Anni Kyröläinen
Olen Anni Kyröläinen, Vammaisfoorumi ry:n pääsihteeri. Työtehtäviini kuuluu pyörien pitäminen pyörimässä. Osallistun aktiivisesti hallituksen työskentelyyn ja toimin sen mahdollistajana. Olen toiminut tässä tehtävässä jo muutaman vuoden. Vammaisfoorumissa koen tärkeäksi ylläpitää vahvaa imagoamme suomalaisen vammaiskentän yhteisenä äänenä ja pyrin vaikuttamaan siihen, että meitä halutaan kuulla ja myös tulemme kuulluksi. Toimin myös muuten esteettömän ja yhdenvertaisen maailman edistämiseksi esimerkiksi yritykseni kautta ja erityisesti työelämäkysymykset kiinnostavat minua. Aiemmin olen edistänyt näitä teemoja esimerkiksi Helsingin kaupungilla, työ- ja elinkeinoministeriössä sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolla.
Raila Riikonen
Järjestötyöntekijä Raila Riikonen.
Olen järjestöaktiivi. Olen tehnyt 30 vuotta vapaaehtoistyötä eri järjestöissä. Koulutukseltani olen yo-markkinointimerkonomi. Valmistuin myös seksuaalikasvattajaksi v. 2015 ja sen jälkeen olen luennoinut aiheesta sekä vammaisille että heidän kanssaan töitä tekeville oman yritykseni Ilon Kipinän kautta. Marraskuusta 2023 alkaen olen ollut Vammaisfoorumin osa-aikainen järjestötyöntekijä. Autan pääsihteeri Annia ja hallitusta kaikessa mahdollisessa. Järjestin mm. VammaisVoimaa!-tapahtuman.
Tero Laakso
Järjestötyöntekijä Tero Laakso
Olen 11 kuukauden määräaikaisella sopimuksella töissä Vammaisfoorumissa. Sitä ennen olin puolivuotta työkokeilussa tukikeskus Hilmassa. Olen koulutuksena tietotekniikan DI. Harrastan esim. liikuntaa ja äänikirjoja. Tällä hetkellä teen Vammaisfoorumille nettisivu-uudistusta.