Eutanasian ja lääkäriavusteisen kuoleman laillistamista vaativa kansalaisaloite on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Keskustelu on tärkeä ja monisyinen, mutta samalla se herättää huolta, erityisesti vammaisten ihmisten näkökulmasta. Meidän on varmistettava, että tämä keskustelu ei tapahdu ilman vammaisten ihmisten ääntä.

Vammaiset ihmiset eivät ole pelkkiä kohteita, joiden elämästä muut voivat tehdä johtopäätöksiä. He ovat subjekteja, joilla on oikeus tulla kuulluiksi ja osallistua päätöksentekoon erityisesti silloin, kun kyse on elämän ja kuoleman kysymyksistä. Vammaisten ihmisten kokemukset, toiveet ja pelot on otettava vakavasti. Mikään päätös eutanasian laillistamisesta ei saa perustua oletuksiin siitä, millaista vammaisen ihmisen elämä on.

Kärsimyksen ja toivon määrittely vaatii herkkyyttä

Eutanasia-aloitteessa korostetaan vaikean sairauden ja kivun aiheuttamaa kärsimystä. Mutta mitä kärsimys tarkoittaa lääketieteellisessä kontekstissa? Miten toivo määritellään? Nämä käsitteet ovat monimutkaisia ja voivat vahvistaa haitallisia ennakkoluuloja vammaisuudesta ikään kuin vammaisuus itsessään olisi kärsimystä.

On tärkeää ymmärtää, että vammaisuus ei ole sairaus. Vaikka pitkäaikaissairaus voi johtaa vammautumiseen, eutanasiaa ei tule koskaan käyttää vammaisuuden perusteella. Päätöksiä voidaan harkita vain vakavan ja parantumattoman sairauden yhteydessä, potilaan tahdon ja elämäntilanteen kokonaisvaltaisesti huomioiden.

Kansainväliset kokemukset herättävät huolta

Kanadan eutanasialainsäädäntö toimii varoittavana esimerkkinä. Siellä eutanasian käyttö on laajentunut myös vammaisiin ihmisiin, ja YK:n ihmisoikeustarkkailijat ovat huomauttaneet, että vammaisille ei tarjota riittävästi vaihtoehtoja. Raportointi on puutteellista, ja valvonta ontuu. Tämä kehitys herättää pelkoa siitä, että myös Suomessa eutanasian rajat voivat ajan myötä hämärtyä.

Ihmisarvo ei saa riippua toimintakyvystä

Yhteiskunta, jossa ihmiselämän arvoa mitataan toimintakyvyn tai itsenäisyyden perusteella, on vaarassa menettää inhimillisyytensä. Vammaisten ihmisten elämä ei ole vähemmän arvokasta. Kun ulkopuoliset alkavat määritellä elämänlaatua, vaarana on, että myös vammaiset alkavat kyseenalaistaa oman elämänsä arvon.

Kohti yhteiskuntaa, jossa jokainen voi elää arvokasta elämää

Meidän on rakennettava yhteiskuntaa, jossa jokainen, riippumatta toimintakyvystään, voi elää täysipainoista, mielekästä ja arvokasta elämää. Eutanasiakeskustelussa tämä tarkoittaa sitä, että vammaisten ihmisten ääni on kuultava. Heidän kokemuksensa ovat keskeisiä, ei sivuseikka.

Katri Suhonen PsT, TM, pappi ja diakoni, saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija, Kirkkohallitus