on myös tarkoituksenmukaista, että lapsilla on turvalliset suhteet molempiin vanhempiin, erityisesti tilanteissa joissa toinen vanhempi esimerkiksi menehtyy tai sairastuu pitkäaikaisesti.

Tältä osin olisi myös syytä huomioida nuoret hoivaajat yhteiskunnallisena ilmiönä. Kansainvälisesti arvioilta noin 6 – 8 % lapsista toimivat jonkun perheenjäsenen epävirallisena hoivaajana. Suomessa vuoden 2019  kouluterveyskyselyn vastanneista viikottain tai päivittäin hoitavia nuoria oli noin 6 prosenttia. Koska nuoret hoivaajat ovat tyypillisesti esimerkiksi pitkäaikaissairaiden tai vammaisten henkilöiden läheisiä, tulisi erityistä huomiota kiinnittää tähän lapsista ja nuorista koostuvaan väestöryhmään. Koska perheillä, joilla on vammaisia lapsia myös avioero tms riski on muita suurempi, on myös todennäköistä, että nämä lapset joutuvat valitsemaan missä määrin viettävät vanhempiensa kanssa arkea. Mikäli lapsi pelkää, omaisen jäävän heitteille, tämä ei välttämättä uskalla jättää tätä yksin. Näissä tilanteissa olisi erityisen tärkeätä kohdentaa sopivaa kohdistettua tukea näille perheille, jotta myös näillä lapsilla olisi tosiasiallinen mahdollisuus viettää arkea molempien vanhempiensa kanssa. Haasteena tässä on tunnistaa nämä perheet ja yksilöt ja tähän tulisi kehittää erilaisia sopivia menetelmiä (Lähteet: professori Saul Becker Faculty of Education ,University of Cambridge ja kouluterveyselyn julkaisu vuodelta 2019 Lapset ja nuoret perheenjäsenten hoivaajina. Kouluterveyskyselyn 2019 tuloksia (julkari.fi)).