Takaisin Ajankohtaista -listaukseen Henkilökohtainen apu mahdollistaa vammaisen lapsen osallisuuden 09.06.2021 Vammaisfoorumi ry, Suomen kuntaliitto ja Assistentti-info Vammaisfoorumi ry, Suomen kuntaliitto ja Assistentti-info ovat julkaisseet ohjeen henkilökohtaisen avun myöntämisestä ja järjestämisestä vammaiselle lapselle. Vammaiselle lapselle kuuluvat samat oikeudet kuin kaikille muillekin lapsille. Kaikki lapset haluavat olla mukana ja osallisena yhteisössään. Vammaiset lapset saattavat vammansa vuoksi tarvita vammaispalveluja, kuten esimerkiksi henkilökohtaista apua sekä kuljetuspalveluja, voidakseen osallistua yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa ja tehdä samoja asioita kuin muutkin ikäisensä. Lapselle tärkeiden palvelujen epäämisellä voi olla pitkäkestoisia negatiivisia vaikutuksia osallisuuteen ja tulevaisuuteen. Vammaisten lasten henkilökohtaisen avun saantiin tulee kiinnittää huomiota Lapsilla henkilökohtainen apu ei ole lisääntynyt kuten muissa ikäryhmissä. Järjestöjen tekemien selvitysten mukaan haasteet lapsen henkilökohtaisen avun saamisessa, kuljetuspalveluissa ja perheiden tukemisessa heikentävät vammaisen lapsen osallisuutta. Avun tarvetta kokeneiden vammaisten lasten perheiden mukaan apu toteutuu käytännössä puutteellisesti. Vammaisfoorumin ja Ihmisoikeuskeskuksen kyselyssä valtaosa henkilökohtaisen avun tarvetta kokeneista alle 16-vuotiaiden vammaisten lasten perheistä ilmoitti, ettei lapsi saa joko lainkaan tai riittävästi henkilökohtaista apua. Lapsen henkilökohtaisen avun voimavaraedellytystä ei tule asettaa liian korkealle Henkilökohtaista apua on myönnettävä silloin, kun lapsi ei vamman tai sairauden aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi kykene ilman apua tekemään asioita, joita vastaavan ikäiset lapset yleensä tekevät, ja hän kykenee ilmaisemaan avuntarpeensa. Vammaisilla lapsilla on oikeus vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun silloin, kun he eivät ole vanhempiensa ja muiden huoltajiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan ja hoivan tarpeessa, vaan voivat itse ainakin osittain vaikuttaa ja tehdä päätöksiä toiminnastaan. Avun tarpeen arvioinnissa ei ole ikärajaa, vaan huomiota tulee kiinnittää lapsen yksilölliseen tarpeeseen ja kehitysvaiheeseen. Lapsella tulee olla kyky ilmaista, mitä hän haluaisi henkilökohtaisen avun turvin tehdä. Tätä ns. voimavaraedellytystä on tulkittu ristiriitaisesti. Korkein hallinto-oikeus on linjannut, ettei henkilökohtaista apua tarvitsevan henkilön voimavaraedellytystä tule asettaa liian korkealle. Avun hakijan ei tarvitse ilmaista itseään puheella, puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät tulee ottaa huomioon ja kommunikaatioon ja itsensä ilmaisemiseen tulee saada tukea ja apua. Lue ohje lapsen henkilökohtaisesta avusta